Helsingin käräjäoikeus hylkäsi runsaasti mediahuomiota saaneen niin kutsutun Malmin jutun syytteet. Oikeudenkäynnin lopputulos on herättänyt julkisessa keskustelussa kovaakin kritiikkiä. Oikeusvaltiossa lainkäytölle ja sen lopputuloksille on tunnusomaista, että niitä voidaan arvioida ja kontrolloida myös julkisesti. Medialla on keskeinen rooli tämän tehtävän suorittajana ja tiedon välittäjänä yleisölle. Tässä kirjoituksessa esitetyt taustatiedot Malmin jutusta perustuvat näihin uutisiin ja niistä saatavilla olleisiin julkisiin tietoihin.

Yhteiskunnallista keskustelua laajemmin herättävät rikosasiat ovat usein jollain tavalla tavanomaisesta rikosasiasta poikkeavia. Eräs esimerkki yhteiskunnallista keskustelua runsaasti herättäneestä rikosasiasta Malmin jutun ohella on niin kutsuttu Koskelan teinisurmajuttu. Tuossa jutussa alaikäisille vastaajille vuonna 2021 langetettuja ehdottomia varsin pitkiä vankeusrangaistuksia pidettiin eräissä puheenvuoroissa täysin riittämättöminä ja samalla vaadittiin huomattavasti ankarampia, tosiasiallisesti suomalaiseen oikeus- ja rangaistusjärjestelmään sopimattomia, seuraamuksia väkivaltarikosten tekijöille. ^[1]   

Malmin jutun yhteydessä on käyty julkista keskustelua käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen lisäksi myös vuonna 2023 voimaan tulleen uudistetun seksuaalirikoslainsäädännön sisältämästä suostumusmääritelmästä tunnusmerkistötekijänä. Lakitekstissä ei käytetä suostumusmääritelmää, vaan vapaaehtoisuusmääritelmää, jonka ilmeneminen on kuvattu tunnusmerkistössä käänteisesti. Jo lakia säädettäessä tiedostettiin, että määritelmän tulkinnassa ja soveltamisessa tullaan ajautumaan ongelmiin, vaikka myös aikaisemmin voimassa olleen tunnusmerkistön yhteydessä vapaaehtoisuutta ja suostumusta on myös tunnusmerkistötekijänä arvioitu. ^[2]

Malmin jutun yksityiskohtaisempi tarkastelu ei toistaiseksi ole ainakaan tässä kirjoituksessa mielekästä. Ensinnäkin valitusaika asiassa on edelleen kesken, eikä käräjäoikeuden tuomio ole siis vielä lainvoimaistunut. Julkisuudesta saatavilla olevien tietojen perusteella asianomistajan puolesta olisi asiassa ilmoitettu tyytymättömyyttä ja valitusaika asiassa on edelleen kesken. Toiseksi puheena olevan rikoslajin asiantuntijoita ja osaajia on Suomessa varsin runsaasti niin asianajaja- ja avustajakunnassa kuin yliopistotutkijoinakin. Mahdollinen tarkempi ja analyyttisempi rikoslaji- ja tunnusmerkistökohtainen arviointi on syytä jättää näiden asiantuntijoiden tehtäväksi tarpeen mukaan. Tässä kirjoituksessa ei toisin sanoen arvioida kyseisen tuomion lopputuloksen oikeellisuutta tai virheellisyyttä.

Sen sijaan muutama yleisempi huomio rikosoikeusjärjestelmämme toimivuudesta on syytä nostaa esille tasapainottamaan osaltaan asiassa käytävää julkista keskustelua. Julkisuudessa on asiassa annetun tuomion jälkeen vaadittu tilille niin ratkaisun tehnyttä tuomioistuimen kokoonpanoa kuin asianomistajan avustajaakin. Närkästystä on myös herättänyt syyttäjän ilmoitus jättää valittamatta hovioikeuteen. Käräjäoikeuden tuomiota on ylipäänsä kuvailtu epäonnistuneeksi ja kansan oikeustajun vastaiseksi.

Rikosvastuun toteuttamisesta vastaa Suomessa syyttäjä virkavastuulla. Syyte on nostettava, jos käytettävissä olevan esitutkinta-aineiston perusteella on todennäköisempää kuin epätodennäköistä, että asiassa on tapahtunut rikos ja se pystytään todistelun avulla myös näyttämään. Syytekynnys on kuitenkin matalammalla kuin tuomitsemiskynnys. Jos syyte kiistetään eikä syyttäjä pysty esittämään esitetyn teonkuvauksen tueksi syyttömyysolettamaa horjuttavaa riittävän vahvaa todistelua, syyte hylätään. Vaikka syyttäjä pystyisikin todistamaan juttunsa, on vielä arvioitava, jääkö teonkuvauksesta varteenotettava epäily. Jos jää, syyte on myös tällöin hylättävä. Julkisuudesta saatavilla olevien tietojen perusteella Malmin jutussa syyte olisi jäänyt näyttämättä.

Näyttökynnys seksuaalirikosasioissa ei ole muita rikoslajeja alempana, vaikka suoran yksiselitteisen todistelun hankkiminen ja esittäminen oikeudenkäynnissä onkin kyseisessä rikoslajissa ymmärrettävästi vaikeaa. Tahallisuuskin on näytettävä. Asetelma on vastaavalla tavalla näytöllisesti hankala myös useissa talousrikosasioissa. Korkeimman oikeuden jo vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaisesti riittävään varmuuteen vastaajan syyllisyydestä ei nimittäin voida pääsääntöisesti päätyä vain yksinomaisesti asianomistajan sinänsä luotettavan ja johdonmukaisen kertomuksen perusteella. ^[3] Jos asianomistajan kertomus on epämääräinen tai hapuileva, tuomitsemiskynnyksen saavuttaminen on vaikeaa. Joissain tapauksissa asianomistajan kertomus voi kuitenkin myös ilman sitä tukevaa välillistä näyttöäkin riittää syyksi lukemiseen, mutta tällöin asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioimisen pitää olla tavanomaista huolellisempaa ja sen virheettömyys pitää pystyä tarkistamaan mahdollisemman objektiivisesti. ^[4]  Käräjäoikeuden tuomarit ovat näytönarvioinnin ammattilaisia eikä monikaan maallikon silmin ”selvältä” näyttävä juttu ole sitä lainkaan rikosoikeudellisen arvioinnin näkökulmasta.

Asianomistajan avustaja ei vastaa rikosprosessissa rikosvastuun toteutumisesta silloin, kun syyttäjä ajaa syytettä. Rikosprosessin asianosaisella on oikeus valita itselleen parhaaksi katsomansa avustaja. Usein avustajakulut katetaan oikeusturvavakuutuksesta tai valtion palkkiojärjestelmällä. Malmin jutun yhteydessä julkisuudessa esitetty ajatus siitä, että esimerkiksi spontaanilla rahankeräyksellä taattaisiin asianomistajalle oikeutta muutoksenhakuvaiheessa avustajaa vaihtamalla, on rikosoikeusjärjestelmällemme vieras. Jos syyttäjän näyttö ei riitä syyksi lukevaan tuomioon tai asiassa jää varteenotettava epäily vastaajan syyllisyydestä, ei asianomistajan avustajalla ole juurikaan työkaluja näyttöasetelman muuttamiseksi muutoksenhakuvaiheessa. Tuomioistuin ei puolestaan tee ratkaisuaan sillä perusteella, kuka asiassa toimii avustajana tai syyttäjänä. Oikeus on näille seikoille sokea. Silti muutoksenhakutuomioistuin voi päätyä näytönarvioinnissa käräjäoikeuden tuomiosta poikkeavaan lopputulokseen.  

Syyttäjän lausumaa siitä, ettei käräjäoikeuden tuomion lopputulos ollut lopulta yllättävä, voisi arvioida myös kriittisesti. Päinvastoin asiaa ajatellen syyksi lukeva tuomio olisi siten ollut ilmeisesti syyttäjän mielestä yllättävä tai odottamaton lopputulos. Puolustuksen näkökulmasta tällainen asetelma vaikuttaa kummalliselta. Jo syytteen nostamisella on usein vastaajan näkökulmasta huomattavan kielteisiä vaikutuksia. Mitä vakavammasta rikosasiasta on kysymys, sitä vakuuttavampi näyttö syyttäjällä tulisi olla rangaistusvaatimuksensa tueksi. Tällöin voi tulla pohtineeksi, olisiko syytekynnys tässä rikoslajissa liian alhaalla, ainakin silloin, jos lähtökohta prosessin alkaessa olisi se, ettei syyte mitä todennäköisimmin tule käytettävissä oleva näyttöaines huomioon ottaen menestymään. Erikoiselta vaikuttava asetelma selittyy kuitenkin edellä selostettujen eritasoisten syyte- ja tuomitsemiskynnysten perusteella. Näistä lähtökohdista Malmin jutun syyttäjän ilmoitus tyytyä käräjäoikeuden tuomioon tuntuu ymmärrettävältä, koska syyttäjän todistelu pääsääntöisesti ei enää muutoksenhakuvaiheessa ainakaan merkittävästi rikastu.  

Nyt käyty julkinen keskustelu Malmin jutun tuomion lopputuloksesta ja tunnusmerkistön tulkinnallisista ongelmista on hyvä esimerkki kansan oikeustajuksi kuvatun ilmiön ja legitiimin rikosoikeusjärjestelmän välisestä jännitteestä. Kansan oikeustaju ilmiönä on kuitenkin vaikeasti määriteltävissä ja kriminaalipoliittisesti rationaalisen keskustelun avaajaksi se sopii huonosti. Tutkimuksen mukaan ^[5] ylipäänsä ajatus kansan yleisestä tai yleispätevästä oikeustajusta on todettu ongelmalliseksi. Kansan oikeustajun ajatuksia on usein yhtä monta kuin on niiden esittäjiäkin ja siksi hajonta on laajaa.  Rikosoikeusjärjestelmä vaatii toimiakseen ja kehittyäkseen muunlaista ajattelua sekä monipuolista tutkimusta. Syyllisyyskysymykset ratkaistaan sitten oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä sen sääntöjen mukaisessa järjestyksessä – ei mielipidekirjoituksissa tai lehtien palstoilla.

Kai Kotiranta
laamanni, dosentti
asianajaja, oikeustieteen tohtori