Työsopimuslaissa on säädetty luvallisesti saaduille liikesalaisuuksille suoja vain työsuhteen ajalle

Työsopimuslain (55/2001) 3 luvun 4 §:ssä on säädetty työnantajan liikesalaisuuksien suojasta. Jos työntekijä on saanut tiedot luvallisesti, hänellä on salassapitovelvollisuus ja tietojen oikeudettoman käyttämisen kielto työsuhteen ajan. Jos työntekijä on sen sijaan hankkinut tiedot oikeudettomasti, sidonnaisuudet jatkuvat myös työsuhteen jälkeen.

Työsopimuslakia valmisteltaessa omaksuttiin lähtökohta, että työntekijällä tulee yleensä olla oikeus työsuhteen jälkeen käyttää toimeentulonsa hankkimiseksi hyväkseen niitä taitoja ja kokemuksia, jotka hän on saanut työsuhteensa aikana. Jos työnantaja katsoo tarvitsevansa liikesalaisuuksilleen pidempikestoisen suojan, käytettävissä on salassapitosopimus.

Rikoslaissa on säädetty rangaistavaksi liikesalaisuuden oikeudeton hyödyntäminen myös työsuhteen jälkeen

Kun työsopimuslaki tuli voimaan vuonna 2001, rikoslain (39/1889) 30 luvun 5 §:n mukaan toisen palveluksessa oleva saattoi syyllistyä yrityssalaisuuden rikkomiseen vain palvelusaikanaan. Aikarajoituksen perusteluna oli ollut työvoiman liikkuvuuden ja uusien yritysten perustamisen edistäminen. Lisäksi rajanvetoa liikesalaisuuden ja ammattitaidon kesken oli pidetty vaikeana työsuhteen jälkeisissä olosuhteissa.

Rikoslain 30 luvun 5 §:ää kuitenkin muutettiin vuonna 2003 (L 61/2003) niin, että yrityssalaisuuden rikkominen tuli rangaistavaksi toisen palveluksessa olevalle vielä kahdeksi vuodeksi palvelussuhteen jälkeen. Samassa yhteydessä ei muutettu työsopimuslain 3 luvun 4 §:ää, ja myös sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain (1061/1978) tuolloinen 4 § jätettiin ennalleen.

Liikesalaisuuslaki sisältää työsopimuslakia vastaavan säännöksen, mutta sen aikarajoitus jää vain näennäiseksi

Liikesalaisuuslain (595/2018) 4.3 §:n mukaan liikesalaisuutta ei saa palvelusaikanaan oikeudettomasti käyttää tai ilmaista se, joka on saanut tiedon liikesalaisuudesta toisen palveluksessa ollessaan. Tämän perusteella tulkitsija voi perustellusti saada käsityksen, että liikesalaisuuslain mukaan työntekijän luvallisesti saamat liikesalaisuudet saisivat suojaa vain palvelussuhteen kestäessä.

Käytännössä tällainen tulkinta on kuitenkin virheellinen. Liikesalaisuuslain 4.2 §:n 4 kohdan mukaan salassapitovelvollisuus ja tietojen oikeudettoman käyttämisen kielto voivat nimittäin perustua myös sellaiseen ”sopimukseen tai velvoitteeseen”, joka sitoo asianomaista henkilöä – esimerkiksi työntekijää – ja jolla ”rajoitetaan liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista”.

Liikesalaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 49/2018 vp, s. 89) mukaan liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista rajoittava velvoite voi olla myös RL 30 luvun 5 §:ssä säädetty teon rangaistavuus. Toisin sanoen kun yrityssalaisuuden rikkominen on rangaistava teko vielä kaksi vuotta palvelusajan jälkeen, tämä muodostaa toisen palveluksessa olevalle ”velvoitteen”.

Kysymys on samanlaisesta asetelmasta kuin esimerkiksi varkaudessa rikoksena ja näin ollen myös yleisesti kiellettynä tekona. Yksityisoikeudellinen lainsäädäntö ei sisällä erillistä varastamisen kieltoa, mutta koska varastaminen on säädetty rikoslaissa rangaistavaksi, jo yksin tästä seuraa, että jokaisen on noudatettava – niin sanottuna primaarinormina – kieltoa olla varastamatta.

Liikesalaisuuslain 4 §:n 2 ja 3 momentit ovat siten erikoisessa suhteessa toisiinsa: jälkimmäisessä on kielletty liikesalaisuuden oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen vain palvelusaikana, mutta 2 momentin 4 kohdan perusteella tähän sidonnaisuuteen tulee kahden vuoden pidennys. Tosin koska RL 30 luvun 5 §:n tunnusmerkistö edellyttää hyötymis-, hyödyttämis- tai vahingoittamistarkoitusta, tämä vaatimus on merkityksellinen myös liikesalaisuuslain 4.2 §:n 4 kohtaa sovellettaessa.

Työntekijän asemaan vaikuttavan lainsäädännön pitäisi olla selkeää

Eduskunnassa on muissa yhteyksissä korostettu työelämään vaikuttavan lainsäädännön helppolukuisuudelle ja selkeydelle asetettavia vaatimuksia. Esimerkiksi yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) käsittelyssä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyVM 8/2004 vp, s. 5) katsoi, että jokaisen olisi voitava selvittää laista oikeutensa ja velvollisuutensa myös ilman lainopillista apua.

Työnantajan liikesalaisuuksien suojaa koskevan sääntelyn selkeydessä on tästä näkökulmasta runsaasti parantamisen varaa. Sääntelyn kokonaisuus on niin monikerroksinen ja sekava, että vaikka työntekijä pyrkisi selvittämään omia työsuhteen jälkeisiä oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan turvautumalla lainopilliseen apuun, hän saattaisi saada vääriä vastauksia. Lainsäädännöllä itsellään ei pitäisi johtaa tulkitsijoita harhaan.

Tosin vaikka sääntelyn kokonaisuus on ollut epäjohdonmukainen jo yli 20 vuoden ajan, tämä ei ole näkynyt mitenkään yrityssalaisuuden rikkomista koskevia syytteitä tuomioistuimissa käsiteltäessä. Lähes järjestään jutut ovat koskeneet luvallisesti saatujen liikesalaisuuksien hyödyntämistä työsuhteen jälkeen, eikä tuomioissa ole otettu – tai tarvinnut ottaa – kantaa siihen, että syytteen kohteena oleva teko on vaikuttanut olleen yksityisoikeudellisen lainsäädännön näkökulmasta sallittu.

Viime kädessä kysymys on siitä, että rikoslain 30 luvun 5 §:ssä työntekijältä ”kielletään enemmän” kuin työsopimuslain 3 luvun 4 §:ssä ja liikesalaisuuslain 4.3 §:ssä. Silti lainsäätäjän pitäisi saattaa kokonaisuus johdonmukaiseksi – suuntaan tai toiseen. Tämä tosin todennäköisesti edellyttäisi etäisyyden ottamista siihen, että kaikki työntekijän asemaan vaikuttava (yksityisoikeudellinen) lainsäädäntö valmistellaan kolmikannassa.

Klaus Nyblin
perustajaosakas, Nyblin Asianajotoimisto Oy

---

Edilex arvioitiin Julkaisufoorumi-luokituksen tasolle 1

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
  Lue lisää

Juridiikan kirjat, koulutukset ja verkkopalvelut