Voimankäytön pidättyväisyydestä

Suomessa suhdeluku voimankäytön ja kiinniottojen välillä on noin 1,8 kertaa sataa kiinniottoa kohti. Kansallisesti poliisin voimakeinojen käytön kohteeksi joutuminen on harvinaista ja erityisen harvinaista on päätyä poliisin aseenkäytön kohteeksi. Suomessa poliisit ampuva suhteellisesti saman määrän kuin Ruotsalaiset ja Tanskalaiset mutta kuolleiden määrä on yhtä matala kuin Norjassa. Ruotsissa vuosittain noin 7 ihmistä vahingoittuu ja yksi menehtyy poliisin ampuma-aseen käytön seurauksena. Norjassa menehtymisiä on keskimäärin yksi kolmea vuotta kohden. Suomessa on suurin osuus ampumatapauksia, joissa kukaan ei ole vahingoittunut tai kuollut.

Suomessa poliisin ampumasta laukauksesta on 2000-luvulla kuollut 10 henkilöä. Vuosina 2018–2021 poliisi ampui keskimäärin 20 laukausta ja uhkasi/varoitti 122 kertaa vuodessa. Suomalaisen poliisin pidättyväisestä aseenkäytöstä käy esimerkkinä vuoden 2017 Turussa tapahtuneen terroristisen teon pysäyttäminen, jossa asetta käyttänyt poliisi ampui, virka-urallaan ensimmäistä kertaa, osuen kohdehenkilöä alavartaloon ja pysäyttäen tämän välittömästi henkeen ja terveyteen kohdistuneen hyökkäyksen.

Poliisilain (PolL, 872/2011) aseenkäyttösäännöksen (2:19) mukaan aseenkäytöllä tavoitellaan kohdehenkilön toiminnan pysäyttämistä. Perus- ja ihmisoikeusmyönteinen lähestymistapa edellyttää, että myös poliisin ampuma-aseen käytöllä tavoitellaan lievintä tehokasta vaikutusta. Ampuma-aseen osumalla pyritään vaikuttamaan kohdehenkilöön tämän hermorakenteen ja elintoimintojen kautta. Luodin osuma vaikuttaa kohteeseen kolmella tavalla: hapensaanti heikentyy, verenpaine katoaa tai keskushermosto lamautuu. Tukirankaan osuessaan luoti myös murskaa vartalon luita vaikuttaen kohteensa liikkumiskykyyn. Ampuma-aseen käyttöön liittyy erityisesti sivullisten turvallisuudesta huolehtiminen. Tämä tarkoittaa, että ampuma-aseen käyttäjän tulee huomioida myös kohdehenkilön taustalla olevat tekijät, sillä osumasta huolimatta luoti voi jatkaa etenemistään vahingoittavin ominaisuuksin.

Valtioneuvoston asetuksessa poliisista (1080/2013) säädetään poliisin voimankäyttövälineistä. Säädöksen 10 §:n toisen momentin mukaan poliisin voimankäyttövälineitä ovat henkilökohtaisena virka-aseena käytettävät lippaallisella tai itselataavalla kertatulella toimivat pistoolit ja revolverit niihin soveltuvine patruunoineen sekä poliisitoimintaa tukevina ampuma-aseina haulikko, konepistooli, kivääri ja ampuma-aselain (1/1998) 6 §:n 2 momentin 12-kohdassa tarkoitettu muu ampuma-ase sekä kaasun tai muun lamaannuttavan aineen levittämiseen tarkoitettu ampuma-ase niihin soveltuvine patruunoineen. Poliisilla on tällä hetkellä käytössään seitsemän virka-asetta. Virka-ase kuuluu poliisimiehen voimankäyttövälineisiin. Toimintaa tukevia aseita (tukiaseita) ovat Heckler & Koch MP5 ja Česká Zbrojovka EVO 3 A1-konepistooli.

Voimankäyttöasetuksen (245/2015) 3 §:n mukaan poliisimiehen ja muun poliisihallinnon palveluksessa olevan virkamiehen on tunnettava kantamiensa voimankäyttövälineiden vaikutukset ja niiden käyttöön liittyvät säännökset sekä osattava käyttää niitä asianmukaisesti. Poliisihallituksen määräyksen (poliisin voimankäyttö- ja suojavälineistä sekä voimakeinojen ja suojavälineiden käytön koulutuksesta, VOSU-määräys) mukaan tehtävän suorittamiseksi tulee valita tehtävään sopivin, lievin, tehokas ja toimiva voimakeino, joka on oikeassa suhteessa uhan laatuun. Ampuma-aseen käyttöön liittyy erityisesti sivullisten turvallisuudesta huolehtiminen.

Tyypillisesti poliisi käyttää voimakeinoja lähinnä kiinniottotilanteessa. Tästä poikkeuksena on aseen käyttö, joka useimmiten aktualisoituu jo kontaktitilanteessa. Poliisi turvautuu ampuma-aseeseen silloin, kun asiakas käyttää terä- tai ampuma-asetta (korkea vaarapotentiaali, Rikander -Sutela 2020). Poliisin voimankäytön eskalaatio on siten sidottu voimankäytön kohteen väkivaltaisuuteen ja aggressiivisuuden asteeseen. Voimankäytön on oltava oikeassa suhteessa virkatehtävän laatuun ja vastarinnan vaarallisuuteen nähden. Voimakeinojen käytön valinnassa ja käytössä huomioidaan sekä niiden käytön todennäköiset vaikutukset ja seuraukset että niihin liittyvät riskit.

Edellisestä voi todeta, että poliisin voimankäytölle on lainsäätäjän toimesta asetettu korkeat laadulliset vaatimukset. Suomessa jokainen poliisikoulutuksen käynyt poliisi on saanut yhtenevän voimankäytön ja voimankäytön taktiikan koulutuksen. Poliisin ammattikorkeakoulututkinto on 180 opintopistettä ja tästä voimankäytön osuus on 8 opintopistettä. Poliisiammattikorkeakoulun virka-aseen käyttäjäkoulutus on laajuudeltaan 50 tuntia, sisältäen virka-aseen sääntelyyn liittyvät oppitunnit, käsittely- ja ammuntakoulutuksen, sekä näyttökokeet. Virka-aseen käyttäjäkoulutuksen tavoitteena on, että käyttäjäkoulutuksen saava opiskelija osaa käsitellä virka-asettaan turvallisesti (Ruohonen 2018). Rohkenen väittää, että tavanomaisen poliisin osalta hän on Poliisiammattikorkeakoulusta valmistuessaan voimankäyttöosaamisensa ja fyysisen toimintakapasiteettinsa osalta huipussaan, sillä voimankäyttöasetuksen 3 §:n mukaan voimankäytön ylläpitokoulutuksesta vastaavat poliisiyksiköt, mikä minimissään tarkoittaa kahta harjoituskertaa vuodessa jokaiselle voimankäyttövälineelle, jota poliisi on oikeutettu kantamaan. Kyseisillä minimimäärillä ei ole mahdollista lisätä poliisimiehen taidollisia ominaisuuksia.

Keski-Suomen käräjäoikeuden ratkaisusta

Nyt puheena olevassa käräjäoikeuden ratkaisussa oli kyse virkavelvollisuuden rikkomisesta tilanteessa, jossa voimankäytön kenttäkouluttajan toiminut vanhempi konstaapeli A oli tehnyt kaksi eri kertaa väärän sisältöisen merkinnän poliisin virka-aserekisteen. Molemmilla kerroilla kyse oli konepistoolin tasokokeen suorittamisesta, vaikka kummallakaan kerralla tasokoetta ei oltu suoritettu määräysten mukaisesti. Syyttäjän haastehakemuksesta ilmenee, että syy virheelliseen menettelyyn oli ollut kyseisen virka-aseen tasokokeen vanheneminen, josta olisi seurannut se, että ilman merkintää konepistoolin kantaminen olisi ollut poliisimiehille laitonta. Operatiivisen toiminnan kannalta tämä olisi tarkoittanut sitä, että mahdollisessa aseenkäyttötilanteessa tilannejohtajalla olisi ollut käytettävissään vähemmän resurssia.

Tässä tapauksessa rikoslain 40 luvun 9 §:n mukaista virkavelvollisuutta on rikottu toimimalla sisäministeriön voimankäyttöasetuksen ja Poliisihallituksen antaman poliisin voimankäyttö- ja suojavälinemääräyksen (VOSU) vastaisesti. Voimankäyttöasetuksen 3 §:stä ilmenee, että voimankäytön perus- ja kouluttajakoulutuksesta vastaa Poliisiammattikorkeakoulu. Voimankäytön ylläpitokoulutuksesta ja harjoittelusta vastaa poliisiyksikkö. Harjoittelun ja koulutuksen käytännön toteuttamisesta vastaa poliisiyksikön päällikkö.

Säännöksen mukaan poliisiyksikön on järjestettävä ylläpitävää koulutusta ja harjoittelua poliisista annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n 2 momentissa tarkoitettujen eri ampuma-asetyyppien ja muiden voimankäyttövälineiden käytössä sekä fyysisessä voimankäytössä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Poliisista annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n 2 momentissa tarkoitettujen eri ampuma-asetyyppien käytössä on suoritettava vuosittain tasokoe. Muiden voimakeinojen käyttöä koskeva tasokoe suoritetaan Poliisihallituksen erillisen määräyksen mukaisesti. Poliisiyksikön on ylläpidettävä rekisteriä aseistuksesta, koulutuksesta ja harjoittelusta siten kuin Poliisihallitus siitä erikseen määrää.

Voimankäyttöasetuksen 4 §:n mukaan virkamiehellä on oikeus kantaa ja käyttää voimankäyttövälinettä vain, jos hän on saanut kyseisen voimankäyttövälineen käyttöön koulutuksen (käyttökoulutus), osallistunut 3 §:ssä mainittuun ylläpitävään koulutukseen (ylläpitokoulutus) ja harjoitteluun sekä suorittanut voimankäyttövälineen tasokokeen. Tasokoe tulee suorittaa hyväksytysti vuosittain ja tasokokeen voimassaoloaika voi olla enintään 14 kk sen suorittamispäivästä. Tasokokeella tarkoitetaan testiä, jossa osoitetaan, että testattavalla on Poliisihallituksen määrittelemät tiedot ja taidot asianomaisen voimankäyttövälineen käyttöön.

VOSU-määräyksen mukaan tasokoe ja näyttö ovat testejä, joilla osoitetaan osaamisen taso. Hyväksytysti suoritettu käyttäjäkoulutus (tehdään kerran virkauralla/käyttöliittymä) ja vuosittainen ylläpitokoulutus (joka voi sisältää tasokokeen) antavat oikeuden kantaa ja käyttää kyseistä voimankäyttövälinettä. VOSU-määräyksestä ilmenee, että tasokokeiden tarkoitus on mitata poliisin aseenkäyttötilanteisiin liittyviä perustaitoja, joista tärkein on turvallinen aseen käsittely. VOSU-määräys myös edellyttää, että jokaisella poliisiyksiköllä on olemassa voimankäytönkoulutuksen kehittämis- ja toteutussuunnitelma.

Mikäli poliisimiehen asekohtainen tasokoe umpeutuu, seuraa siitä kanto- ja käyttöoikeuden päättyminen, joka on palautettavissa vain tasokokeen ja kahden, kyseisen vuoden alusta luetun, harjoituskerran jälkeen.

Poliisitoiminnallinen ongelma

Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että vanhempi konstaapeli A oli tehnyt kaksi virheellistä merkintää aserekisteriin, jotta kyseiset poliisimiehet olivat voineet kantaa konepistoolia virkatehtävissään. Virheellisten merkintöjen jälkeen molemmille poliisimiehille pidettiin asianmukaiset tasokokeet, ensimmäiselle poliisimiehelle kolme viikkoa merkinnästä ja toiselle kaksi päivää merkinnästä. A on toimilleen antanut selitykseksi ”hallinnollisen kuprun” välttämisen, joka olisi tarkoittanut sitä, että vuorossa olevat poliisimiehet eivät olisi voineet kantaa lainkaan konepistoolia.

Ratkaisusta ilmenee suurempi valuvika, kuin yksittäisen A:n virkavelvollisuuksien rikkominen. A:n mukaan on ollut tapana, että voimankäytönkouluttajat tekevät toisilleen ristiin tasokoesuorituksia ilman, että tasokokeita tosiasiassa ammuttaisiin. Aserekisteri mahdollistaa myös sen, että voimankäytönkouluttaja tekee tasokoesuorituksen myös itselleen.

Ratkaisusta ilmenee, että Sisä-Suomen poliisissa voimankäytön koulutuksia ei ole ollut edes mahdollista toteuttaa VOSU-määräyksen edellyttämällä tavalla. Kirjallisena todisteena esitetystä VOSU-määräyksen liitteessä todetaan, että konepistoolin asekohtaisen käyttäjäkoulutuksen pituus on 24 tuntia. Tällä tarkoitetaan tehokasta koulutusaikaa. Kirjallisesta todisteesta ilmenee, että erästä voimankäyttökoulutusta varten oli merkitty kaksi 12 tunnin työvuoroa (sisältäen matkat/tauot), jonka aikana olisi tullut kouluttaa kaksi eri konepistooli tyyppiä, jotka olisivat vaatineet yhteensä 48 tuntia tehokasta koulutusaikaa. A oli huomauttanut tästä ongelmasta esihenkilöään, jonka ohjeistuksessa osallistujille lähetettiin sähköpostitse itseopiskelupaketti.

Ratkaisusta ilmenee, että myöhemmin Sisä-Suomen poliisilaitoksessa järjestettiin konepistoolin käyttäjäkoulutus siten, että siinä koulutettiin kaksi eri asetyyppiä 23 tunnin sisällä. Tässä tilaisuudessa A ei ollut kouluttajana. Kahden käyttöliittymän koulutus olisi vaatinut aikaa 48 tuntia.

Ratkaisusta ilmenee, että poliisi ei ole työvuorosuunnittelullaan onnistunut laatimaan toteuttamiskelpoisia voimankäyttökoulutuksia. A:n esihenkilö komisario B lausui käräjäoikeudessa, että voimankäyttökoulutukset menevät samoilla tuntimäärillä jokaisella poliisilaitoksella, eikä hän ole niitä omassa yksikössään lähtenyt tuplaamaan. Tämän kommentin kirjoittaja kiinnittää huomiota siihen, että tuplaamalla työvuorot olisi kyseisten aseiden voimankäyttö ollut VOSU-määräysten rajoissa. Oliko päällystön edustaja ollut siis tietoinen, että työvuorosuunnittelu ei mahdollista voimankäyttökoulutuksen toteutumista VOSU-määräyksen edellyttämällä tavalla? 

Todistajana kuultu entinen voimankäytönkouluttaja C on puolestaan kertonut, että uransa aikana hän on kokenut esihenkilöiden soveltavan VOSU-määräystä. Esimerkiksi niin, että kahdesti vuodessa suoritettava koulutus oli joskus toteutettu siten, että yhden koulutuspäivän välissä oli ollut vain ruokatunti. Joskus esihenkilö oli ampunut tasokokeen ja merkinnyt itselleen suorituksen. Todistaja C toi esille myös sen, että poliisissa on käytetty suojavarusteita niiden elinkaari ylittäen.

Lopuksi

Käräjäoikeus totesi ratkaisussaan, että nyt käsillä olevassa tapauksessa A:n menettelystä ei ole aiheutunut konkreettista vahinkoa tai haittaa, eikä sellaisen vaaraa. Vastaajan tarkoituksena ei myöskään ole ollut tavoitella hyötyä taikka vahinkoa. Käräjäoikeus katsoi, että A:n tekoa ei kokonaisuus arvioiden ole ollut mahdollista pitää vähäisenä, mutta ei myöskään lajissaan erityisenä vakavana. Edellistä johtuen käräjäoikeus jätti A:n rangaistukseen tuomitsematta.

Kaikkein oleellisinta tässä ratkaisussa on kuitenkin käräjäoikeuden toteamus siitä, että vääränsisältöiset merkinnät virka-aserekisterissä ovat omiaan heikentämään luottamusta poliisia kohtaan. Asiassa esitetystä näytöstä on ilmennyt, että Poliisihallituksen VOSU-määräystä on mahdollisesti muissakin tilanteissa ja muidenkin henkilöiden toimesta noudatettu soveltaen. Lisäksi tasokokeiden merkitys ja hyödyllisyys on kyseenalaistettu. Tapauksen johdosta on oletettavaa, että poliisilaitosten oikeusyksiköt tarkastelevat oma-aloitteisesti voimankäyttökoulutusten suunnitelmat ja aserekisterien merkinnät suhteessa työvuorosuunnitteluun. Myös Poliisihallituksen laillisuusvalvonnan on syytä olla hereillä käräjäoikeuden ratkaisussa esitettyihin seikkoihin.

Henri Rikander
OTT
Poliisioikeuden dosentti
 

 

 

 

 

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.

---

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
  Lue lisää