Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

26.7.2023 9.10 Apulaisoikeusasiamies: Asiantuntija-avustajan esteellisyyden arvioiminen huoltoriidan tuomioistuinsovittelussa

Apulaisoikeusasiamies: Asiantuntija-avustajan esteellisyyden arvioiminen huoltoriidan tuomioistuinsovittelussa

AOA:n käsityksen mukaan asiassa ei ollut voitu osoittaa, että kantelijan tuomioistuinsovitteluun osallistunut asiantuntija-avustaja olisi ollut esteellinen ja että hänen tilalleen olisi tämän vuoksi tullut pyytää toinen henkilö. Asiassa ei näin ollen ollut menetelty AOA:n toimenpiteitä edellyttävällä tavalla lainvastaisesti tai laiminlyöty velvollisuuksia. Asiassa olisi kuitenkin AOA:n käsityksen mukaan voitu tulla perustellusti myös toiseen tulokseen, kun otetaan huomioon PL 21 §:ssä tarkoitetut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet sekä niihin osana kuuluvat esteellisyyttä koskeva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö, jotka muodostavat osaltaan edellytykset tuomioistuimen riippumattomuudelle ja puolueettomuudelle.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.