Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

7.6.2023 14.55 Hovioikeus mittasi tieliikenteessä aiheutetun kuolemantuottamuksen rangaistusta oikeuskäytännön valossa

Hovioikeus mittasi tieliikenteessä aiheutetun kuolemantuottamuksen rangaistusta oikeuskäytännön valossa

Asiassa oli kysymys E:lle tuomittavan yhteisen rangaistuksen mittaamisesta, jota oli arvioitava käräjäoikeuden lainvoimaiseksi jääneen syyksilukemisen perusteella (KKO 2022:67, kohta 6). Tuomiossa selostetut seikat puolsivat erittäin vahvasti sellaista tulkintaa, että E:lle tuomittavan yhteisen vankeusrangaistuksen oli oltava ankarampi kuin tuomiossa selostetuissa ennakkopäätöksissä tuomitut rangaistukset. Asiaa ei ollut aihetta arvioida toisin, vaikka E ei ollut syyllistynyt rattijuopumusrikoksen törkeään tekomuotoon ja vaikka hän ei ilmeisestikään ollut tekohetkellä itsetuhoinen. Myöskään sillä seikalla, että E:n ajoon ennen yhteentörmäystä ei osoitettu liittyneen muita liikenneturvallisuutta vaarantavia piirteitä, ei käsillä olevissa olosuhteissa ollut rangaistusta alentavaa vaikutusta, kuten ei silläkään, että E ja tilanteessa menehtynyt SK olivat käyttäneet suojakypäriä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.