Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

9.1.2023 12.30 Hallinto-oikeus: Työntekijöiden lähettämisestä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneelle yhtiölle oli voitu määrätä 8 000 laiminlyöntimaksu

Hallinto-oikeus: Työntekijöiden lähettämisestä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneelle yhtiölle oli voitu määrätä 8 000 laiminlyöntimaksu

HAO piti selvitettynä, että kuulemiskirje oli annettu A Oü:lle tiedoksi ja että yhtiölle oli varattu tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka olivat saattaneet vaikuttaa asian ratkaisuun. Lähettävä yritys ei voinut vapauta edustajan asettamiseen liittyvistä vastuistaan sillä perusteella, ettei se ollut varmistanut edustajaksi mahdollisesti tarkoitetulta henkilöltä, että tämä oli sitoutunut toimimaan lähettävän yrityksen työntekijöiden lähettämisestä annetussa laissa tarkoitettuna edustajana. Maksua ei ollut syytä alentaa sillä perusteella, että lähettävän yrityksen edellinen omistaja oli kuollut tai että yrityksen toiminta oli loppunut. (Ei lainvoim. 9.1.20223)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.