Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

28.2.2023 15.55 Hovioikeus äänesti: Edunvalvontavaltuutuksen peruutus ja uuden tekeminen

Hovioikeus äänesti: Edunvalvontavaltuutuksen peruutus ja uuden tekeminen

Hovioikeus katsoi, että edunvalvontavaltakirjaa ei ollut peruutettu edunvalvontavaltuutuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. Hovioikeus katsoi myös, että MS ei ollut helmikuussa 2017 kyennyt ymmärtämään edunvalvonnan merkitystä siten, että hän olisi ollut tuolloin kelpoinen tekemään uuden edunvalvontavaltakirjan. Siten 31.8.2015 allekirjoitettu valtakirja ei ollut tullut peruutetuksi edunvalvontavaltuutuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin myöskään uuden 13.2.2017 allekirjoitetun valtakirjan laatimisella. Vähemmistöön jäänyt jäsen katsoi, että MS oli kyennyt 13.2.2017 edunvalvontavaltuutuslain 5 §:n tarkoittamalla tavalla ymmärtämään valtakirjan merkityksen siten, että hän oli voinut pätevästi antaa uuden valtakirjan edunvalvontavaltuutusta varten. Siten 31.8.2015 allekirjoitettu valtakirja oli tullut peruutetuksi edunvalvontavaltuutuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin uuden 13.2.2017 allekirjoitetun valtakirjan laatimisella. (Vailla lainvoimaa 28.2.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.