Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

17.9.2024 11.30 KKO: Suomen tuomioistuimella oli kansainvälinen toimivalta sekä peruste määrätä huoltopäätöksen täytäntöönpanemiseksi asetettu uhkasakko maksettavaksi lastaan ulkomailla piilotelleelle äidille

KKO: Suomen tuomioistuimella oli kansainvälinen toimivalta sekä peruste määrätä huoltopäätöksen täytäntöönpanemiseksi asetettu uhkasakko maksettavaksi lastaan ulkomailla piilotelleelle äidille

Korkein oikeus katsoi, että B:llä ei ollut ollut hyväksyttävää syytä hänelle asetettujen velvoitteiden noudattamatta jättämiseen. Asiassa oli kuitenkin lisäksi arvioitava sen seikan merkitystä, että lapsen olosuhteet olivat uhkasakon asettamisen jälkeen vakiintuneet B:n luokse. Lapsi oli elänyt B:n kanssa useiden vuosien ajan A:n ja viranomaisten ulottumattomissa. B:n menettelyn seurauksena ei ollut käytettävissä tietoja siitä, turvaavatko lapsen olosuhteet B:n luona hänen tasapainoisen kehityksensä ja hyvinvointinsa. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoi, että olosuhteiden vakiintumiselle ei voitu antaa asiassa merkitystä. Uhkasakko tuomittiin maksettavaksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.