Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

28.10.2022 11.30 Hovioikeus: Lainvastaisesti hankittujen videotallenteiden hyödyntämiselle todisteina ei ollut estettä - kotisairaanhoitaja syyllistyi varkauteen, mutta korvausvaatimukset varkauden aiheuttamasta kärsimyksestä hylättiin

Hovioikeus: Lainvastaisesti hankittujen videotallenteiden hyödyntämiselle todisteina ei ollut estettä - kotisairaanhoitaja syyllistyi varkauteen, mutta korvausvaatimukset varkauden aiheuttamasta kärsimyksestä hylättiin

Kuvaaminen oli kohdistunut asianomistajien kotirauhan suojaamassa paikassa luvallisesti työtehtävissä oleskelleeseen vastaajaan. HO katsoi, ettei lainvastaisesti hankittujen videotallenteiden hyödyntäminen vaarantanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista eikä tallenteiden hyödyntämiselle todisteina näin ollen ollut estettä. Asiassa ei ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä vastaajan syyllistymisestä syytteessä kuvattuun rikokseen, käteisvarojen varastamiseen. Vaikka kyseessä oleva tilanne oli epäilyksettä ollut asianomistajille järkyttävä ottaen huomioon anastuksen tapahtuminen heidän kodissaan sekä asianomistajien luottamus vastaajaan, teon ei voitu katsoa olevan laadultaan sellainen, että kysymys olisi ollut VahL 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittamasta tilanteestakaan. Näin ollen asianomistajien korvausvaatimukset varkauden aiheuttamasta kärsimyksestä oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 28.10.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.