Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

1.6.2023 11.30 Hallinto-oikeus: Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani oli voinut hylätä valittajan hakemuksen oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon suoritusoikeuden palauttamisesta

Hallinto-oikeus: Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani oli voinut hylätä valittajan hakemuksen oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon suoritusoikeuden palauttamisesta

Asiassa esitetyin perustein HAO katsoi, että oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani oli voinut hylätä valittajan opiskeluoikeuden palauttamista koskevan hakemuksen ja tiedekuntaneuvosto oli valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevillä perusteilla voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. Valituksenalainen päätös ei ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen eikä Helsingin yliopisto ollut käyttänyt harkintavaltaansa muutoinkaan väärin. Asiassa ei myöskään ollut ilmennyt, että valittajaa olisi syrjitty hänen ikänsä vuoksi. Asiaa ei ollut arvioitava toisin muillakaan valittajan valituksessaan ja vastaselityksessään esittämillä perusteilla. (Ei lainvoim. 1.6.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.