Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

21.11.2022 11.00 Hallinto-oikeus ei muuttanut kappalaisen virkavalinnasta tehtyä päätöstä - ei syrjintää (ään.)

Hallinto-oikeus ei muuttanut kappalaisen virkavalinnasta tehtyä päätöstä - ei syrjintää (ään.)

HAO katsoi, että kirkkovaltuusto toimielimenä ei ollut tehnyt A:han kohdistunutta virkavaalivalintaansa valittajaa syrjien eikä asiassa tämän vuoksi ollut syntynyt syrjintäolettamaa siten, että todistustaakka olisi kääntynyt Euran seurakunnalle sen osoittamiseksi, ettei kirkkovaltuusto ollut rikkonut syrjinnän kieltoa. Euran seurakunnan kirkkovaltuusto oli sille kuuluvan harkintavallan nojalla voinut valita kysymyksessä olevaan kappalaisen virkaan A:n. Kirkkovaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen. (Ei lainvoim. 21.11.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.