Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

7.8.2023 11.54 Vierashuoneessa esittelijäneuvos Tapio Räty: Lasten päihde- ja mielenterveysongelmiin puuttumisessa riittää ongelmia

Vierashuoneessa esittelijäneuvos Tapio Räty: Lasten päihde- ja mielenterveysongelmiin puuttumisessa riittää ongelmia

Hallitusohjelman mukaan ”Hallitus uudistaa lastensuojelulainsäädännön. Uudistuksessa varmistetaan lapsen edun, hyvinvoinnin ja turvallisuuden toteutuminen rajoitustoimien käytön ­edellytyksiä selkeyttämällä. Lastensuojeluviranomaisilla ja sijaishuoltoyksiköillä on oltava aidot mahdollisuudet ja riittävät toimivaltuudet tehdä työtään. Edistetään varhaista tukea, moniammatillista lapsiperhetyötä ja lastensuojelun avopalveluita painottavaa palvelurakennetta.”
Hallitusohjelma jättää täysin avoimeksi sen, miten raskaampia lasten päihde- ja mielenterveyspalvelujen järjestämistä avo- ja sijaishuollossa mahdollisesti uudistetaan. Jos lastensuojelulain uudistus sijaishuollossa tarkoittaa vain rajoitustoimenpiteiden edellytysten selkeyttämistä (siis muutamista), ei tällaisilla muutoksilla tai/ja pelkästään rajoitustoimia lisäämällä myönteisiä tuloksia varmasti saavuteta, kirjoittaa esittelijäneuvos Tapio Räty Edilexin Vierashuoneessa.

Sosiaalihuoltolain säännöksistä

Sosiaalihuoltolain 14 §:ssä säädetään hyvinvointialueen velvollisuudesta järjestää päihdetyötä. Lain 24 §:n mukaan sosiaalihuollon päihdetyöhön kuuluvat ohjaus ja neuvonta sekä päihteiden ongelmakäyttäjille, heidän omaisilleen ja muille läheisilleen suunnatut sosiaalihuollon erityispalvelut.

Sosiaalihuollon päihde- ja riippuvuustyöllä tarkoitetaan hyvinvointialueen toteuttamia sosiaalipalveluja ja muuta yksilöön ja yhteisöihin kohdentuvaa toimintaa, jolla vähennetään ja poistetaan päihteisiin ja riippuvuuskäyttäytymiseen liittyviä, hyvinvointia ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä, vastataan päihteiden ongelmakäytöstä tai muusta riippuvuuskäyttäytymisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen sekä tuetaan päihteettömyyttä ja riippuvuuskäyttäytymisestä irrottautumista.

Sosiaalihuollon päihde- ja riippuvuustyöhön kuuluvat neuvonnan ja ohjauksen lisäksi 14 §:ssä tarkoitetut sosiaalipalvelut joko yleisinä sosiaalipalveluina tai päihde- ja riippuvuustyön erityisinä palveluina.

Sosiaalihuollon päihde- ja riippuvuustyön erityisillä palveluilla tarkoitetaan päihteiden ongelmakäytöstä tai muusta riippuvuuskäyttäytymisestä johtuvaan tuen tarpeeseen kohdennettuja palveluja. Sellaisina on järjestettävä ainakin sosiaalityötä, sosiaaliohjausta, sosiaalista kuntoutusta ja asumispalveluja. Päihde- ja riippuvuustyön erityisiä palveluja on järjestettävä tarpeen mukaan avo- tai laitosmuotoisena.

Sosiaalihuollon päihde- ja riippuvuustyön erityiset palvelut täydentävät muita 14 §:ssä tarkoitettuja päihteettömyyttä tukevia tai päihteiden ongelmakäytön vuoksi tarvittavia sosiaalipalveluja. Päihde- ja riippuvuustyön erityisiä palveluja tulee sovittaa yhteen päihde- ja riippuvuushoidon kanssa sosiaalihuoltolain 2 a §:n mukaisesti.

Sosiaali- terveydenhuollon yhteistyö

Sosiaalihuoltolain 2 a §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisesti toteutetuissa palveluissa (sosiaalihuoltolain tarkoittamassa monialaisessa yhteistyössä) tai kun asiakas muutoin tarvitsee sekä sosiaali- että terveydenhuollon palveluja, on sovellettava sosiaalihuoltolain säännöksiä tuen tarpeita vastaavien sosiaalihuollon palvelujen antamisesta ja terveydenhuoltolain säännöksiä lääketieteellisen tarpeen mukaisen terveyden- ja sairaanhoidon antamisesta. Pykälän tarkoituksena on, että valittavan lainsäädännön ja siitä seuraavat menettelytavat ratkaisisivat annetun palvelun sisältö eikä se, millaiseen toimintayksikköön annettava palvelu on hallinnollisesti organisoitu. Vastaavanlainen säännös on myös terveydenhuoltolain 8 a §:ssä.

Terveydenhuollon säännöksistä

Sekä päihteiden ongelmakäyttö että erilaiset vakavat muut riippuvuudet ovat laajasti myös lääketieteellisiä ongelmia ja niihin liittyy usein erilaisia psykiatrisia ja somaattisia häiriötiloja.

Terveydenhuoltolain 28 §:ssä on säädetty terveydenhuollon järjestämästä päihde- ja riippuvuushoidosta, joka on siis sovitettava tarvittaessa yhteen sosiaalihuoltolain mukaisen päihdehoidon kanssa.

Terveydenhuoltoon kuuluvaa ja siten terveydenhuollon lainsäädännön alaista toimintaa ovat esimerkiksi päihteiden riskikäytön hoito, vieroitustilojen hoito sekä potilaan päihde- tai riippuvuushäiriön ja liitännäissairauksien tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus, sisältäen myös tarvittavan psykososiaalisen hoidon ja kuntoutuksen.

Lapsen päihdehoidon järjestäminen voi edellyttää vieroitushoidon ja sen jälkeisen kuntouttavan hoidon järjestämistä.

Päihdekuntoutus alkaa akuutin vieroitushoidon jälkeen. Kuntoutus tähtää päihderiippuvuudesta toipumiseen tai päihteiden haitallisesta käytöstä eroon pääsemiseen.

Palvelujen järjestämisestä

Päihde- ja riippuvuustyön kohdennettuja palveluja tulee tarvittaessa toteuttaa yhdessä terveydenhuollon palvelujen kanssa sosiaalihuoltolain 2 a §:n mukaisesti joko sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä päihde- ja riippuvuuspalveluja antavissa yksiköissä tai sovittamalla palvelut yhteen terveydenhuollossa annettavan hoidon ja kuntoutuksen kanssa.

Päihdekäyttöön liittyvää laitoshoitoa voidaan toteuttaa alaikäisille päihdehuolto-, mielenterveys- tai lastensuojelulain perusteella.

Päihdehuoltolain mukaan alaikäisen päihdehoito voi olla vapaaehtoista tai tahdonvastaista. Tahdonvastaisen hoidon perusteena voi olla vakava terveysvaara (väkivaltaperuste on kumottu 1.1.2023 voimaan tulleella sosiaalihuoltolain ja päihdehuoltolain muutoksella, HE 197/2022 vp). Päihdehuoltolain tahdonvastaista hoitoa ei käytännössä järjestetä.

Sosiaalihuoltolain 24 §:n 4 momentissa on viittaus lasten osalta sosiaalihuoltolain 13 §:ään, jossa säädetään lapsen ja hänen perheensä oikeudesta saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut siinä laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina niitä tarvitaan. Oikeus välttämättömien palvelujen saamiseen koskee myös päihteiden ja muun riippuvuuskäyttäytymisen vuoksi lapsen tarvitsemia välttämättömiä sosiaalipalveluja.

Sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain säännökset merkitsevät sinänsä sitä, että lapsella on avohuollossa ehdoton oikeus saada päihdeongelmaansa hoitoa. Avohoitona toteutettava päihdekuntoutus sopii alaikäiselle silloin, kun lapsella ja hänen perheellään on edellytyksiä ja kykyä sitoutua avohoitoon. Jos lapsella on myös psykiatrisen hoidon välttämätön tarve, hoidon vastuutahon tulisi olla lasten- tai nuorisopsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa.

Sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolakiin tehdyillä muutoksilla siirrettiin käytännössä esimerkiksi katkaisu- ja vieroitushoidon järjestäminen terveydenhuollon vastuulle. Tämä merkitsee lapsen ja perheen oikeusturvan kannalta sitä, ettei raskaammasta päihdehoidosta tehdä enää sosiaalihuollon asiakaslain tarkoittamia päätöksiä. Mitään positiivisia muutoksia lasten ja nuorten päihdehoidon järjestämiseen ei myöskään tehty. Lähinnä tyydyttiin viittaamaan lastensuojelulain säännöksiin. 

Käytännössä suurimmalta osin lasten päihdekäytön katkaiseminen ja hoito toteutetaan sijaishuollossa lastensuojelulaitoksessa lastensuojelulain mukaisesti. Lastensuojelulaitoksissa ei kuitenkaan aina ole riittävää päihdehuollon osaamista. Sijoitettujen lasten päihdeongelmat ja niihin vastaaminen edellyttää pitkäaikaista osaamista ja ymmärrystä riippuvuuksista. Päihdeongelmiin voi liittyä myös esimerkiksi erityisiä sukupuoleen liittyviä erityispiirteitä, jotka tulee huomioida alaikäisten päihdehoitoa järjestettäessä.

Sijoitetun lapsen erityiseen tuen tarpeeseen vastaaminen edellyttää käytännössä usein tehostettua vaativaa erityisosaamista ja intensiivistä ammatillisesti koulutettujen työntekijöiden läsnäoloa lapsen arjessa, ja suunnitelmallista ja tavoitteellista työskentelyä lapsen kanssa.

Sijaishuollon aikana lapselle annettava päihdehoito (mukaan lukien siihen liittyvä mielenterveyshoito) edellyttää terveydenhuollon osallistumista hoidon järjestämiseen siten kuin edellä siteeratuissa sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain säännöksissä on tarkoitettu.

Sijaishuollossa olevan lapsen päihteiden käyttöön puuttuminen voi edellyttää myös rajoitusten käyttöä. Rajoitusten käyttö ei saa olla (tässäkään yhteydessä) itsetarkoitus, vaan rajoitusten käytölle tulee olla lainmukaiset perusteet ja niiden tulee tukea lapselle annettavaa sijaishuoltoa.

Lastensuojelun välineet eivät nykyisellään ole riittäviä kohtaamaan päihderiippuvaista lasta. Massiivisilla ja toistuvilla rajoitustoimenpiteillä ei päihdeongelmaa ratkaista. Rajoitustoimenpidekierre ei poista päihderiippuvuutta (esimerkiksi huumeiden käyttöä), rajoitusten vaikutukset voivat päinvastoin olla vastakkaisia.

Rajoitusten ja vahvan mielialalääkityksen sijasta lapsi tarvitsee sijaishuoltopaikasta oikeaa hoitoa, tunne-elämän hallintaan, vuorovaikutustaitoihin, sosiaalisiin suhteisiin, apua haitallisen toiminnan katkaisemiseen, ymmärrystä, turvaa muusta päihdemaailmasta ja mahdollisuuden kuntoutua.

Lasten mielenterveyshoidosta

Erityisesti lasten mielenterveyteen liittyvät sairaudet ovat lisääntyneet. Lisääntyneestä tarpeesta huolimatta yhteiskunnassa ei ole osoitettu riittäviä taloudellisia resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitamiseen. Käytännössä hoitoyksiköitä on liian vähän eikä avohuollon mielenterveyspalveluja ole järjestetty siten, että se vastaisi palvelujen tarpeeseen. Tämä on johtanut ”läheteähkyyn” ja erikoissairaanhoidon ruuhkautumiseen siten, ettei kaikille palveluja tarvitseville pystytä tarjoamaan heidän tarvitsemaansa hoitoa oikea-aikaisesti.

Sosiaalihuoltolain 25 §:n mukaan sosiaalihuollon mielenterveystyöllä tarkoitetaan hyvinvointialueen sosiaalipalveluja ja muuta yksilöön ja yhteisöön kohdentuvaa toimintaa, jolla vahvistetaan yksilön ja yhteisön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä, vähennetään ja poistetaan mielenterveyttä vaarantavia tekijöitä sekä vastataan psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen.

Sosiaalihuollossa tehtävä mielenterveystyö on suunniteltava ja toteutettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa sekä hyvinvointialueella ja kunnissa tehtävän ehkäisevän mielenterveystyön kanssa.

Terveydenhuoltolain 27 §:n mukaan mielenterveyden hoitoon kuuluu terveydenhuollon palveluihin sisältyvä mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön, perheen ja muiden läheisten psykososiaalinen tuki ja mielenterveyden häiriöiden ehkäiseminen, tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus monimuotoisina palveluina.

Mielenterveyden hoitoa saavalle lapselle- potilaalle- on turvattava hänen tarvitsemansa terveyden- ja sairaanhoidon kokonaisuus. Mielenterveyden hoitoa on toteutettava myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä. Potilaan siirtyessä terveydenhuollon toimintayksiköstä toiseen tai sosiaalihuollon laitos- tai asumispalveluihin on turvattava tarpeenmukaisen hoidon jatkuvuus.

Lapsen oikeus terveydenhoitoon ei määräydy diagnoosin vaan hoidon tarpeen mukaan. Myös vähemmän vakavasta mielenterveyden häiriöstä kärsivä lapsi voi olla kiireellisen hoidon tarpeessa. Periaate, että hoito järjestetään tarpeen eikä diagnoosin mukaan, ilmenee muun muassa potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 §:stä, jonka mukaan potilaalla on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon.

Lapsen mielenterveysongelmat tulee hoitaa ensisijaisesti terveydenhuollon palveluina. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa hoidon tarpeen arviointi on terveydenhuoltolain 53 §:n mukaan aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön tai perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavaan erikoissairaanhoidon toimintayksikköön.

Hoito on järjestettävä, hoidon kiireellisyys huomioon ottaen, kolmessa kuukaudessa hoidon tarpeen toteamisesta (hoitotakuu).

Mikäli siis lapsella on sellaisia mielenterveysongelmia, joita ei voida hoitaa (ollenkaan tai yksin) sosiaalitoimessa (esimerkiksi perheneuvolat) tai (terveyskeskuksissa tai kouluterveydenhuollossa) perusterveydenhuollossa tai lapsen tilanne vaatii erikoisairaanhoidon palveluja, siirtyy järjestämisvastuu (joko kokonaan tai osittain) edellä mainituin tavoin terveydenhuollolle.

Lapsi lastensuojelun asiakkaana

Lastensuojelun asiakkaana olevien lasten tulisi saada tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut viivytyksettä. Erityisesti silloin, kun havaitaan, että lapsen lastensuojelutarpeen taustalla on (myös) mielenterveyteen liittyviä ongelmia, on lastensuojelun oltava yhteydessä terveydenhuoltoon tarvittavien terveydenhuoltopalvelujen järjestämiseksi.

Hoitotakuuta koskevat säännökset, edellä mainitut sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain säännökset yhteisistä palveluista, lastensuojelulain 15 §:n sisältämä velvollisuus järjestää lapselle terveydenhoitoa sekä kaikkia viranomaisia koskeva lapsen edun toteutumisen ensisijaisuuden periaate merkitsevät myös sitä, että ainakin silloin, kun kysymys on huostaanoton ja sijaishuollon tarpeen selvittämisestä tai sijaishuollossa olevan lapsen välttämättömien tutkimusten, hoidon tai terapiapalvelujen järjestämisestä, mainittu hoito ja tutkimus on järjestettävä mahdollisesta jonotilanteesta huolimatta kiireellisenä.

Terveydenhuoltolain 69 §:n 2 momentti merkitsee sitä, että mikäli lapsen (ja perheen) lastensuojelun tarve perustuu pääasiassa lääketieteellisiin syihin ja riittämättömiin terveydenhuollon palveluihin, ei hoitoon pääsyä (hoitotakuuta) koskevia säännöksiä sovelleta, vaan lapsen terveyspalvelut tulee tällöin järjestää jonotilanteesta riippumatta viivytyksettä. Terveydenhuoltolain, mielenterveyslain, sosiaalihuoltolain sekä lastensuojelulain 15 §:n säännökset terveydenhuollon erityisistä velvollisuuksista merkitsevät sitä, että ensisijainen vastuu lapsen hoidosta ja huolenpidosta esimerkiksi silloin, kun kysymys on avohuollossa tai sijaishuollossa järjestettävästä mielenterveyshoidosta, on terveydenhuollon viranomaisilla.

Tosiasiassa vastuu lapsen mielenterveyden häiriöiden hoitamisen järjestämisestä näyttäisi entistä useammin kaatuvan ensisijaisesti lastensuojelulle ja lapsen hoidon toteuttaminen erityisesti sijaishuoltopaikkojen työntekijöille. Kuitenkaan sijaishuoltopaikoilla ei (yleensä koskaan) ole lasten tarpeisiin vastaavaa sairaalatasoista terveydenhuollon erityisosaamista. Lasten mielenterveysongelmia yritetään puutteellisin resurssein ja tiedoin hoitaa lastensuojeluyksiköissä lastensuojelun avohuollon tukitoimena tai huostaanotettuna.

Lasten mielenterveyden ongelmia hoidetaan sijaishuollossa aiempaa useammin määräämällä lapsille vahvoja ensisijaisesti aikuisille tarkoitettuja mielialalääkkeitä. Monien lapsille tyypillisesti määrättyjen mielialalääkkeiden pakkausselosteissa (valmisteyhteenvedoissa) kuitenkin todetaan tai varoitetaan, ettei niitä saa tai tulisi käyttää lapsilla, koska niiden tehoa alaikäisillä lapsilla ei ole osoitettu. Kysymys on siis niin sanotusta off label -käytöstä, eli käyttöaiheen vastaisesta käytöstä. Valmisteyhteenvedoissa kerrotaan sivuoireina muun muassa suisidaalisesta käyttäytymisestä, vihamielisyydestä (pääasiassa aggressiosta, vastustavasta käyttäytymistä ja vihasta) ja painon noususta.

Vastuun sysääminen lapsen terveydenhuollon palveluista lastensuojelulle on lainvastaista. Käytännössä vastuun siirtäminen lastensuojelulle ja laitoksille voi johtaa siihen, että lapsi jää ilman välttämättä tarvitsemaansa hoitoa. Mikäli lapsen terveydenhoitoa ei järjestetä asianmukaisesti, saattaa se johtaa lapsen ongelmien kasaantumiseen ja pahenemiseen vaikuttaen myös pitkälti lapsen elämään huostaanoton jälkeenkin.

Lainvastaisena voidaan pitää myös sitä, että lapsen sairauden hoidossa ilmenevien puutteiden tai hoitopaikkojen vähäisyydestä tai niiden puutteesta johtuen lapsi otetaan huostaan. Huostaanotolla tällöin puututaan perusteettomasti lapsen perhe-elämän suojaan, kun huostaanotto olisi voitu välttää riittävien terveydenhuoltopalvelujen järjestämisellä.

Lapsen huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen on viimesijainen toimenpide. Tämä tarkoittaa, että silloin, kun edellä mainitut terveydenhuoltolain säännökset turvaavat lapsen tarpeenmukaisen hoidon, on järjestämisvastuu palveluista terveydenhuollolla eikä huostaanottoon tule ryhtyä.

”Kun terveydenhuollon palveluja järjestetään lastensuojelun asiakkaana olevalle perheelle, on hoitoon pääsyä koskevien säännösten lisäksi otettava huomioon, mitä lastensuojelulaissa säädetään perheen oikeudesta saada palveluja. Hoidon aloittamista ei saa lykätä, jos se johtaisi lapsen huostaanottoon.” (HE 164/2014 vp, s. 50)

Terveydenhuoltolain 69 §:n 1 momentin mukaan, jos lapsi tai nuori on sijoitettu lastensuojelulain perusteella kotikuntansa ulkopuolelle, on lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitetun sijoitushyvinvointialueen järjestettävä lapselle tai nuorelle hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut. Palvelut on järjestettävä yhteistyössä lastensuojelulain 16 tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan sijoittajahyvinvointialueen kanssa.

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsia koskevissa toimissa tulee ensisijaisesti ottaa huomioon kyseisen lapsen etu (3 artikla). Lapsella on yleissopimuksen mukaan oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Julkisen vallan tulee pyrkiä varmistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia tällaisista terveyspalveluista (24.1 artikla). Perheen ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja tukeen (20 artikla). Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ­ihmisoikeuksien toteutuminen. Siten sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavan hyvinvointialueen on turvattava lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Mikäli terveydenhuollon viranomaiset eikä myöskään lapsen sijoitushyvinvointialue järjestä kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen tarvitsemaa hoitoa ja terveydenhuollon palveluja, on sijoittajahyvinvointialueen hankittava ja järjestettävä ne itse.

Muuttuuko mikään?

Lainsäädäntöön tehtävien muutosten lisäksi taloudelliset panostukset lasten päihdeongelmien ja mielenterveysongelmien hoitamiseen ja niiden ehkäisemiseen olisivat välttämättömiä. Riittävien päihde- ja mielenterveyspalvelujen järjestäminen avohuollossa (ja myös sijaishuollossa) säästäisi huomattavasti lastensuojelun kustannuksia, kun lasten mielenterveysongelmia hoidettaisiin ilman huostaanottoa, puhumattakaan sen inhimillisistä vaikutuksista lapsen elämään

Pääministeri Marinin hallituksen aikana valmisteltiin lastensuojelulakiin muutoksia, jotka olisivat taanneet sijoitetulle lapselle mm. integroidun päihde- ja mielenterveyshoidon sijaishuollossa sekä tehostettu kotiin vietäviä palveluja avohuollossa. Uudistuksia ei kuitenkaan viety eduskunnan käsiteltäväksi säästösyistä. Positiivisten muutosten sijasta alettiin puhumaan lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta, kiinnittämättä huomiota siihen, että myös tällainen hanke edellyttää taloudellisia satsauksia.

Pääministeri Orpon hallitusohjelman sisältyy kirjauksia lasten ja nuorten yhdenvertaisesta pääsystä lyhytpsykoterapiaan tai muihin vaikuttaviin psykososiaalisiin ja kirjaukset nuorten huumeidenkäytön ehkäisyyn. Ohjelman mukaan kiinnitetään erityistä huomiota ehkäisevään mielenterveys- ja päihdetyöhön lasten ja nuorten toiminnassa.

Hallitusohjelman mukaan ”Hallitus uudistaa lastensuojelulainsäädännön. Uudistuksessa varmistetaan lapsen edun, hyvinvoinnin ja turvallisuuden toteutuminen rajoitustoimien käytön ­edellytyksiä selkeyttämällä. Lastensuojeluviranomaisilla ja sijaishuoltoyksiköillä on oltava aidot mahdollisuudet ja riittävät toimivaltuudet tehdä työtään. Edistetään varhaista tukea, moniammatillista lapsiperhetyötä ja lastensuojelun avopalveluita painottavaa palvelurakennetta.”

Hallitusohjelma jättää täysin avoimeksi sen, miten raskaampia lasten päihde- ja mielenterveyspalvelujen järjestämistä avo- ja sijaishuollossa mahdollisesti uudistetaan. Jos lastensuojelulain uudistus sijaishuollossa tarkoittaa vain rajoitustoimenpiteiden edellytysten selkeyttämistä (siis muutamista), ei tällaisilla muutoksilla tai/ja pelkästään rajoitustoimia lisäämällä myönteisiä tuloksia varmasti saavuteta.

Hallitusohjelmassa on myös kirjaukset jälkihuoltoiän alentamisesta nykyisestä 25 vuodesta 23 vuoteen.  Kun sijaishuollossa ei ole onnistuttu katkaisemaan lapsen päihdekierrettä tai puuttumaan lapsen mielenterveysongelmiin, asettaa se jälkihuoltona järjestettäville palveluille erityisiä vaatimuksia. Jälkihuoltoiän laskeminen (säästösyistä) merkitsee näille nuorille, subjektiivisen oikeuden lakatessa, hoitosuhteen katkeamista tai ainakin hakeutumista aikuisille annettavien palvelujen piiriin.  Tällaisella muutoksella ei ainakaan positiivisia muutoksia nuorten tarvitseman hoidon osalta saada.

Se mitä tämä maksaa, on sitten ihan eri asia.  

Tapio Räty
esittelijäneuvos
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia 


 

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.


Kirjoita Edilexiin

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.