Vapaa todistusteoria on suomalaisen todistusoikeuden kulmakivi, mutta siihen liittyy myös mielenkiintoisia poikkeuksia. Yksi merkittävimmistä poikkeuksista koskee ylimääräisen tiedon käyttämistä, josta on säädetty pakkokeinolaissa (806/2011, PKL). Tämä sääntely liittyy tilanteisiin, joissa PKL 10 luvun 55 §:n mukaisten pakkokeinojen (telekuuntelu, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta ja tekninen laitetarkkailu) käytön myötä kertynyttä tietoa halutaan käyttää toisessa rikosasiassa joko näyttönä tai pakkokeinon perusteena. Ylimääräisen tiedon käyttämisessä on siis aina kyse lainmukaisesti hankitun tiedon hyödyntämisestä.

Sen sijaan lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntäminen ratkaistaan oikeudenkäymiskaaren (4/1734, OK) 17 luvun 25 §:n (732/2015) 3 momentin harkintakriteereiden perusteella punnintaratkaisulla, jossa arvioidaan kokonaisvaltaisesti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista. Esimerkkinä tästä on ns. Anom-tapaus, jota käsiteltiin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2023:14. Tapauksessa KKO totesi, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI oli hankkinut todisteena käytetyt viestit peiteoperaatiossaan lainvastaisin keinoin, koska menettely oli loukannut yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaa ilman PKL:ssa tai muussa kansallisessa laissa säädettyä perustetta. Tästä huolimatta KKO katsoi hyödyntämiskieltosäännöksen harkintakriteereihin peilaten, ettei todisteiden käyttö vaarantanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista, ja siksi todisteet hyväksyttiin osaksi oikeudenkäyntiaineistoa hyödyntämiskieltoa asettamatta.

Tuoreessa artikkelissani, joka on saanut alkunsa edellä kuvatuista lähtökohdista, tutkimuskysymys täsmentyy seuraavasti: kuinka ylimääräisen tiedon käyttörajoitukset suhteutuvat hyödyntämiskieltoon? Tutkimusotteeltaan lainopillinen artikkeli etenee niin, että aluksi esitän todistusoikeudelliset perusteet, jotka muodostavat pohjan hyödyntämiskieltoa ja ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevan sääntelyn analyysille. Tämän jälkeen tulkitsen ja systematisoin hyödyntämiskieltoa ja ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevaa sääntelyä sekä tähän liittyvää käsitteistöä. Lopuksi analysoin hyödyntämiskiellon ja ylimääräisen tiedon käyttökiellon välistä suhdetta. Vaikka tutkimuskysymykseni asettelu on teoreettinen, olen pyrkinyt käsittelemään aihetta tavalla, joka ottaa mahdollisimman hyvin huomioon rikosprosessin eri toimijoiden käytännön tarpeet.

Artikkelin keskeisenä johtopäätöksenä esitän, että hyödyntämiskiellon ja ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevien rajoitusten vaikutukset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Hyödyntämiskielto nimittäin sulkee todisteen kokonaan oikeudenkäyntiaineiston ulkopuolelle, kun taas ylimääräisen tiedon käytön estäminen rajoittaa tiedon käyttämisen ainoastaan syyllisyyttä tukevana näyttönä. Tästä syystä tilanteissa, joissa tuomioistuin estää ylimääräisen tiedon käytön, koska PKL 10 luvun 56 §:n 1 tai 2 momentin edellytykset eivät täyty, on perusteltua käyttää täsmällisesti termiä ylimääräisen tiedon käyttökielto. Vastaavasti ns. myrkyllisen puun hedelmä (fruit of the poisonous tree) -tilanteissa on johdonmukaista käyttää termiä ylimääräisen tiedon käyttökiellon etäisvaikutus kuvaamaan kiellon ulottuvuutta.

Sanotun ohella korostan artikkelissani, että todisteluun liittyvät rajoitukset ja niiden vaikutukset on tunnistettava jo esitutkintavaiheessa. Tällöin puhutaan ennakoivasta ylimääräisen tiedon käyttökiellosta. Jos todistelun puutteet tulevat ilmi vasta syyteharkinnan tai tuomioistuinkäsittelyn aikana, niiden korjaaminen saattaa olla liian myöhäistä, mikä puolestaan voi johtaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaarantumiseen. Ylipäätään hyödyntämiskysymykset edellyttävät tiivistä esitutkintayhteistyötä, joka ei aina rajoitu pelkästään esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän väliseen vuorovaikutukseen, vaan saattavat vaatia myös yhteydenpitoa asianosaisten ja heidän avustajiensa suuntaan.

Artikkeli muodostaa viimeisen osan artikkeliväitöskirjaani, joka käsittelee laajemmin pakkokeinoilla kertyneen ylimääräisen tiedon hyödyntämiseen liittyvää problematiikkaa. Väitöstutkimukseen sisältyvät kolme aiempaa artikkeliani ovat myös luettavissa Edilexin Lakikirjastossa (ks. linkit alla).

Tuomas Ikonen
HTM, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto
Rikosylitarkastaja, Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Vertaisarvioitu, avoin asiantuntija-artikkeli Edilex Lakikirjastossa 28.11.2024

• Ikonen, Tuomas: Pakkokeinolain mukaisen ylimääräisen tiedon käyttökielto todistusoikeudellisena poikkeuksena

Väitöstutkimuksen muut osat

• Ikonen, Tuomas: Salaisella pakkokeinolla kertyneen ylimääräisen tiedon käyttäminen (Defensor Legis 6/2019, s. 798–814)
• Ikonen, Tuomas: Ylimääräisen tiedon käyttäminen esitutkinnan suuntaamiseksi ja syyttömyyttä tukevana selvityksenä (Defensor Legis 6/2020, s. 942–957)
• Ikonen, Tuomas – Kokko, Anna Kristiina: Salaisella pakkokeinolla kertyneen ylimääräisen tiedon käyttämiseen kohdennettava sisäinen laillisuusvalvonta – nykytila ja kehittämistarpeet (Oikeustiede - Jurisprudentia LVI:2023, s. 81–143)

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen (toimitus@edilex.fi).
  Lue lisää