Suomen perustuslain (731/1999) 7 §:n 1 momentin mukaan turvallisuus on jokaiselle kuuluva oikeus. Tilastojen näkökulmasta Suomi on maailman turvallisimpia maita. Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan rikollisuutta, onnettomuuksia ja häiriöitä sekä luottamusta viranomaisiin ja oikeusjärjestelmään.

Väkivallanteot kuitenkin näkyvät ja järkyttävät. Turvallisuus ja turvattomuus ovat nykypäivänä osa lähes jokaista uutista ja sen otsikointia. (Limnéll – Rantapelkonen 2017.) Väkivallanteko, joka aiheuttaa ihmishengen menetyksiä tai ainakin uhkaa ihmishenkeä tai vain muuten aiheuttaa turvattomuutta, voidaan nähdä yhdenlaisena yhteiskunnallisen siviilikriisin tyyppinä. Kriisin yhteydessä medialla on tehtävänä paitsi välittää tietoa myös luoda yhteisöllisyyttä. (ks. Huhtala – Hakala 2007.) Epäsuhta kuolinsyiden suhteellisten osuuksien ja mediatilaa saaneiden kuolinsyiden välillä on kuitenkin suuri. Terrorismi (36 %), väkivaltarikokset (23 %) ja itsemurhat (11 %) saivat 70 prosenttia palstatilaa The New York Timesin ja The Guardianin uutisoinnista, vaikka todellisuudessa niihin menehtyy vain noin kolme prosenttia väestöstä (Nummenmaa 2022). Medioiden aktiivinen seuraaminen tutkitusti vaikuttaa julkisilla paikoilla tapahtuvan väkivallan pelkoon (Näsi ym. 2021).

Turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa se, mistä tietoa saamme. Esimerkiksi katu- ja työpaikkaväkivallan pelko on voimakkaampaa niillä, jotka hankkivat tietonsa vaihtoehtoisista medioista (Näsi ym. 2018). Pelko mahdollistaa vihaa sekä välinpitämättömyyttä ja jäykistää sosiaalista vuorovaikutusta (Tammikko 2019). Kielteiset ajatukset voivat synnyttää itselle uhkana pidettyyn ihmisryhmään kohdistuvaa toimintaa, kuten vihapuhetta ja jopa väkivallantekoja.

Turvallisuus ja sen tunne nousevat julkiseen keskusteluun äärimmäisten väkivallantekojen seurauksena. Näin kävi esimerkiksi kesällä 2024 Oulussa tehtyjen kahden väkivallanteon seurauksena. Englannissa kolmen ihmisen kuolemaan ja kymmenen haavoittumiseen johtaneen puukkohyökkäyksen jälkeen on käynnistynyt laajojen mielenosoitusten sarja, joiden yhtenä elementtinä vaikuttaa olevan agitaattoreiden ohjaama toiminta.

Sisäinen turvallisuus on sitä, että jokainen yhteiskuntamme jäsen voi nauttia oikeuksistaan ja vapauksistaan ilman pelkoa rikoksista, onnettomuuksista, häiriöistä tai muista huolta aiheuttavista ilmiöistä. Sisäiseen turvallisuuteen liittyy vahvasti myös tunne turvallisuudesta. (Sisäministeriö 2023.)

Kun katsomme taaksepäin sisäisen turvallisuuden ohjelmia (vuosilta 2004, 2008 & 2012), voidaan havaita, että keskeisin sisäistä turvallisuutta uhkaava tekijä on niissä ollut syrjäytyminen. Syrjäytyminen saa usein alkunsa silloin, kun huono-osaisuus kasautuu ja monimuotoistuu sekä alkaa heikentää ihmisen mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä. Samalla myös yhteiskunnallisen osallisuuden kokemus laskee. Muun muassa matala koulutus, pitkäaikainen työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat merkittäviä syrjäytymisen riskitekijöitä (VN 2021:48).

Tämän päivän yleisessä keskustelussa ei näytä olevan merkkejä siitä, että syrjäytymistä ei enää pidettäisi huolestuttavana ilmiönä. Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteosta ilmenee, että suurin taustatekijä turvallisuuden eriarvoisuudessa on köyhyys- ja syrjäytymisriski, joka koskettaa huomattavaa osaa väestöstä. Mikäli yksilö ei toimi odotetulla tavalla, niin biopolitiikan näkökulmasta syrjäytynyt pakenee yhteyskunnan ohjauksen piiristä. Kyse on yhteiskunnan ja yksilön välisestä ongelmasta. Mielenkiintoiseksi asetelman tekee se, että syrjäytyneisyys tulee näkyväksi vasta kun se yhdistyy rikollisuuteen (Bruun 2021). Syrjäytyminen aiheuttaa turvallisuusongelmia, jotka taas kiihdyttävät syrjäytymiskehitystä yksilötasolla. Merkittävä osa syrjäytymisen ja turvallisuusongelmien välisestä yhteydestä selittyy nimenomaan yksilöiden välisillä eroilla samojen ominaisuuksien lisätessä sekä syrjäytymisen että rikosten ja onnettomuuksien riskiä (ks. Suonpää ym. 2023).

Kaakkois-Suomi nousee esiin viharikostilastoissa

Viha on tunne, joka yrittää suojata ihmisiä kaikkein vakavimmilta uhilta. Kytkeytyessään ryhmäkäyttäytymiseen viha kohdistuu jaetuksi uhaksi koettuun, esimerkiksi ulkopuoliseen henkilöön tai ryhmään. Viha voi antaa ihmiselle voimia ja innostusta, viedä pitkälle, jopa äärimmäisen vakavienkin rikosten tekijäksi. Viha kytkeytyy haluun poistaa silmistä, hävittää, tuhota täysin. (Hämäri 2024.)

Mikä tahansa Suomen lainsäädännössä kriminalisoitu teko voi periaatteessa olla viharikos. Sen, onko kyseessä viharikos, ratkaise teon motiivi. Vuosittaisissa Poliisiammattikorkeakoulun selvityksissä viharikos määritellään seuraavasti: Viharikos on henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehty rikos, jonka taustalla ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskontoa tai vakaumusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan. (ks. Rauta 2023.)

Viharikokset ovat tavallisesti impulsiivisia sekä harkitsemattomia ja liittyvät satunnaisiin arkisiin konflikteihin (Iganski 2008). Viharikoksissa korostuvat muita rikoksia useammin julkiset tekopaikat, useampi ja uhrille tuntematon tekijä (ks. Vepsäläinen ym. 2023; Kaakinen – Näsi 2021). Viharikoksiin katsotaan liittyvän korostettua vahingollisuutta ja vaarallisuutta niiden luonteen vuoksi. Yksittäinen viharikos voidaan nähdä myös niin sanottuna signaalirikoksena. Tällöin rikoksen uhrin kautta hänen edustamansa vähemmistö voi kokea kollektiivisesti joutuneensa rikoksen kohteeksi. Tällaisessa tapauksessa rikos nähdään uhkauksena uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. (Rauta 2023.) Viharikoksilla ei olekaan vaikutusta ainoastaan rikoksen uhriin. Viharikollisuus vaikuttaa myös laajemmin yhteiskuntaan, eri väestöryhmien välisiin suhteisiin ja sosiaaliseen koheesioon. (Poliisi 2024.)

Vihapuheen yleistymisen nähdään olevan seurausta politiikasta ja digitalisaation varjopuolista. Keskusteluilmapiiri on yhä kovaäänisempää ja aggressiivisempaa. Poliittisten vastakkaisasettelujen kärjistyminen omalta osaltaan vaikuttaa vihapuheen lisääntymisen taustalla. Vihapuhe tihkuu internetistä myös muihin arkisiin kohtaamisiin ja tekoihin.

Vihapuhe nähdään uhkana yhteiskuntarauhalle. Vihapuheeseen voi törmätä kaikkialla, mikä lisää turvattomuuden tunteita. (Ks. Limnéll – Hiltunen – Dufva 2022). Samalla tavoin kuin väkivalta muodostaa jatkumon vahingollisuudeltaan eri asteisten muotojensa myötä, viharikokset voidaan nähdä jatkumona vihapuheelle. (Ks. Hämäri 2024). Vihapuhe ja -rikollisuus heijastelevat yhteiskunnallisia tapahtumia ja vastakkainasetteluita. Erilaiset havaitut ja kuvitteellisetkin uhat voivat ohjata sitä, mitkä ihmisryhmät ovat kohonneessa riskissä joutua vihapuheen tai viharikosten kohteeksi. (Ks. Vepsäläinen ym. 2023.)

Viharikoksiin liittyvien rikosilmoitusten määrä on ollut edelleen kasvussa. Suurin osa rikosilmoituksista liittyy rikosepäilyihin, joiden motiivina oli uhrin etninen tai kansallinen tausta. Näissä tapauksissa yleisin rikoslaji on ollut pahoinpitely. Yli puolet kaikista viharikosilmoituksista on liittynyt kunnianloukkauksiin, laittomiin uhkauksiin ja kotirauhan rikkomisiin. Etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvien rikosten epäilty on ollut asianomistajalle yleensä tuntematon. (Rauta 2023.)

Alueellisilla riskitekijöillä on havaittu yhteys viharikollisuuteen. Viharikosten tekijät asuvat useammin kunnissa, joissa oli korkea työttömyysaste. Lisäksi sosioekonomisesti huono-osaiset yksilöt tekevät todennäköisemmin viharikoksia kunnissa, joissa ulkomaalaistaustaisten asukkaiden osuus on korkea. (Ks. Vepsäläinen ym. 2023.)

Terrorismia ja poliittista väkivaltaa tutkinut Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtaja, dosentti Leena Malkki on todennut lehtihaastatteluissa, että yleisesti väkivaltaisia iskuja tehdään siellä, missä päin tekijä asuu, lähellä tekijän asuinpaikkaa. Malkin mukaan Suomessa on tiettyjä alueita, joille äärioikeistolainen toiminta ja verkostot ovat keskittyneet. Ajallisesti äärioikeistolaista toimintaa ja väkivaltaa on esiintynyt jo useita vuosikymmeniä sitten, jopa nykyistä enemmän, mutta toiminta on muuttanut muotoaan spontaaneista ja satunnaisista humalaisten kaduilla uhoamisista suunnitelmallisempiin ja raaempiin väkivallantekoihin. (ks. Niemelä 2024; Salmela 2024.)

Vuonna 2022 poliisin tietoon tulleista viharikosepäilyistä suurin osa tapahtui Helsingissä. Pääkaupungissa kirjattiin 24 prosenttia kaikista epäillyistä viharikosilmoituksista (44 / 100 000 as.). Seuraavaksi eniten viharikoksia tapahtui Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Jos viharikosilmoitusten määrä suhteutetaan kunnan asukaslukuun, Hamina ja Varkaus nousevat Helsingin ohi. Poliisiammattikorkeakoulun viharikosselvityksen perusteella ei kuitenkaan voida sanoa, johtuuko tämä viharikosten määrän kasvusta näissä kunnissa vai siitä, että poliisi tunnisti ja kirjasi siellä epäillyt viharikokset aikaisempaa paremmin. (Rauta 2023.)

Määrällisesti eniten viharikosilmoituksia tehtiin vuonna 2022 Suomen maakunnista Uudellamaalla. Kun epäillyistä viharikoksista tehtyjen ilmoitusten määrä suhteutetaan maakunnan asukaslukuun, niin Ahvenanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa tehtiin vuonna 2022 lähes saman verran viharikosilmoituksia kuin Uudellamaalla. Kun rikosilmoitusten määrä suhteutetaan maakunnassa asuvien ulkomaan kansalaisten määrään, niin Etelä-Savossa ja Kainuussa tehtiin eniten viharikosilmoituksia ulkomaan kansalaista kohden. (Rauta 2023.)

Viharikosten takana voi olla hyvin erilaisia motiiveja, eivätkä viharikosten tekijät välttämättä erotu muista rikoksentekijöistä. Viharikollisuuden yleistä ennaltaehkäisyä olisi luultavasti järkevää suunnata lapsiin ja nuoriin, sillä kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa on havaittu, että nuoret korostuvat rikosten ja viharikosten tekijöinä. Muita tyypillisiä piirteitä viharikosten tekijöillä ovat esimerkiksi ennakkoluuloiset asenteet ja keskimääräistä korkeampi sosiaalinen huono-osaisuus.  Viharikosten tekijöillä on tyypillisesti taustallaan myös muita tuomioita ja etenkin väkivaltarikoksia, joten yleinen rikoksentorjunta on myös viharikosten ennaltaehkäisyä. (Vepsäläinen ym. 2023.)

Lopuksi

Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professori Tujia Saresman mukaan on näyttöä siitä, että ilmapiiri on Suomessa siirtynyt väkivaltaa sallivaan suuntaan. Hänestä tähän olisi korkea aika puuttua. Väkivaltainen puhe voi johtaa väkivaltaisiin tekoihin. Tätä ei Saresman mielestä ole otettu Suomessa tarpeeksi vakavasti. ”Puhe ei ole vain puhetta. Se luo ilmapiiriä, jossa myös väkivaltaiset teot ovat mahdollisia.” (ks. Parhiala 2024.) Yhteiskuntarauha murenee, jos vihapuheeseen ei puututa eikä sitä saada vähennettyä. Vihapuhetta voidaan ehkäistä paitsi oikeudellisten toimien myös muiden toimenpiteiden (esim. vihapuheen tuomitseminen ja sosiaalisen median alustojen vastuunkanto) avulla. Hyvät käytöstavat ovat keskeinen asia, mutta tärkeää on myös ymmärtää, että vihapuhe voi johtaa syrjäytymiseen ja poliittisiin väkivallantekoihin. (ks. Limnéll ym. 2022; Knuutila ym. 2019; Sisäministeriö 2019)

Helsingin yliopiston tutkija Niko Pyrhösen mukaan on olemassa vaara, että Oulun väkivallanteot voivat aiheuttaa lisää samankaltaisia väkivallantekoja. Vastaavien tapausten riskiin vaikuttaa puukotuksista aiheutunut pelko, jonka myötä jotkut voivat esimerkiksi tuntea tarvetta kuljettaa mukanaan teräaseita suojellakseen itseään. Kohonnut riski samankaltaiselle teolle koskettaa kaikkia suomalaisia kauppakeskuksia. (ks. Pellinen 2024.) Leena Malkin mukaan väkivalta hiipuu yleensä silloin, kun alkaa näyttää, ettei sillä saada aikaan toivottuja vaikutuksia tai huomio siirtyy muihin poliittisiin kysymyksiin (ks. Salmela 2024).

Voidaan todeta, että väkivallanteko, vakavakin sellainen, oli sitten motiivina mikä seikka hyvänsä ja tekijänä nuori tai aikuinen, saattaa tapahtua lähes missä päin Suomea tahansa. Eri raportit ja tilastot osoittavat, että väkivalta ei ole vain suurten kaupunkien asia. Vaikka rikoksia, joiden tunnusmerkistöön sisältyy vihamotiivi, esiintyykin määrällisesti eniten suurimmissa kaupungeissa ja Uudellamaalla, niitä voi tapahtua myös muualla Suomessa.

Tulevaisuudessa ennakointityöllä on todettu olevan entistäkin suurempi merkitys sille, että Suomessa kyetään ylläpitämään yhteiskuntarauhaa (Limnéll ym. 2022). Strategisen tason ennakoinnin merkitystä ei siis sovi unohtaa myöskään viharikollisuuden ennalta ehkäisyssä. Onkin ollut hämmentävää, kun viime päivinä on uutisoitu siitä, kuinka Suomen keskeiset turvallisuusorganisaatiot ovat säästöpaineiden alla. Poliisi joutuu säästämään miljoona euroja lähikuukausina ja saattaa joutua rajoittamaan rekrytointejaan ja lopettamaan määräaikaisia työsuhteita loppuvuonna (ks. esim. Ahonen 2024). Myös Suojelupoliisissa alkavat erittäin todennäköisesti muutosneuvottelut syksyllä. Henkilöstökulujen pienentäminen tulevana vuonna vaikuttaa Supon päällikkö Juha Marteliuksen mukaan suuresti organisaation tiedonhankintakykyyn ja kerätyn tiedon analysointiin. (ks. Eronen 2024.)

Lähteet

Ahonen, Frida, Uutissuomalainen: Poliisi aloitti tiukan kulukuurin. ESS.fi 9.8.2024. https://www.ess.fi/uutissuomalainen/7341939

Bruun, Kari: Turvallisuus, turvallisuuspuhe ja hallinta. Tampereen yliopiston väitöskirja 514. Tampereen yliopisto 2021.

Eronen, Oskari, Ministeriöt esittävät rajua leikkausta Supoon – Päällikkö ennakoi irtisanomisia syksylle. HS.fi 13.8.2024. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010627999.html

Huhtala, Hannele – Hakala, Salli, Kriisi ja viestintä: yhteiskunnallisten kriisien johtaminen julkisuudessa. Gaudeamus Kirja 2007.

Hämäri, Severi, Verbaalinen väkivalta verkossa. Basam Books 2024.

Iganski, Paul, Criminal Law and the Routine Activity of ‘Hate Crime’. The Liverpool Law Review 29(1) 2008, 1–17.

Kaakinen, Markus – Näsi, Matti, Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2020. Katsauksia 47/2021. Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2021.

Knuutila, Aleksi – Kosonen, Heidi – Saresma, Tuija – Haara, Paula – Pöyhtäri, Reeta, Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:57. https://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportti?pubid=URN:ISBN:978-952-287-786-4

Limnéll, Jarno – Rantapelkonen, Jari, Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus. Docendo Oy 2017.

Limnéll, Jarno – Hiltunen, Elina – Dufva, Mikko, Suomen tulevaisuudet: Suuret kysymykset ja vastaukset. E-kirja. WSOY. Julkaisupäivämäärä 19.1.2022.

Niemelä, Mikko, Ääritoiminta raaistuu Suomessa. Suomen Kuvalehti 27/2024, s. 20–22.

Nummenmaa, Lauri: Ihmisluonnon pahuus – pimeä puoli. Tammi 2022.

Näsi, Matti – Tanskanen, Maiju – Haara, Paula – Reunanen, Esa – Kivivuori, Janne: Väkivallan kokemus ja rikostiedon lähteet. Helsingin yliopiston katsauksia 30/2018.

Näsi, Matti – Tanskanen, Maiju – Kivivuori, Janne – Haara, Paula – Reunanen, Esa, Crime News Consumption and Fear of Violence: The Role of Traditional Media, Social Media, and Alternative Information Sources. Crime & Delinquency 67(4) 2021, 574–600.

Parhiala, Marilla, Suomen ilmapiiri on muuttunut, sanoo professori: ”Puhe ei ole vain puhetta”. HS.fi 17.6.2024. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010502972.html (luettu 18.6.2024).

Pellinen, Viivi, Riski samankaltaisesta hyökkäyksestä koskee kaikkia Suomen kauppa­keskuksia, sanoo tutkija. HS.fi 20.6.2024. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010512600.html (luettu 20.6.2024).

Poliisi, Viharikokset. https://poliisi.fi/viharikokset (luettu 9.8.2024).

Rauta, Jenita, Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2022. Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 35. Tampere 2023. https://www.theseus.fi/handle/10024/808142

Salmela, Rebekka, Alaikäisiä värvätään nyt äärioikeistoon – Terrorismi­tutkija ei yllättynyt Oulun iskuista. HS.fi 23.6.2024. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010514231.html (luettu 23.6.2024)

Sisäministeriö, Sanat ovat tekoja: Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen. Sisäministeriön julkaisuja 2019:23. https://intermin.fi/sv/publikation?pubid=URN:ISBN:978-952-324-264-7

Sisäministeriö, Sisäinen turvallisuus. TUOVI – sisäisen turvallisuuden portaali. https://sisainenturvallisuus.fi/sisainen-turvallisuus (sivu päivitetty 10.5.2023, luettu 29.6.2024). (Sisäministeriö 2023)

Suonpää, Karoliina – Pentikäionen, Essi – Ohtonen, Minka – Hokkanen, Lari – Sarkia, Katri – Hiilamo, Heikki – Kivivuori, Janne – Latvala, Antti, Syrjäytymisen ja huono-osaisuuden yhteys turvallisuuteen: Kausaliteetista politiikkatoimiin. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:29. https://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportti?pubid=URN:ISBN:978-952-383-428-6

Tammikko, Teemu: Vihalla ja voimalla. Poliittinen väkivalta Suomessa. Gaudeamus 2019.

Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:48. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163149

Vepsäläinen, Janne – Kaakinen, Markus - Vauhkonen, Teemu – Näsi, Matti – Kirjonen, Aleksi, Viharikosten tekijät. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:26. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164987
 

Mika Sutela
OTT, empiirisen rikosoikeustutkimuksen dosentti
Itä-Suomen yliopisto  

Henri Rikander
OTT, poliisioikeuden dosentti
Itä-Suomen yliopisto

---

Edilex arvioitiin Julkaisufoorumi-luokituksen tasolle 1

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
  Lue lisää

Juridiikan kirjat, koulutukset ja verkkopalvelut