Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

20.12.2022 9.22 KKO mittasi rangaistusta: Oliko törkeään pahoinpitelyyn syyllistynyt aiheuttanut vaikean ruumiinvamman

KKO mittasi rangaistusta: Oliko törkeään pahoinpitelyyn syyllistynyt aiheuttanut vaikean ruumiinvamman

A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle tämän asunnossa siten, että A oli joko potkaissut tai lyönyt B:tä tylpällä astalolla yllättäen takaapäin päähän, minkä jälkeen A oli nastoilla varustetut turvakengät jalassaan potkinut lattialla maannutta B:tä useita kertoja vartaloon, päähän ja raajoihin. Pahoinpitelyn seurauksena B:lle oli aiheutunut muun muassa noin 7 senttimetriä pitkä haava ja vajaan 7 millimetrin kallonmurtuma päähän, murtumat yhdeksään kylkiluuhun sekä murtumia selkärankaan.
Pahoinpitely oli katsottu tehdyksi erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, ja A:n oli katsottu aiheuttaneen B:lle hengenvaarallisen tilan. Pahoinpitely oli katsottu myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Kysymys siitä, oliko B:lle lisäksi aiheutettu rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu vaikea ruumiinvamma, sekä törkeästä pahoinpitelystä tuomittavan rangaistuksen mittaamisesta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.