Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

3.11.2022 11.56 (päivitetty 12.36) Kahvilan omistaja tarjoutui ainakin kahdella eri kerralla hieromaan nuorta työntekijää - sakkoa ei pidetty riittävänä rangaistuksena työnantajalle - yhtiölle 1 000 euron yhteisösakko

Kahvilan omistaja tarjoutui ainakin kahdella eri kerralla hieromaan nuorta työntekijää - sakkoa ei pidetty riittävänä rangaistuksena työnantajalle - yhtiölle 1 000 euron yhteisösakko

Selvitetyksi katsottiin, että vastaaja oli ollut asianomistajan työnantaja ja hän oli työpaikalla kyseisessä kahvilassa asianomistajan työssäolon yhteydessä ainakin kahdella eri kerralla tarjoutunut hieromaan asianomistajaa, mihin tämä oli suostunut. Vastaaja oli kuitenkin ainakin yhden hierontakerran yhteydessä riisunut tai pyytänyt riisumaan asianomistajaa päällysvaatteitaan eli housut ja paidan, sekä hyväillyt tai hieronut asianomistajaa takapuolesta, suudellut tätä selkään sekä koskenut asianomistajan emätintä alushousujen päältä. Lisäksi vastaaja oli työpaikalla kouraissut asianomistajaa takapuolesta sekä useilla kerroilla pitänyt asianomistajasta kiinni ja halannut häntä. Vastaaja tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä, työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvaamaan asianomistajalle yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa kärsimyksestä yht. 3.500 euroa ja ansionmenetyksestä 598,57 euroa viivästyskorkoineen. Yhtiölle tuomittiin 1 000 euron yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.