8.1.2025 11.53 Vierashuoneessa OTT, dosentti Henri Rikander: Yleiset kirjastot ääriliikkeiden kaikukammiona
Vuoden 2024 lopusta alkaen on Sinimusta Liike pyrkinyt järjestämään lukupiirejä yleisissä kirjastoissa läpi Suomen. Helsingin pääkirjasto Oodin itsenäisyyspäivän ja loppiaisen tapahtumat saivat runsaasti mediajulkisuutta. Toimitetussa verkkomediassa aikavälillä 1.11.2024–7.1.2025 Sinimusta Liike on mainittu 542 kertaa. Jälkimmäisessä tapahtumassa oli Helsingin kaupungin mukaan noin 20 Sinimusta Liikkeen edustajaa ja yli 200 lukupiiriä vastustanutta henkilöä. Tilaisuudesta nähtävillä olevista tallenteista ilmenee, että tilaisuudessa oli muun muassa tönimistä ja huutamista. Helsingin kaupungin edustaja lausui medialle, että tässä mitataan demokratian rajoja. OTT, poliisioikeuden dosentti Henri Rikanderin kirjoituksessa tarkastellaan puolijulkista tilaa, eli kirjastoa, suhteessa yleisötilaisuuteen ja yleiseen kokoukseen. Asetelma on jännitteinen kansalaisten oikeudenmukaisuusodotusten kanssa.
Yleisisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) tavoitteena on muun muassa edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, moniarvoisuus ja kulttuurinen moninaisuus. Yleisellä kirjastolla tarkoitetaan kunnan järjestämää kaikille väestöryhmille tarkoitettua kirjastolaitosta. Yleisen kirjaston tehtävä on muun muassa tarjota tiloja kansalaistoimintaan ja edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Yleisen kirjaston tulee olla kaikkien käytettävissä ja saavutettavissa. Kansalaisyhteiskunnan elinvoiman näkökulmasta olennaisia ovat oikeudet, joiden avulla julkisessa tilassa voi osallistua yhteiskunnan toimintaan. Näitä ovat erityisesti sananvapaus ja kokoontumisvapaus (Neuvonen 2017).
Kokoontumisvapaus
Kokoontumisvapautta on pidettävä eräänlaisina itseilmaisun instrumentteina (Rikander–Muukkonen 2020). Mielenosoitusvapaus on demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluva itsenäinen perusoikeus, joka sisältää useiden muiden perusoikeuksien, kuten kokoontumisvapauden ja sananvapauden, käyttämisen. Mielenosoituksen luonteeseen kuuluu aina tavoite medianäkyvyydelle ja tarkkailevan auditorion sympatian kerääminen. Kokoontumislain (1257/1999) tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä sekä ohjata yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämistä. Poliittiseen osallistumiseen kuuluu perusoikeutena turvattu mahdollisuus osoittaa mieltä ja kokoontua, mutta puolijulkisen tilan kohdalla toimintaa voidaan rajoittaa tai jopa kieltää (Neuvonen 2017).
Kirjastossa järjestettyjen tilaisuuksien osalta on hahmotettava oikeudellinen luonne yleisen kokouksen ja yleisötilaisuuden välillä. Kokoontumislain 2.2 §:n mukaan yleisellä kokouksella tarkoitetaan mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata. Yleisenä kokouksena ei kuitenkaan pidetä sellaista mielenosoitusta, joka on tarkoitettu ainoastaan yksittäisten henkilöiden mielipiteen ilmaisemista varten. Yleisessä kokouksessa kyse voi olla sekä sisätiloissa että ulkona järjestettävästä yleisölle avoimesta kokouksesta. Molemmat kuuluvat lain soveltamisalaan, mutta vain ulkona yleisellä paikalla järjestettävistä kokouksista on tehtävä ennalta ilmoitus poliisille. Lain tarkoittamat yleiset kokoukset ovat aina yleisölle avoimia tilaisuuksia. Yksityiset kokoukset eivät kuulu lain soveltamisalaan.
Yleisötilaisuuden käsite on puolestaan määritelty kokoontumislain 2.3 §:ssä, jonka mukaan niillä tarkoitetaan yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, joita ei ole pidettävä yleisinä kokouksina. Jos tilaisuuteen osallistuminen edellyttää kutsua tai määrätyn yhteisön jäsenyyttä, sovelletaan siihen kokoontumislain säännöksiä yleisötilaisuudesta, jollei tilaisuutta osanottajien lukumäärän, tilaisuuden laadun tai muiden erityisten syiden perusteella voida pitää luonteeltaan yksityisenä. Kokoontumislain esitöistä (HE 145/1998 vp) ilmenee, että yleisötilaisuudet eivät suoranaisesti kuulu ihmisoikeussopimusten piiriin.
Mielenosoitusten ja muiden yleisten kokoontumisten muodot voivat vaihdella suuresti asian, paikan ja tilanteen mukaan. Itseilmaisua voidaan vahvistaa kulkueena, banderollein tai jopa telttamajoituksin. Mielenosoitus voi olla myös täysin paikallaan oleva ja hiljainen. Mielenosoituksen tarkoituksena on yleensä julkisesti ilmaista mielipiteitä tai esittää vaatimuksia jostakin asiasta joko tietylle kohderyhmälle tai laajalle yleisölle. Kun harkitaan kokoontumislain soveltuvuutta erilaisiin mielenosoitusten kaltaisiin tilaisuuksiin, keskeistä on ihmisten kokoontuminen yhteen tilapäisessä yhteisessä tarkoituksessa (Pohjolainen – Majuri 2000).
Tarkasteltaessa Sinimusta Liikkeen julkaisemaa mediasisältöä voidaan todeta, että he ovat itse käyttäneet lukupiireistään keskustelutilaisuuden käsitettä, joten kyse on näin ollen yleisötilaisuudesta. Kokoontumislain 13 §:n mukaan yleisötilaisuuden järjestäjän on hankittava järjestämispaikan omistajan tai haltijan suostumus paikan käyttämiseen tilaisuutta varten. Lain esitöiden mukaan kyse on sopimuksenvaraisesta asiasta. Säännöksen tarkoitus laissa on pelkästään informatiivinen, sillä yleisötilaisuuden järjestäjällä olisi tämä velvollisuus ilman nimenomaista säännöstäkin. Oikeudellisesti tilan yksityinen luonne toteutuu siten, että ilman omistajan suostumusta tapahtuva tilan käyttö tai tilaan saapuminen on rangaistava teko (Neuvonen 2017).
Puolijulkinen tila
Yksityinen, puolijulkinen ja julkinen tila ovat käsitteitä, joille ei ole yksiselitteistä määritelmää (Tuukkanen 2024). Julkinen tila on kaikkien vapaasti käytettävissä. Tämän lisäksi on puolijulkisia tiloja, joista merkittävin osa palvelee julkisenhallinnon tai kaupan tarkoituksia. Näiden tilojen käyttöä voidaan jossain määrin rajoittaa. Kolmas ryhmä on yksityinen tila, jossa yksityisyyden intensiteetti voi vaihdella esimerkiksi pihasta asunnon sisätiloihin, tai toimistorakennuksen aulasta lukittujen ovien takana oleviin työhuoneisiin (Neuvonen 2017).
Järjestyslain (612/2003) määritelmäsäännöksen mukaan yleisellä paikalla tarkoitetaan muun muassa rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin. Kokoontumislain mukaan yleisinä kokouspaikkoina pidetään ulkona olevia yleisiä toreja, aukioita tai katualuetta. Omistaja tai haltija voi rajoittaa tällaisen paikan käyttämistä kokoustarkoitukseen, jos kokouksen järjestämisestä on odotettavissa kohtuutonta haittaa omistajalla, haltijalle tai ympäristölle. Oikeusasiamiehen ratkaisussa (EOAK/8334/2023) on todettu, että suurten kauppakeskusten liikehuoneistojen ulkopuoliset ns. yleiset tilat ovat monissa paikoissa tosiasiallisesti muodostuneet torien ja aukioiden kaltaisiksi oleskelupaikoiksi.
Kirjaston käyttäjille asetettuja käyttäytymisvaatimuksia
Kirjastolain mukaan yleisen kirjaston käyttäjän on käyttäydyttävä kirjastossa asiallisesti. Kirjaston toiminnan häiritsemiseen ja turvallisuuden vaarantamiseen sovelletaan järjestyslakia. Kirjaston turvallisen toiminnan takaamiseksi kunta voi hyväksyä yleisen kirjaston käyttösäännöt, joilla edistetään kirjaston sisäistä järjestystä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Käyttösäännöissä on mahdollista antaa määräyksiä esimerkiksi kirjaston tilojen ja omaisuuden käytöstä. Tilanteessa, jossa kirjaston käyttäjä toimii vastoin kirjaston käyttäjän velvollisuuksia, kunta voi asettaa kyseisen toimijan määräaikaiseen kirjastokohtaiseen kirjaston käyttökieltoon. Käyttäjän toiminnan tulee olla toistuvasti ja olennaisesti häiriötä aiheuttavaa tai sellaista toimintaa, joka vaarantaa kirjaston turvallisuutta tai vahingoittaa kirjaston omaisuutta. Käyttökielto voi olla enintään 30 päivää.
Järjestyslain (612/2003) mukaan yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on kielletty metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla. Myös toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla tehty toiminta on kielletty, mikäli se herättää pelkoa. Lisäksi ampumalla, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla tehty toiminta on kielletty.
Kirjastolle asetettu turvallisuusvaatimus
Kuten kaikilla toimijoilla, myös kirjastoilla on varautumisvelvoitteensa erilaisten häiriö- ja uhkatilanteiden varalle. Puolijulkisiin tiloihin voidaan liittää oletus valvonnasta, joka vahvistaa turvallisuudentunnetta ja antaa syyn käyttää puolijulkista tilaa (Neuvonen 2017). Kirjastojen tyypillisimpiä varautumisen teemoja ovat esimerkiksi tulipalo, kiinteistötekniikan kuten vesi- tai viemäriputkien rikkoutuminen, sähkökatko, uhka ja väkivaltatilanteet tai pommiuhkaus.
Varautumiseen velvoittavaa sääntelyä on muun muassa työturvallisuuslaki (738/2022), jonka 27 § velvoittaa työnantajaa uhka- ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisemiseen, jos työhön liittyy ilmeinen väkivallan uhka. Pelastuslain (379/2011) 16 § velvoittaa toimittamaan yleisötilaisuuden pelastussuunnitelman viimeistään 14 vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista tiedoksi hyvinvointialueen pelastusviranomaiselle. Pelastussuunnitelma on laadittava, mikäli yleisötilaisuuteen osallistuvien ihmisten suuri määrä tai muun erityisen syyn vuoksi sisältyy merkittävä henkilö- tai paloturvallisuusriski. Kokoontumislain 14 §:n mukaan yleisötilaisuuden järjestämisestä on tehtävä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Kuluttajapalveluita on kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) mukaan yleisötapahtumat.
Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelmassa on selvitettävä ja arvioitava tilaisuuden vaarat ja riskit. Niiden perusteella määritellään tilaisuuden turvallisuusjärjestelyt sekä tilaisuuden toteuttamisesta vastaavalle henkilöstölle ja tilaisuuteen osallistuvalle yleisölle annettavat ohjeet onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja onnettomuus- ja vaaratilanteessa toimimiseksi. Edellisestä johtuen käytännössä jokainen yleisessä kirjastossa järjestettävä tilaisuus on toteutettava yhteistyössä kirjaston kanssa. Ulkokirjastollisia tapahtumia ei siis ole mahdollista järjestää. Kuten tammikuu 2013 Jyväskylän kirjaston tapahtumista voidaan havaita, ei äärimmäisetkään väkivallan teot ole harvinaisia.
Kyse oli tilaisuudesta, jossa esiteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjaa. Tilaisuuden aikana sinne pyrki kolme henkilöä, joiden sisään pääsyn tilaisuuden järjestäjät estivät. Yhteenotossa yhtä tapahtuman järjestäjää viillettiin teräaseella ja hyökkääjiä lyötiin teleskooppipatukalla. Kolme sisälle pyrkinyttä miestä olivat Suomen vastarintaliikkeen aktiiveja.
Turvallisuusvelvoitteen perusteella kirjastoilla on siis mahdollista asettaa tilojen käyttöön liittyviä ehtoja. Tyypillisesti varausehtoon kirjataan, että varattavassa tilassa järjestettävän tilaisuuden sisältö tai luonne ei voi olla ristiriidassa Suomen lain kanssa tai hyvän tavan vastainen. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisusta (OKV/1325/10/2022) ilmenee, että kaupunki pyrki edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan, estämään syrjintää kaikissa muodoissaan ja puuttumaan havaittuun tai ilmoitettuun syrjintään. Kaupunki ei vuokrannut tiloja ihmisoikeuksia loukkaaviin, syrjintää edistäviin tai vihapuhetta esittäviin tilaisuuksiin. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että kaupunki ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa tilanteessa, jossa tilavaraus peruttiin.
Yleinen kokous sisätiloissa
Edellä on todettu, että yleisötilaisuutta ei ole mahdollista järjestää puolijulkisessa tilassa, ilman tilan omistajan tai haltijan aktiivista myötävaikuttamista. Kokoontumislain 7 §:ssä säädetään järjestäjän velvollisuudesta ilmoittaa ulkona pidettävästä yleisestä kokouksesta poliisille. Ilmoitusvelvollisuus ei koske sisätiloissa tapahtuvaa yleistä kokousta. Lain esitöissä todetaan, että yleisen kokouksen järjestämiseen ulkona muualla kuin yleisellä paikalla tarvittaisiin nykyiseen tapaan aina omistajan tai haltijan lupa, kuten myös sisätiloissa järjestettäviin kokouksiin. Tätä selvää periaatetta ei ole ollut tarpeen todeta laissa nimenomaisesti. Edellisestä voidaan todeta, että ilman kirjaston myötävaikutusta, myöskään yleisen kokouksen järjestäminen kirjaston tiloissa ei ole mahdollista.
Mikäli kirjasto antaisi luvan yleisen kokouksen järjestämiselle sisätiloissa ei kokoontumislain 7–10 § sovellettaisi. Sisätiloissa järjestettävien yleisten kokousten kokouspaikasta poliisi voi kuitenkin antaa määräyksiä lain 20 §:n perusteella. Poliisilla olisi myös mahdollisuus keskeyttää tai päättää yleinen kokous 21 §:n edellytysten täyttyessä.
Edellä on arvioitu, että lukupiiriä on pidettävä yleisötilaisuutena. Mikäli toimijat itse määrittelisivät, että kyse olisi mielenosoituksesta, niin tilanne tulisi arvioida olennaisesti lainvastaisena tekona, mikäli sille ei ole kirjaston hyväksyntää. Kokoontumislain esitöiden mukaan olennaisesti lainvastaisena toimintana voidaan pitää esimerkiksi sitä, että järjestäjä rikkoo kokouspaikan omistajan tai haltijan antamaa kieltoa tai 10 §:n nojalla annettua kokouspaikkaa koskevaa poliisin määräystä.
Muita huomioita
Eri sosiaalisen median alustoilta on voinut havaita, että Sinimusta Liikkeen toimintaa vastustaneiden joukossa on ollut naamioituneita henkilöitä. Kyseinen toiminta voi tulla arvioitavaksi RL (39/1889) 17 luvun (563/1998) 13a §:n (1006/2004) mukaisena laittomana naamioitumisena, mikäli tunnistamattomaksi naamioituneen ilmeisenä tarkoituksenaan on ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta. Koska julkiseen tilan säätelyyn liittyy olennaisesti julkisrauha samalla tavoin kuin kotirauha suojaa yksityistä tilaa (Neuvonen 2017), voitaneen tilannetta arvioida myös RL 17 luvun 3 § (585/2005) mukaisena julkisrauhan rikkomisena. Lopuksi on vielä todettava, että kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelmassa 2019–2023 esitettyjen toimenpiteiden mukaan tulee varmistaa, ettei julkisella rahoituksella ylläpidettyjä tiloja ei käytetä toimintaan, jonka tavoitteena on edistää vastakkainasettelua eri väestöryhmien kesken sekä yllyttää vihaan ja väkivaltaan.
Kirjoituksessa on tuotu esille, miten julkiset tilat, kuten kirjastot, voivat olla paikkoja yhteiskunnalliselle ja kulttuuriselle vuoropuhelulle. Tämä on tärkeää aktiivisen kansalaisuuden ja moniarvoisuuden edistämiseksi. Toisaalta kirjastojen tulee varautua siihen, että ääriliikkeiden toiminta voi johtaa konflikteihin ja väkivaltaan, mikä on tärkeää huomioida varautumisessa. Mielenosoitusten ja ääriliikkeiden tarkoitus on aina tavoitella näkyvyyttä. Tästä syystä median on tärkeää tasapainottaa sananvapauden tukemista ja vastuuta siitä, ettei anneta liikaa tilaa ääriliikkeiden propagandalle. Tämä tarkoittaa kriittistä ja objektiivista raportointia. Liiallinen ääriliikkeiden toiminnan huomioiminen voi lisätä jännitteitä ja konflikteja yhteiskunnassa. On tärkeää raportoida tapahtumista, mutta samalla välttää tarpeetonta provosointia.
Henri Rikander
OTT, poliisioikeuden dosentti
- Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen (toimitus@edilex.fi).
Lue lisää
Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edilex.fi)