Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

28.3.2023 11.45 Hovioikeus: Yhtiöllä ei näytetty olleen työsopimuslain edellyttämää asiallista ja painavaa syytä siivojan irtisanomiseen - irtisanomisen ainakin yhtenä perusteena olivat olleet työntekijän yhteydenotot ammattiliittoon ja työsuhteeseen liittyvien ongelmien esille nostaminen

Hovioikeus: Yhtiöllä ei näytetty olleen työsopimuslain edellyttämää asiallista ja painavaa syytä siivojan irtisanomiseen - irtisanomisen ainakin yhtenä perusteena olivat olleet työntekijän yhteydenotot ammattiliittoon ja työsuhteeseen liittyvien ongelmien esille nostaminen

Asiassa oli yhtiön valituksen johdosta HO:ssa kyse siitä, oliko kantaja laiminlyönyt työsuhteessaan työsuhteen mukaisia velvoitteitaan tavalla, jonka johdosta yhtiöllä oli ollut oikeus irtisanoa kantajan työsopimus. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko työsuhteen päättämisen yhteydessä kantajaa syrjitty ammatti- ja ammattiyhdistystoiminnan perusteella. Edelleen kyse oli korvausten määrästä, mikäli katsottiin, että työsuhteen päättämiselle ei ollut ollut perustetta tai että se oli päätetty syrjivin perustein. Lisäksi kysymys oli kantajan oikeudesta vaatimiinsa palkkasaataviin, odotusajan palkkaan sekä korvaukseen työterveyshuollon kustannuksista. Yhtiön kantajalle yhdenvertaisuuslain mukaisena hyvityksenä maksettava määrä alennettiin 5.000 euroksi KO:n tuomiosta ilmenevine viivästyskorkoineen. Muilta osin KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 28.3.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.