Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

7.11.2022 11.30 Hallinto-oikeus hylkäsi tarkastajan virkavalinnasta tehdyn naispuolisen hakijan valituksen - kaikki hakemukset oli luettu - ei syrjintää iänkään perusteella

Hallinto-oikeus hylkäsi tarkastajan virkavalinnasta tehdyn naispuolisen hakijan valituksen - kaikki hakemukset oli luettu - ei syrjintää iänkään perusteella

Virkoihin oli ollut yli 300 hakijaa. Tällaisessa tilanteessa työnantajan ei voitu edellyttää esittävän yksityiskohtaista keskinäistä ansiovertailua kaikista hakijoista. HAO:lla ei ollut aihetta kyseenalaistaa Digi- ja väestötietoviraston (DVV) ilmoitusta siitä, että kaikki hakemukset oli luettu. DVV oli voinut valita haastatteluun kutsuttavat henkilöt hakijoiden hakemuksissaan antamien tietojen perusteella painottaen viran tehtävien kannalta merkityksellistä työkokemusta. Asiassa ei ollut ilmennyt, että haastateltavia valittaessa olisi menetelty valittajaa kohtaan epätasapuolisesti. Tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintäolettamaa ei ollut syntynyt. Kun otettiin huomioon, että haastateltavissa oli ollut eri ikäryhmiin kuuluvia hakijoita, sekä valittajan hakemuksesta ilmenevästä työhistorian luonteesta todettu, HAO katsoi, ettei asiassa ollut syntynyt myöskään yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua syrjintäolettamaa iän perusteella. DVV oli päättäessään kokonaisarvion perusteella nimittää tarkastajan virkaan A:n tehnyt päätöksensä harkintavaltansa rajoissa. Päätös ei ollut valittajan esittämillä perusteilla yleiset virkanimitysperusteet sisältävän PL 125 §:n 2 momentin eikä tasa-arvolain, yhdenvertaisuuslain tai hallintolain vastainen. (Ei lainvoim. 7.11.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.