Esitutkinta-aineiston julkisuus saattaa aiheuttaa ongelmia silloin, kun tietopyyntö esitutkintapöytäkirjasta osoitetaan tuomioistuimelle. Esitutkintaviranomaisessa asiakirjajulkisuuteen sovelletaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tuomioistuimessa julkisuus sen sijaan määräytyy oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) mukaisesti. Vaikka salassapitoperusteissa on lakien välillä yhtäläisyyttä, salassapitoperusteiden tulkinta on eriytynyt tavalla, joka aiheuttaa käytännöllisiä ongelmia julkisuuden toteutumisen näkökulmasta.

Esitutkintapöytäkirjojen julkisuuteen liittyvät kysymykset nousevat esille toistuvasti vakavien rikosasioiden yhteydessä, joihin kohdistuu tiedotusvälineiden taholta kiinnostusta. Toimittajien tietopyynnöt voivat koskea sellaisia esitutkintapöytäkirjojen osia, jotka eivät ole olleet mitenkään esillä oikeudenkäynnissä. Tällaisia voivat olla kuulustelupöytäkirjat henkilöistä, joita ei kuulla lainkaan tuomioistuimessa tai kirjalliset todisteet, joita ei ole ollut tarpeen esittää oikeudenkäynnissä.

Esitutkintapöytäkirja on lain mukaan toimitettava tuomioistuimelle rikosasian käsittelyä varten (laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 5 luku 4 §). Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan hyödynnetä esitutkintapöytäkirjaa sellaisenaan vaan ainoastaan asianosaisten vetoamilta osin. Asianosaiset, useimmiten syyttäjä, nimeävät esitutkinnassa hankittuja kirjallisia todisteita esitettäväksi tuomioistuimessa tai he voivat viitata kuulustelukertomuksiin, jos kuultava tuomioistuimessa poikkeaa esitutkinnassa kertomastaan tai kuultava ei voi tai halua kertoa asiasta. Vaikka esitutkintapöytäkirjaa ei pidetä varsinaisena oikeudenkäyntiasiakirjana, siihen sovelletaan lähtökohtaisesti lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa. Lain 5 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiakirjalla tarkoitetaan tuomioistuimelle toimitettua asiakirjaa.

Kun tietopyyntö kohdistuu esitutkintapöytäkirjaan, tuomioistuin joutuu arvioimaan sellaisen asiakirjan julkisuutta, johon ei ole kokonaisuutena ollut mitään tarvetta perehtyä oikeudenkäyntiä valmisteltaessa tai käsittelyn aikana. Yleensä tietopyyntö esitetään pääkäsittelyn jälkeen, kun asia on jo käsitelty tuomioistuimessa. Tietopyyntöön vastaaminen edellyttää käytännössä asiakirja-aineistoon perehtymistä jo siitä syystä, että laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa sisältää salassapitoperusteita, joita on sovellettava viran puolesta. Tietopyynnön käsitteleminen todennäköisesti edellyttää myös asianosaisten kuulemista siitä, mitkä osat aineistosta he katsovat salassapidettäviksi.

On selvää, että esitutkintapöytäkirjan julkisuuden arvioimisesta aiheutuu merkittävästi lisätyötä tuomioistuimelle. Tietopyynnön käsitteleminen ei ole tarpeen oikeudenkäynnin kannalta eikä oikeudenkäynnin julkisuuden toteuttamiseksi. Oikeudenkäynnin julkisuus toteutuu käsittelyn julkisuudella ja tuomioistuimen antaman ratkaisun julkisuudella, ellei näitä ole ollut tarpeen rajoittaa salassapitoperusteiden vuoksi.

Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa näyttäisi sanamuotonsa perusteella viittaavan siihen, että tuomioistuimen pitäisi arvioida julkisuuden näkökulmasta esitutkintapöytäkirjaa kuten muutakin oikeudenkäyntiaineistoa. Tämänkaltainen tulkinta kuitenkin johtaa siihen, että tuomioistuimen resursseja käytetään oikeudenkäynnin ja sen julkisuuden kannalta toisarvoiseen kohteeseen. Luonteva taho esitutkintapöytäkirjan julkisuuden arvioimiseen on aineiston koonnut viranomainen eli poliisi. Tässä vaihtoehdossa tietysti käytännön ongelmana on salassapitoperusteita vahvasti painottava tulkintakäytäntö.

Laintulkinta ei sinällään ole mekaanista edes julkisuutta koskevien säännösten kohdalla. Tuomioistuimella on useampia vaihtoehtoja arvioida tietopyyntöä, joista esimerkkeinä voidaan esitellä ainakin seuraavat.

1. Tuomioistuin arvioi julkisuutta ainoastaan oikeudenkäynnissä hyödynnetyn aineiston osalta ja muutoin ohjataan kohdentamaan tietopyyntö esitutkintaviranomaiseen.
2. Tuomioistuin arvioi esitutkintapöytäkirjaa sen mukaan, miten oikeudenkäynnin julkisuudesta on määrätty käsittelyn kuluessa. Jos oikeudenkäynnin julkisuutta on rajoitettu joltakin osin, esimerkiksi terveydentilatietojen salassa pitämiseksi, samaa rajoitetta sovelletaan esitutkinta-aineistoon. Jos tuomioistuin on määrännyt käsittelyn kokonaan salassa pidettäväksi, esitutkinta-aineisto määrätään kokonaan salassa pidettäväksi.
3. Tuomioistuin toteaa, että esitutkintapöytäkirja ei ole ollut miltään osin oikeudenkäynnin kohteena – siitä erotettuja kirjallisia todisteita lukuun ottamatta – joten tietopyyntö hylätään jo tällä perusteella.
4. Tuomioistuin käy esitutkintapöytäkirjan kokonaisuutena läpi ja luovuttaa aineiston, jota ei nimenomaisesti määrätä salassapidettäväksi.
5. Tuomioistuin jättää salassapidon tarpeen asianosaisten arvioitavaksi. Jos he eivät yksilöi salassa pidettäviä tietoja, esitutkinta-aineisto todetaan julkiseksi kokonaisuudessaan.

Vaikka vaihtoehtoja luovaan laintulkintaan on esitettävissä, selvää on, ettei lainsäädännöllä luotu tilanne ole toimiva eikä toivottava. Tuomioistuimien rajallisten resurssien käyttäminen oikeudenkäyntiin liittymättömien asiakirjojen julkisuuden selvittämiseen on perusteetonta. Esitutkintaviranomaisten salassapitointressejä painottava tulkintakäytäntö on siirtänyt esitutkinta-aineiston julkisuuden toteuttamisen tuomioistuimiin, joihin se ei varsinaisesti kuulu.

Viime kädessä ongelma juontuu siitä, että esitutkintaviranomainen ja syyttäjä soveltavat eri lakia kuin tuomioistuin, vaikka esitutkintapöytäkirja on kaikkien kolmen tahon käytettävissä. Koska kysymys on lainsäädännössä omaksutusta valinnasta, tilanteen korjaaminen edellyttäisi lainsäätäjän toimenpiteitä. De lege ferenda voikin esittää, että lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa muutetaan siten, että oikeudenkäyntiaineisto ymmärretään vastaavalla tavalla kuin muualla prosessuaalisessa lainsäädännössä. Esitutkintapöytäkirja toimitettaisiin edelleen tuomioistuimelle, mutta se ei olisi oikeudenkäyntiaineistoa, johon nähden oikeudenkäynnin julkisuutta pyritään toteuttamaan.

Antti Tapanila
OTT, prosessioikeuden dosentti, käräjätuomari

Lue myös Edilex-uutinen

• Vierashuoneessa juristi Tytti Oras: Julkisuusperiaatteen on oltava ensisijainen kriteeri esitutkintapöytäkirjojen julkisuudessa (24.3.2025)

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen (toimitus@edilex.fi).
  Lue lisää