Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

26.5.2023 13.31 Hovioikeus: Tapon vai murhan yritys, kun yritti saada poliisin virka-aseen haltuunsa, laukaista aseen ja vahingoittaa toista osapuolta

Hovioikeus: Tapon vai murhan yritys, kun yritti saada poliisin virka-aseen haltuunsa, laukaista aseen ja vahingoittaa toista osapuolta

Ampumista ei henkirikoksen tekotapana voida pitää erityisen törkeänä varsinkaan tilanteessa, jossa tekijä ei ole etukäteen varustautunut aseella tekoa varten. Kokonaisarvostelun osalta hovioikeus totesi, ettei kysymys esitetyn näytön perusteella ollut suunnitelmallisesta tai harkitusta teosta vaan päinvastoin tilanne oli ollut ilmeisen spontaani. Tekoon ei näissä olosuhteissa liittynyt muitakaan sen moitittavuutta lisääviä erityispiirteitä. Teon kohdistuminen virkatehtävää suorittamassa olleeseen ja vastarinnan varalta koulutettuun poliisimieheen ei tehnyt R:n teosta kokonaisuutena arvostellen törkeää. Syyte murhan yrityksestä hylättiin. R oli menettelyllään syyllistynyt tapon yritykseen. (Vailla lainvoimaa 26.5.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.