Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

22.9.2023 10.00 Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu omistussuhdevaatimuksesta konserniavustuslaissa ja tappion vähentämisestä konserniavustuksesta

Ennakkoratkaisukysymys koski sitä, johtiko B Oy:n sulautumisen yleisseuraantoluonne siihen, että konserniavustuslain 3 §:ssä säädettyjen edellytysten katsottaisiin täyttyneen TVL 122 §:n 4 momentin kannalta A Oy:n ja C Oy:n välillä jo ennen A Oy:n omistajanvaihdosta. KVL katsoi, että konserniavustuslain 3 §:ssä säädetyt edellytykset konserniavustuksen antamiselle eivät täyttyneet ennen A Oy:n omistajanvaihdosta, koska C Oy ei kuulunut A Oy:n konserniin tämän omistuksen vaihtuessa maaliskuussa 2022 eikä C Oy:llä jo ennen mainittua ajankohtaa olleen omistussuhteen B Oy:hyn voinut katsoa muodostavan TVL 122 §:n 4 momentin kannalta takautuvasti konserniavustuslain 3 §:n mukaista omistussuhdetta A Oy:hyn sen johdosta, että B Oy sulautui A Oy:hyn verovuonna 2023. Ennakkoratkaisu ei koskenut konserniavustuslain muiden edellytysten täyttymistä eikä sitä, voiko Verohallinto hakemuksen perusteella myöntää TVL 122 §:n perusteella erityisistä syistä oikeuden tappion vähentämiseen omistajanvaihdoksesta huolimatta. (Ei lainvoim. 22.9.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.