Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

11.7.2023 16.00 Tasa-arvovaltuutettu kehotti keskussairaalaa päivittämään ohjeistustaan tasa-arvolain mukaiseksi siten, ettei palvelussuhteiden kestoaikoja sidota perhevapaisiin

Tasa-arvovaltuutettu kehotti keskussairaalaa päivittämään ohjeistustaan tasa-arvolain mukaiseksi siten, ettei palvelussuhteiden kestoaikoja sidota perhevapaisiin

Nainen A pyysi tasa-arvovaltuutettua selvittämään, oliko häntä syrjitty tasa-arvolain kieltämällä tavalla, kun hänen määräaikaisuuttaan ollut jatkettu perhevapaan jälkeen. Ennen perhevapaalle jäämistä A oli kertonut esihenkilölleen toivovansa, että voisi palata samoihin tehtäviin perhevapaansa jälkeen. Hänelle ei kuitenkaan tarjottu töitä perhevapaan jälkeen. Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että keskussairaala oli syrjinyt A:ta päättämällä ennalta, että A:n virkasuhde päättyy perhevapaan loppuessa. Siten syynä määräaikaisen viransijaisuuden jatkamatta jättämiselle oli ollut A:n raskaus ja perhevapaa. Työnantaja ei ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut hyväksyttävä syy olla jatkamatta A:n viransijaisuutta, sillä hänen sijaisuutensa ei ollut sidottu kenenkään tietyn viranhaltijan sijaisuuteen ja työvoiman tarve näytti olleen jatkuvaa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.