Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

12.2.2025 8.00 Hallinto-oikeudella ei ollut viranhaltijalain 50 §:n 2 momentissa säädetty huomioon ottaen toimivaltaa tutkia ylitöiden korvaamisesta tehtyä valitusta - vastaavasti aluehallituksen olisi tullut jättää oikaisuvaatimus tutkimatta

Hallinto-oikeudella ei ollut viranhaltijalain 50 §:n 2 momentissa säädetty huomioon ottaen toimivaltaa tutkia ylitöiden korvaamisesta tehtyä valitusta - vastaavasti aluehallituksen olisi tullut jättää oikaisuvaatimus tutkimatta

Riidanalaista asiassa oli se, oliko valittajalla ollut virkaehtosopimuksen edellyttämää työnantajan antamaa määräystä ylitöiden tekemiseen sekä työnantajan suostumusta sille, että hän tekee ylitöitä kotonaan. Asiassa oli siten kyse virkaehtosopimuksen soveltamisesta ja tulkinnasta valittajan olosuhteissa. Valittaja oli vastineessaan ilmoittanut kuuluvansa sellaiseen viranhaltijayhdistykseen, joka on sidottu Kunta-alan yleiseen virka- ja työehtosopimukseen. Virkaehtosopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskeva kysymys on näin ollen mahdollista saattaa viime kädessä työtuomioistuimen ratkaistavaksi. HAO:lla ei siten ollut viranhaltijalain 50 §:n 2 momentissa säädetty huomioon ottaen toimivaltaa tutkia asiaa ja valitus oli jätettävä tutkimatta. Vastaavasti aluehallituksen olisi tullut jättää valittajan oikaisuvaatimus tutkimatta. Aluehallituksen oikaisuvaatimuspäätös tuli siten kumota ja poistaa. (Ei lainvoim. 12.2.2025)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.