Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 281 artiklan toisen kohdan mukaan EUT voi tehdä pyyntöjä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan (perussääntö) muuttamisesta. Tätä tilaisuutta tuomioistuin käytti 30. päivänä marraskuuta ehdottaessaan, että yleiselle tuomioistuimelle annettaisiin toimivalta ratkaista ennakkoratkaisupyyntöjä. ^[1]

Toistaiseksi jäsenvaltioiden tuomioistuinten tekemät ennakkoratkaisupyynnöt on aina käsitelty unionin tuomioistuimessa. Muodollisesti perussopimukset antavat kyllä mahdollisuuden siihen, että myös yleinen tuomioistuin käsittelisi niitä. Yleinen tuomioistuin on SEUT 256 artiklan 3 kohdan mukaan toimivaltainen ratkaisemaan ennakkoratkaisupyyntöjä ”perussäännössä määrätyissä erityisasioissa”. Tähän mahdollisuuteen ei toistaiseksi ole tartuttu. Tuomioistuimen työmäärän kasvaessa se on kuitenkin nyt todennut, että osa ennakkoratkaisupyynnöistä olisi siirrettävä yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jotta näin voidaan tehdä, tarvitaan muutoksia perussääntöön.

Unionin tuomioistuin ratkaisee vuosittain yli viisisataa ennakkoratkaisupyyntöä. Ennätysvuosi oli 2019, jolloin ratkaistujen ennakkoratkaisupyyntöjen lukumäärä oli 601. Yksi syy asioiden jatkuvaan kasvuun lienee se, että tuomioistuin on ratkaisukäytännössään määritellyt ennakkoratkaisupyyntöjen kriteerit varsin väljästi. Muun muassa ennakkoratkaisua pyytävän ”tuomioistuimen” käsite on ymmärretty laajasti.

Vuodesta 2016 vuoteen 2021 ennakkoratkaisuasioiden keskimääräinen käsittelyaika on pidentynyt 15 kuukaudesta 16,7 kuukauteen. Vuonna 2022 tuomioistuin on laskenut, että ennakkoratkaisuasioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 17,3 kuukautta.

Tuomioistuin esittää, että yleinen tuomioistuin voisi tulevaisuudessa ratkaista ennakkoratkaisupyyntöjä tietyissä erityisasioissa. Näitä olisivat yhteinen arvonlisäverojärjestelmä, valmisteverotus, tullikoodeksi ja tavaroiden tariffiluokittelu yhdistetyssä nimikkeistössä, matkustajille annettava korvaus ja apu sekä kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmä. Nämä asiatyypit muodostavat vuositasolla noin 20-25 % osuuden kaikista ennakkoratkaisupyynnöistä.

Tuomioistuin perustelee juuri näiden asioiden siirtämistä yleiselle tuomioistuimelle muun muassa sillä, että unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäviksi kuuluvien asioiden on oltava selvästi tunnistettavissa ennakkoratkaisupyynnön sanamuodon perusteella. Siirrettäviksi ehdotetut asiatyypit ovat tuomioistuimen mielestä selkeästi rajattavia ja erotettavissa muista tuomioistuimen käsittelemistä asioista.

Tuomioistuin katsoo myös, että näissä siirrettävissä asiatyypeissä on yleensä vain vähän periaatteellisia kysymyksiä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö antaa vankan perustan, joka pystyy ohjaamaan unionin yleistä tuomioistuinta sen käyttäessä uutta toimivaltaansa.

Käytännössä kaikki ennakkoratkaisupyynnöt toimitettaisiin jatkossakin unionin tuomioistuimelle. Tässä pätisi siis yhden luukun periaate. Tuomioistuin seuloisi kansallisten tuomioistuinten esittämistä pyynnöistä ne, jotka kuuluisivat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan ja lähettäisi ne sille. Siten kansallisten tuomioistuinten ei tarvitsisi itse tietää, kummalle elimelle mikäkin pyyntö tulisi toimittaa. Ratkaisu on oikeusvarmuuden ja hallinnollisen selkeyden kannalta hyvä.

Ehdotus jättää monenlaisia prosessuaalisia kysymyksiä vielä auki ja herättää pohtimaan myös joitakin periaatteellisia seikkoja. Prosessuaalisista kysymyksistä auki on vielä se, minkälainen rooli julkisasiamiehille tulee yleisessä tuomioistuimessa. Ennakkoratkaisuasioiden ratkaisukokoonpanojen määrittely on myös vielä kesken.

Tuomioistuin perustelee ehdotustaan monipuolisesti. Se toteaa, että muutos on välttämätön, jotta käsittelyajat eivät jatkaisi kasvuaan. Samalla tuomioistuin vakuuttelee, että oikeuskäytäntö pysyy yhtenäisenä ja johdonmukaisena muutoksen jälkeenkin. Sekä tuomioistuin että yleinen tuomioistuin edistäisivät yhdessä unionin oikeuden yhtenäistä tulkintaa. Tämä voidaan toki kyseenalaista. Ajan kuluessa on luultavaa, että yleinen tuomioistuin tulee kehittäneeksi omia tapojaan ratkaista ennakkoratkaisupyyntöjä.

Toinen huomiota herättävä seikka on kysymys siitä, vaikuttaisiko muutos ennakkoratkaisujen oikeuslähdeopilliseen asemaan. Ennakkoratkaisuilla on ollut unionin oikeuden kehityksessä ratkaiseva merkitys. Ne ovat ydin kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen käymässä dialogissa. Tuo dialogi saattaa nyt muuttua, jos keskusteluun osallistuu kolmas osapuoli.

Susanna Lindroos-Hovinheimo
Julkisoikeuden professori, Helsingin yliopisto