Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

8.3.2023 14.34 Hovioikeus: Velkajärjestelylle ei ollut VJL 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettua rikosperusteista estettä - maksuohjelman kestoa oli muutettava

Hovioikeus: Velkajärjestelylle ei ollut VJL 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettua rikosperusteista estettä - maksuohjelman kestoa oli muutettava

Hakijan velkojen kokonaismäärä oli noin 46.000 euroa, josta rikosperusteisten velkojen osuus oli noin 27 prosenttia. Ainoana velkojana velkajärjestelyn myöntämistä KO:ssa vastustaneen Verohallinnon saatava oli noin 10 prosenttia kokonaisvelkamäärästä. Verohallinto ei ollut enää HO:ssa lausunut asiasta. Hakijan rikosperusteisten velkojen määrä ei ollut erityisen suuri, eikä sille tässä tapauksessa tullut antaa ratkaisevaa merkitystä esteperustetta arvioitaessa. Hakijan rikos ei ollut ollut laadultaan törkeä eikä se ollut kohdistunut esimerkiksi toisen henkeen tai terveyteen, vaan kysymys oli ollut siitä, että hakija oli ilmeisestikin nostanut yhtiöstä varoja lähinnä elantomenoihinsa. Nämä seikat huomioon ottaen hakijan menettelyä ei voitu pitää kovin moitittavana esteperusteen olemassaoloa arvioitaessa. Hakijan rikoksen perusteella vahinkoa olivat kärsineet vain oikeushenkilöt. Ottaen lisäksi huomioon rikosperusteisen velan määrä, velkajärjestelyllä ei ollut sanottavaa vaikutusta vahingon kärsijän asemaan (Vailla lainvoimaa 8.3.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.