Oikeusfilosofiaa on perinteisesti pidetty filosofian osa-alueena, joka tutkii sellaisia yleisluontoisia filosofisia kysymyksiä kuin, mitä oikeus on (oikeuden ontologia) ja miten oikeudesta voidaan saada tietoa, mikä sen luonne on (oikeuden epistemologia, tietoteoria) sekä niitä menetelmiä, joilla luotettavaa tietoa oikeudesta on mahdollista saavuttaa (= oikeudellinen metodologia eli metodioppi). Oikeusfilosofian tiedonintressi suuntautuu siten olennaisesti oikeuden olemassaoloon ja sen perimmäisen luonteen ja alkuperän hahmottamiseen ja ymmärtämiseen. Oikeusfilosofiassa tutkitaan ja pohdintaan myös oikeudellisten normien olemassaoloa ja luonnetta. Mitä oikeus itse asiassa on, mikä on sen alkuperä, mikä justifioi, oikeuttaa oikeuden, ja voiko oikeutta ylipäätään olla olemassa?

Lisäksi oikeusfilosofian tiedonintressi kohdentuu oikeuden oikeudenmukaisuutta sekä oikeutta koskeviin eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin, mikä tuo oikeusfilosofian lähelle etiikkaa eli moraalifilosofiaa. Oikeusfilosofeja onkin jo vuosisatoja askarruttanut kysymys oikeuden ja moraalin suhteesta.

Oikeuden epistemologisia kysymyksiä ovat puolestaan esimerkiksi kysymykset oikeudellisen tiedon kohteesta ja miten tieto eroaa vastaavasti luonnontieteellisestä tiedosta, jonka kohteena ovat empiiriset tosiasiat. Voivatko oikeudelliset tulkintakannanotot, tulkinnan tulokset olla tosia tai epätosia?

Koska oikeusfilosofian tutkimuskohteena on oikeus, johon nähden se esittää filosofialle ominaisia yleisluontoisia kysymyksiä, voidaan todeta, että mitään filosofiasta täysin erillistä ja leimallisesti omintakeista oikeusfilosofista ajattelua ei ole.

Hermeneutiikalla puolestaan tarkoitetaan oppia tekstien tulkinnasta (tulkinnan teoriaa) ja myös filosofista suuntausta, jossa tutkitaan ja pyritään ymmärtämään ihmisten tekoja, käytäntöjä ja kulttuurituotoksia. Varhaisessa muodossaan moderni hermeneutiikka oli tekstitulkinnan metodologiaa koskevaa ja monessa suhteessa normatiivista tutkimusta. Se pyrki vastaamaan kysymykseen, kuinka tekstejä oli tulkittava, jotta saavutettaisiin oikea ymmärrys niiden sisällöstä.  

Hermeneutiikassa tapahtui kuitenkin etenkin filosofi Martin Heideggerin (1889–1976) vaikutuksesta siirtymä metodologis-normatiivisesti suuntautuneesta tulkintaopista filosofiseen lähestymistapaan. Suuntauksen tunnetuimpia edustajia oli Hans-Georg Gadamer (1900–2002), joka kyseenalaisti varhaisen hermeneutiikan lähtökohdat pyrkien ennen kaikkea selvittämään ja käsitteellistämään ymmärtämisen ja tulkinnan ennakkoehtoja. Gadamerille hermeneuttinen filosofia ei ollut oppia oikeista tulkintametodeista. Hänen mukaansa tulkinnassa oli tärkeä säilyttää avoimuus, jonka metodologinen sitoutuneisuus estäisi. Gadamerin tutkimuksellinen mielenkiinto suuntautuikin kysymykseen siitä, millä edellytyksillä tulkinta ja ymmärtäminen on ylipäätään mahdollista ja pyrki luomaan siitä teorian.

Hermeneutiikan kehitys johti lopulta sen muuntumiseen ymmärtämisen filosofiaksi ja universaaliksi tulkinnan teoriaksi. Tieteenfilosofisena suuntauksena ja tutkimuksellisena lähestymistapana, menetelmänä teorioiden kehittämiseksi, hermeneutiikasta on tullut ikään kuin ihmistieteiden yhteinen kieli. Hermeneutiikka on vaikuttanut erityistieteisiin perustellen niitä tietoteoreettisesti ja sen myötä on hyväksytty käsitys, ettei ole mitään tieteen paradigmasta tai teoriasta riippumatonta tietoa, joka olisi sellaisenaan kokemusperäisen havainnoinnin käytettävissä.

Hermeneuttinen filosofia korostaakin ihmismielen kognitiivisten toimintojen, kuten välittömän aistihavainnoinnin, muotojen ja värien tunnistamisen, luetun tai puhutun kielen ymmärtämisen, ajattelun, päättelyn ja ongelmanratkaisun tulkinnallisuutta. Muun ohessa ja etenkin oikeuspsykologiassa kyseisellä seikalla on tärkeä merkitys. Hermeneutiikan ihmismielen tietoisten toimintojen tulkinnallisuutta korostavalla näkemyksellä on myös selviä yhtymäkohtia nykyiseen neurotieteelliseen tutkimukseen. Sen mukaan havainnointi on aivojen suorittamaa päättelyä, joka perustuu aistien tuottamaan informaatioon. Aivot tekevät oletuksia ja ennustavat. Me emme koe aistisignaaleja sellaisinaan, vaan ainoastaan aivojen tekemän tulkinnan niistä eikä meillä siten ole pääsyä empiiriseen todellisuuteen sellaisenaan. Maailman johtaviin ihmisen tietoisen kokemuksen ja sen biologisen perustan tutkijoihin lukeutuva professori Anil Seth käyttää kyseisestä prosessista käsitettä kontrolloitu hallusinaatio. 

Hermeneutiikan peruskäsitteitä ovat esiymmärrys, osien ja kokonaisuuksien suhde sekä hermeneuttinen kehä tai spiraali. Tulkinta on ymmärrettävissä jatkuvana osien ja kokonaisuuksien vuorovaikutuksena. Teksti tai muu merkityskokonaisuus tulee ymmärretyksi siten, että sen yksityiskohdat ymmärretään kokonaisuuden ja kokonaisuus yksityiskohtien kautta. Tulkinnan kokonaisuus ei esiinny annettuna ymmärrykselle vaan rakentuu, kehittyy ja syvenee prosessin edetessä. Tulkinta ei ala tyhjästä ilman ennakko-oletuksia, edellytyksettömästi, vaan se, mitä ymmärretään, on jo tavallaan kertaalleen ymmärretty. Gadamerin hermeneuttiseen filosofiaan nojaava hermeneutiikka painottaakin tulkinnan historiallisuutta, sen sidonnaisuutta traditioon.

Hermeneutiikka on löytänyt tiensä myös oikeusfilosofiaan, oikeusteoriaan ja lainoppiin. Juridinen hermeneutiikka etsii erityisin tavoin vastausta kysymykseen, mikä on oikea tapa suhtautua lakiin. Se ei ole vain laintulkinnan menetelmäoppia ja sen näkökulma on analyyttistä ja systeemiteoreettista laajempi. Lainopillisen hermeneutiikan traditioon kuuluvat peruserot oikeuden olemuksen ja olemassaolon, luonnonoikeuden ja positiivisen oikeuden sekä oikeudenmukaisuuden ja oikeusvarmuuden välillä. Juridinen hermeneutiikka pitää asiaintilan ja normin välistä suhdetta vastavuoroisena ja rakentaa sen varaan teoriansa laintulkinnasta ja asiakysymysten ratkaisemisesta.

Etenkin saksalaisen lainopillisen hermeneutiikan kehityksessä on nähtävissä painotuksiltaan kaksi toisistaan eroavaa, mutta osin myös toisensa tavoittavaa suuntausta. Metodologinen suuntaus on pyrkinyt kehittämään menetelmäoppia. Sen teorianmuodostus ottaa lähtökohdakseen normin ja asiantilan erityisen, luonteeltaan dynaamisen suhteen. Sekä normi että asiantila konkretisoituvat toistensa avulla ja edellyttävät normin soveltamis- tai asiakysymyksen ratkaisemisessa toisiaan. Oikeusfilosofisesti painottuneen juridisen hermeneutiikan lähtökohtana puolestaan on oikeuden ja lain, oikeuden olemuksen ja olemassaolon, olemuksellisuuden ja täällä olon (Dasein) sekä olemisen ja pitämisen suhde. Oikeus on kiteytettynä olemisen ja pitämisen vastaavuutta. Oikeusfilosofinen suuntaus pyrki konkretisoimaan ”oikeaa oikeutta” kiinnittämällä huomiota prosessiin, jossa asiaintila tai asiakysymykset ratkaistaan.

Faktojen ja normin kiinteän suhteen lisäksi lainopilliselle hermeneutiikalle on ominaista gadamerilaiseen hermeneutiikkaan nojaava tradition merkityksen painotus. Jarkko Tontin mukaan oikeudellinen tulkinta on osallistumista traditioon, menneisyyden soveltamista, sen tekemistä ymmärrettäväksi nykyisyydessä. Tulkinta on jatkuvasti itseään uusintava käytäntö ja prosessi, joka tapahtuu nykyisyydessä mutta traditioon kiinnittyen ja sitä hyödyntäen. Säännöksiä tulkitaan kulloinkin käsillä olevassa tapauksessa aina uudelleen ja uudelleen. Siten ratkaisija käy ikään kuin jatkuvaa dialogia oikeudellisen tradition kanssa, jossa oikeudellinen traditio on myös kiinteä osa laajempaa yhteiskunnallista ja poliittista todellisuutta. Oikeudellinen traditio on tässä mielessä osa sitä esiymmärrystä, jota tulkintaprosessi – normin ymmärtämisprosessi – edellyttää. Tällainen esiymmärrys ei hävitä subjektiivista, tulkitsijan omaan elämänhistoriaan, näkemyksiin, asenteisiin, tunteisiin ja jopa negatiivisessa mielessä ennakkoluuloihin perustuvaa subjektiivista esiymmärrystä, vaan objektivoi esiymmärrystä normiymmärrystä tavoiteltaessa. Tässä luonteeltaan avoimessa prosessissa syntyy jotakin uutta.

Kotimaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa oikeudellinen ratkaisutoiminta – lainsäännösten tulkinta ja soveltaminen sekä tosiasioiden vahvistaminen – on jo pitkään mielletty edellä kuvatuin tavoin hermeneuttiseksi esiymmärrystä edellyttäväksi ymmärtämisen prosessiksi, jossa asia- ja oikeuskysymykset ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Sekä historiallisten tapahtumien ymmärtäminen että tapaukseen soveltuvien normien tulkinta ja soveltaminen muodostavat hermeneuttisen spiraalin, jossa faktat ja normit tulevat uudelleen ymmärretyiksi ja muotoilluiksi toistuvin esiymmärryksen pohjalta lähtevin kierroksin. Tässä prosessissa kehittyy myös ratkaisijan itseymmärrys.   

Käytännön juristin näkökulmasta olennainen kysymys on kuitenkin se, millaista konkreettista hyötyä edellä kerrotuista elementeistä koostuvalla oikeusfilosofisella ajattelulla voisi olla oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa. Mitä konkreettista annettavaa lainopillisella hermeneutiikalla on oikeuskäytännölle, jonka tiedonintressi on varsin pragmaattinen. Miten juridinen hermeneutiikka kykenee täydentämään ”oikeaa” oikeutta etsivän lainsoveltajan työkalupakkia etenkin, kun viimeinen askel oikeudellisesta ja materiaalisesta informaatiosta ratkaisuun otetaan ratkaisijan toiminnan ja hänen juridisen luovuutensa avulla pelkkiä rutiinijuttuja lukuun ottamatta?

Jotta juridinen hermeneutiikka lunastaisi paikkansa käytännön oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa, se ei voi pelkistyä vain ratkaisutoiminnan rekonstruktioksi tai tulkinnan ja ymmärtämisen edellytysten selvittämiseksi. Sillä tulisikin olla lainsoveltajalle oikeusteorian tulkintaopit ylittävää merkitystä tai lisäarvoa.   

Pohdin edellä mainittuja  kysymyksiä artikkelissani Mitä annettavaa oikeusfilosofialla ja lainopillisella hermeneutiikalla on oikeudelliselle ratkaisutoiminnalle? Käsittelen jonkin verran myös filosofian merkitystä ylipäätään inhimilliselle ajattelulle ja toiminnalle. Oikeusfilosofian tutkimuskentän valtava laajuus huomioiden keskityn artikkelin loppupuolella tarkastelemaan vain lainopillisen hermeneutiikan sekä siihen liittyen oikeuden ja moraalin suhdetta koskevan kysymyksen merkitystä käytännössä. Kirjallisen lähdeaineiston lisäksi hyödynnän pitkällisen syyttäjäurani aikana hankkimaani omakohtaista ammatillista kokemusta. 

Anu Mantila
OTT

Artikkeli Edilex Lakikirjastossa

Anu Mantila: Mitä annettavaa oikeusfilosofialla ja lainopillisella hermeneutiikalla on oikeudelliselle ratkaisutoiminnalle?

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen (toimitus@edilex.fi).
  Lue lisää