Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

9.11.2022 16.00 Hovioikeus hylkäsi erikoissyyttäjälle rangaistusta virkarikoksesta vaatineen kantajan rangaistus- ja korvausvaatimukset

Hovioikeus hylkäsi erikoissyyttäjälle rangaistusta virkarikoksesta vaatineen kantajan rangaistus- ja korvausvaatimukset

Kantaja oli katsonut, että erikoissyyttäjä oli syyllistynyt virkarikokseen estämällä 17.4.2019 laatimallaan kannanotolla kantajan rangaistusvaatimuksen käsittelyn tuomioistuimen suullisessa pääkäsittelyssä ja siten estänyt kantajaa näyttämästä rangaistusvaatimustaan toteen tai ainakin jättämällä selvittämättä, että velallisen epärehellisyysrikoksen toteen näyttäminen edellyttää oikeudellisen arvioinnin lisäksi näyttöä väitetystä taloudellisesta vahingosta velkojalle tai ainakin jättämällä syytteen nostamatta Pohjois-Savon KO:ssa vireillä olleessa asiassa. HO totesi, että virkamiehen harkintavaltansa rajoissa tekemiä ratkaisuja ei voida pitää virkavelvollisuuden rikkomisina. Tähän nähden sekä ottaen huomioon yhtäältä syyttäjän 17.4.2019 kannanoton sisältö ja toisaalta KO:n 19.6.2019 asiassa antaman ratkaisun sisältö ja lopputulos, HO katsoi, ettei syyttäjä ollut kannanotollaan estänyt osaksikaan kantajan asian käsittelemistä pääkäsittelyssä tai näyttämästä rangaistusvaatimustaan toteen eikä syyttäjän menettely ollut myöskään tältä osin lain mukaan rangaistavaa. (Vailla lainvoimaa 9.11.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.