Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

1.11.2022 13.00 Nuorten seurustelu: Hovioikeus lievensi törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun 2 vuoden ehdottoman vankeuden 1 vuoden 8 kuukauden ehdolliseksi vankeudeksi + 70 tunnin yhdyskuntapalveluksi

Nuorten seurustelu: Hovioikeus lievensi törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun 2 vuoden ehdottoman vankeuden 1 vuoden 8 kuukauden ehdolliseksi vankeudeksi + 70 tunnin yhdyskuntapalveluksi

Asianomistaja oli ollut ensimmäisen sukupuoliyhteyden tapahtuessa vielä 13-vuotias ja vastaaja 19-vuotias. HO katsoi, että kyseinen ensimmäinen sukupuoliyhteys oli olennaisin teon oikeudellisen arvioinnin ja rangaistuksen mittaamisen kannalta. HO katsoi asiassa esitetyn todistelun perusteella, että muiden sukupuoliyhteyksien tapahtuma-aikaan 14–15-vuotiaan asianomistajan ja 19–20 vuotiaan vastaajan välinen suhde oli ollut luonteeltaan seurustelusuhde. Asia oli tullut tutkintaan noin 7 vuoden kuluttua tapahtuneesta ja teosta oli nyt aikaa noin 10 vuotta. Rikosilmoituksen tekoon oli vaikuttanut asianomistajan tuolloin tuntema suuttumus muusta syystä. HO katsoi vertailukelpoisen oikeuskäytännön perusteella oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi vastaajan syyksi luetusta teosta 1 vuoden 8 kuukauden pituisen ehdollisen vankeusrangaistuksen, jonka ohessa vastaaja tuomittiin suorittamaan yhdyskuntapalvelua 70 tuntia, ja alensi asianomistajalle maksettavaksi tuomitun kärsimyskorvauksen 5 000 euroksi. (Vailla lainvoimaa 1.11.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.