Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

13.9.2024 9.45 Syrjinnän kielto vanhemmuuden perusteella työsuhde-etuuksien jakautumisessa: Tasa-arvovaltuutettu katsoi työnantajan menetelleen tasa-arvolain 8 § 1 mom. 2 kohdan vastaisesti

Syrjinnän kielto vanhemmuuden perusteella työsuhde-etuuksien jakautumisessa: Tasa-arvovaltuutettu katsoi työnantajan menetelleen tasa-arvolain 8 § 1 mom. 2 kohdan vastaisesti

Lapsensa ei-synnyttänyt vanhempi A oli pian yrityksen vuoden 2022 tilikauden päättymisen jälkeen pitänyt noin yhdeksän kuukauden pituisen vanhempainvapaan. A ei ollut saanut kyseiseltä tilikaudelta ns. RSU-oikeutta (Restricted Stock Units), vaikka katsoi täyttäneensä sille asetetut edellytykset. Asiassa arvioitiin syrjintäoikeuden mukaisesti, syntyikö siinä syrjintäolettama ja oliko pidettävä riittävän todennäköisenä, että A olisi saanut kyseisen työsuhde-edun, mikäli hän ei olisi käyttänyt oikeuttaan perhevapaaseen. Lisäksi arvioitiin sitä, soveltuiko tasa-arvolain 8 § 1 momentin 2 kohdan mukainen syrjinnän kielto asiassa. Tasa-arvovaltuutettu katsoi työnantajan menetelleen asiassa tasa-arvolain 8 § 1 mom. 2 kohdan vastaisesti. Syrjintää kokeneella A:lla oli tällä perusteella oikeus tasa-arvolain 11 §: n mukaiseen hyvitykseen syrjinnän kiellon rikkomisesta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.