Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

26.9.2023 14.13 Hovioikeus kumosi ja palautti velkomusasian sekä käräjäoikeuden menettelyvirheen että tutkimatta jätettyjen vaatimusten vuoksi

Asiassa oli ensin ratkaistava, oliko käräjäoikeudessa tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu menettelyvirhe, jonka johdosta asia tuli palauttaa käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi oli arvioitava, oliko käräjäoikeus voinut jättää W:n vastakanteeksi tulkitut vaatimukset mainitsemillaan perusteilla tutkimatta. Jos näin ei ollut, oli myös tältä osin otettava kantaa siihen, oliko asia tältä osin palautettava käräjäoikeuden uudelleen käsiteltäväksi.
Käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 4 §:n edellyttämin tavoin ne perusteet ja oikeudellinen päättely, johon takaisinsaantihakemuksen hylkääminen oli perustunut. Asian käsittelyssä oli siten tapahtunut menettelyvirhe. Hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeus ollut voinut yksin yhtiön 4.8.2020 tapahtuneen rekisteröimisen ja lainhuutotodistuksesta ilmenevän perusteella katsoa, ettei W:llä olisi oikeutta käyttää kauppaan liittyviä oikeuksia ja jättää kyseessä olevia vaatimuksia tutkimatta. Hovioikeus ei voinut ensi asteena ottaa vaatimuksia tutkittavakseen. Tämän vuoksi käräjäoikeuden ratkaisu oli kumottava X Oy:öön kohdistettujen tutkimatta jätettyjen hinnanalennusta, kauppahinnan palauttamista ja panttikirjojen vapauttamista koskevien vaatimusten osalta ja palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi myös näiltä osin. (Vailla lainvoimaa 26.9.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.