Sosioekonomisella taustalla ja rikoskäyttäytymisellä on selvä yhteys. Suomessa vuosina 2005–2008 tehdyssä neljän vuoden seurannassa ilmeni, että lukion tai sitä korkeamman tutkinnon suorittaneiden miesten ryhmästä tuomioon päätyneitä väkivaltarikoksia kertyi kaksi tuhatta henkilövuotta kohden, kun vastaava määrä peruskoulun varaan jääneiden ryhmässä oli 36 (Kivivuori ym. 2018). Myös iällä on vahva yhteys rikoskäyttäytymiseen, sillä varkaudet ja pahoinpitelyt painottuvat vahvasti nuoruuteen ja teini-ikään. Suomessa alle 21-vuotiaat vastaavat noin viidesosasta kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista, ja ikäryhmän kokoon suhteutettuna nuoret tekevät muita ikäryhmiä enemmän rikoksia (Saarikkomäki ym. 2018). Rikollisuuden esiintyvyys on yleensä huipussaan myöhään murrosiässä ja laskee aikuisiässä.  Miesten ensimmäisen väkivaltarikoksen vaara kasvoi eniten hieman yli 20 vuoden ikään asti. (Tiiri ym. 2022).

Ilman turvallisuutta ei ole hyvinvointia, ilman hyvinvointia ei ole turvallisuutta

Nuorten toistuva rikoskäyttäytyminen on yhteydessä laaja-alaisiin ongelmiin. Kun samalla oma elämänhallintakyky heikkenee ja päihteiden käyttö lisääntyy, on seurauksena nuorten polarisoitumista. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoret pyrkivät aktiivisesti erottelemaan rikoksia tekeviä niistä, jotka eivät tee rikoksia. Rikoksia tekevät nuoret päätyvätkin marginaaliin niistä nuorista, jotka eivät tee rikoksia (Kinnunen 2021). Polarisoituminen saattaa voimistaa rikollista käyttäytymistä, sillä ympäristö itsessään suhtautuu positiivisesti rikollisuuteen.

Esimerkiksi jengiytyminen voi tarjota nuorelle yhteisöllisyyttä, statusta, jännitystä ja merkityksellisyyttä tavalla, jota tavanomaisessa arjessa ei ole saatavilla. Jengillä tarkoitetaan pysyväisluonteista, pääasiassa kadulla toimivaa nuorisoryhmää, jonka jäsenille laittomaan toimintaan osallistuminen on osa ryhmäidentiteettiä. Suomessa keskustelu nuorten jengiytymisestä kuvantuu sanan sanomattomuudella ja konsensusta akateemikoiden, nuorisotyön ja viranomaisten välillä ei ilmiöstä näytä olevan. Yhteiskunnan turvallisuustoimijoiden tulee kuitenkin kiinnittää huomiota kehityssignaaleihin, sillä enemmän ja vähemmän kiinteän jengiytimen ympärille ajelehtii riskinuoria ja wannabe-toimijoita joko uteliaisuuttaan tai kannatusta ilmaistakseen. Tämän kaltainen maaperä on hedelmällinen mahdollisuus motivoituneelle toimijalle, jonka tavoitteena on harjoittaa rikollisuutta systemaattisemmin.

Yksilötasolla turvallisuuden vastakohta on turvattomuus, joka on psyykkinen olotila ilmeten yleisenä pelkona, huolestuneisuutena, ahdistuksena tai rikollisuuden pelkona. Vuonna 2021 rikollisuuden pelko on 15–74-vuotiaiden vastanneiden joukossa hieman kasvanut, sillä 28 % oli pelännyt joutuvansa väkivallan kohteeksi iltaisin kodin ulkopuolella. Vastaavalla tavalla kasvua oli työpaikalla tapahtuneesta väkivallan pelossa 14 %. Vuonna 2020 vastaavat luvut olivat 26 % ja 12% (Kansallinen turvallisuuskysely). Turvattomuutta synnyttävät kokemukset rikollisuudesta, mutta myös rikollisuuden todistaminen ja rikollisuuskeskustelua ylläpitävät rakenteet. Vuoden 2020 nuorisorikollisuuskyselyn (NRK) mukaan nuorista 40 prosenttia oli ollut varkauden kohteena elämänsä ja kolmetoista prosenttia edellisen vuoden aikana. Koulukiusaamista oli joskus elämänsä aikana kokenut 41 prosenttia ja edellisen vuoden aikana osuus oli kymmenen prosenttia. Väkivallalla uhkaamista joskus elämänsä aikana oli kokenut 32 prosenttia ja neljätoista prosenttia kuluneen vuoden aikana.

Turvattomuus voi rakentua myös sosiaalisten konstruktioiden eli kollektiivisen mielikuvituksen, median ja muiden tietolähteiden muovaama mentaalisen kokonaisuuden kautta. Turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa se, mistä tietoa saamme. Esimerkiksi katu- ja työpaikkaväkivallan pelko on voimakkaampaa niillä, jotka hankkivat tietonsa vaihtoehtoisista medioista (Näsi ym. 2018). Vähemmän koulutetut ihmiset näkevät turvallisuustilanteet kielteisempänä kuin korkeammin koulutetut (Kääriäinen 2017). Syrjäytyminen liittyy turvallisuuden kokemukseen, sillä syrjäytyminen aiheuttaa turvallisuusongelmia, mikä taas kiihdyttää yksilön syrjäytymiskehitystä (VNK 2021:48).

Puuttumalla matalalla kynnyksellä lasten riitoihin, häirintään ja kiusaamiseen aikuiset viestivät välittämisestä ja kunnioittamisesta sekä rohkeudestaan. Puuttuminen on vahva viestintäkeino, jolla ilmaistaan, missä kulloinkin menevät hyväksyttävän käytöksen rajat. Koska sosiaalinen turvallisuus rakentuu ryhmän kiinteydestä, sosiaalisista suhteista ja näistä syntyvästä luottamuksesta on tärkeää, että kouluissa ja oppilaitoksissa kiusaamisen vastaisista toimintamalleista käydään keskustelua säännöllisesti (Rikander 2021). Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) on arvioinut opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) pyynnöstä perusopetuksessa käytössä olevia kiusaamisen vastaisia menetelmiä. Arviointiin valikoitui seitsemän laajasti käytössä olevaa menetelmää. Raportin mukaan kiusaamisen vastaiset menetelmät ovat tärkeä tuki kouluille ja useita niistä käytetään rinnakkain. Koulujen kiusaamisen vastainen työ koetaan pääosin toimivaksi, mutta oppilaiden ja huoltajien roolia siinä tulisi lisätä (Rumpu ym. 2022). Vanhempien koulutustason ja perherakenteen hallinta vähentää kiusaamiseen liittyvää riskiä. (Tiiri ym. 2022).

Panostaminen lapsen varhaisvuosien hyvinvointiin sekä tämän vuorovaikutus- ja tunnetaitoihin on mitä parhainta rikostentorjuntaa

Aktiivisena kiusaajana toimiminen on haitallinen kokemus, jolla voi olla vaikutusta myöhemmässäkin elämässä. Kiusaajilla on esimerkiksi suurempi riski päätyä rikollisuralle (Salmivalli 2016). Tutkimuskirjallisuudessa on havaittu, että alle 13-vuotiaana rikoksia tekevillä lapsilla on muihin verrattuna kaksin- tai kolminkertainen riski kehittyä vakavia ja väkivaltaisia rikoksia kroonisesti tekeviksi aikuisiksi. Vakavia väkivaltarikoksia tehneiden lapsien kasvuolot ovat tyypillisesti olleet vahingollisia jo pitkään (Haapasalo 2017). Turun yliopiston toteuttaman väestöpohjaisen pitkittäisen syntymäkohorttitutkimuksen mukaan lapsilla, jotka kiusasivat toisia usein 8–9 vuoden iässä, on kohonnut väkivaltarikollisuuden riski 31 vuoden ikään mennessä. Vakavat väkivaltarikokset liittyivät vahvasti miesten toistuvaan kiusaamiseen. Miehet, jotka kiusasivat muita usein ollessaan 8-vuotiaita, liittyivät voimakkaammin väkivaltaisiin rikoksiin aikuisina verrattuna niihin, jotka kiusasivat vain toisinaan (Tiiri ym. 2022). Varhaisemman tutkimuksen mukaan miehillä, jotka olivat olleet usein kiusaajia ja joilla oli ollut mielenterveysoireita, olivat yli kolme kertaa todennäköisemmin syyllistyneet rikoksiin myöhään murrosiässä kuin ne, jotka eivät olleet kiusaajia ja joilla ei ollut oireita (Sourander ym. 2007).

Kiusaaminen ja väkivaltarikokset vaikuttavat yksilöiden ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Jos edellä todettiin, että kiusaajille tulevaisuus ei näyttäydy myönteisenä niin kiusaamisen uhrit ovat yleensä masentuneempia, ahdistuneempia ja epävarmempia kuin muut. Edellä todetuista syistä on kiusaamisen ehkäisyyn pyritty vaikuttamaan intervention ja lainsäädäntömuutoksin. Tuoreimpana kansalaisaloitteen ehdotus ryhtyä lainvalmistelutoimenpiteisiin koulukiusaamisen sisällyttämiseksi omaksi rikosnimikkeekseen rikoslakiin (KAA 5/2021 vp). Lakivaliokunta ei puoltanut kansalaisaloitetta.

Lakivaliokunnan yksimielinen kannanotto on perusteltu sillä, oppilaitoksissa tapahtuvaa kiusaamista ei ole mahdollista poistaa oikeudellisesti. Keskeisempää ovat kiusaamisen ehkäisyä edistävät rakenteet, jotka kannustavat koko oppilaitosyhteisöä vuoropuheluun ryhmän toiminnasta ja sitä ohjaavista normeista. Kiusaamisen kriminalisointia tärkeämpää olisi, että interventiotilanteissa käytettäisiin rikoslain mukaisia rikosnimikkeitä, jotta teon vakavuus ja lainvastaisuus konkretisoituvat kaikille osallisille. Opettajan ilmoittaessa oppilaitoksen tapahtumista huoltajalle on viestin sisältö täysin erilainen, jos kiusaamisen sijasta puhutaan vaikkapa pahoinpitelystä, vahingonteosta, kunnianloukkauksesta, pakottamisesta ja vainoamisesta (Rikander 2021).

Oppilaan velvollisuus pidättäytyä kiusaamasta

Opiskelijoiden oikeus turvalliseen oppimisympäristöön on turvattu kaikissa koulutusta koskevissa säädöksissä. Lakimuutoksessa 1.8.2022 lisättiin työkaluja kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan ehkäisyyn kouluissa ja oppilaitoksissa. Esimerkiksi perusopetuslain (628/1998) 35 §:n toisen momentin mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilaan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä. (11.3.2022/163).

Lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59 ja 60/1991) on ihmisoikeussopimus, joka koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Sopimuksen 19 artiklan mukaan lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä. YK:n lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan nro 13 (2011) todennut väkivallan käsitteen olevan huomattavan laaja, huomioiden myös seksuaalisen hyväksikäytön. Komitea on painottanut, että väkivaltaa ei tule arvioida ainoastaan näkyvien fyysisten seurausten kautta, vaan huomioon tulee ottaa myös henkiset seuraukset, jotka voivat olla seurausta paitsi tarkoituksellisista teoista, myös laiminlyönneistä.

Turvallisuutta koskevien säännösten kannalta on huomattava, että oppilaitoksessa työskentelevän ihmisoikeusvelvoite on turvata lapsen ihmisarvo sekä ruumiillinen että henkinen koskemattomuus. Epäasialliseen toimintaan, kiusaamiseen, häirintään ja väkivaltarikoksiin puuttumattomuutta voidaan pitää ihmisoikeusloukkauksena.

Henri Rikander 
OTT, dosentti

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.

Tutustu myös: Lapsen oikeuksien viikko 14–20.11.2022

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
  Lue lisää...