Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

3.8.2023 11.35 Hovioikeus: Ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä kavalluksesta, kirjanpitorikoksesta ja rekisterimerkintärikoksesta ei voitu oheisseuraamuksellakaan tehostettuna pitää riittävänä rangaistuksena

Hovioikeus: Ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä kavalluksesta, kirjanpitorikoksesta ja rekisterimerkintärikoksesta ei voitu oheisseuraamuksellakaan tehostettuna pitää riittävänä rangaistuksena

Vastaajan mukaan ehdoton vankeusrangaistus oli liian ankara ja johti kohtuuttomaan lopputulokseen. Vastaajan syyksi luettujen rikosten tekoaikojen päättymisestä oli kulunut noin kuusi vuotta, minkä lisäksi vastaaja oli pyrkinyt asiassa sovinnolliseen ratkaisuun ja poistamaan tekojensa haitalliset vaikutukset. Vastaaja oli lisäksi työllistynyt, ja ansiotulon myötä hänellä oli mahdollisuus suorittaa asianomistaja Oy::lle vahingonkorvausta. Ehdottomalla vankeusrangaistuksella olisi vastaajan mukaan heikentävä vaikutus hänen taloudelliseen asemaansa, ja hänen uudelleen työllistymisensä rangaistuksen suorittamisen jälkeen olisi epävarmaa. HO ei muuttanut KO:n tuomiota. (Vailla lainvimaa 3.8.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.