Itä-Suomen hovioikeus 25.10.2022

Tuomio Nro 514
Diaarinumero S 22/336
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Etelä-Savon käräjäoikeus 19.1.2022 nro 22/51
Asia Velkasuhteeseen perustuva saatava
Valittaja A
Vastapuoli Blue Finance Suomi Oy

Valitus

A on vaatinut, että kanne hylätään siltä osin kuin vaatimus ylittää pääoman 203,89 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30 päivän kuluttua tuomion antamisesta. A on lisäksi vaatinut, että Blue Finance Suomi Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 4.092 eurolla ja hovioikeudessa 4.064 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Luottosopimuksesta ilmenevä todellinen vuosikorko 255,40 prosenttia perustuu virheellisiin oletusarvoihin ja määrä on siten ilmoitettu virheellisesti. Todellisen vuosikoron laskemisessa ei ole otettu huomioon 5 euron kuukausittaista laskutuslisää. Todellinen vuosikorko on myös virheellisesti ilmoitettu 2.000 euron luotolle eikä todellista vuosikorkoa ole laskettu tasaerin. Lisäksi kolmesta luottosopimusasiakirjasta ainoastaan yleisistä ehdoista ilmenee, että nimelliskorkoa tulisi maksaa luoton pääoman ohella myös luottokustannuksille, kuten nostoprovisiolle ja kertyneelle luottokorolle. Sopimusehtoja ei siten ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Sopimusehtojen mukaiset luottokustannukset ovat kohtuuttomat. Todellisen vuosikoron kohtuuttomuudesta seuraa koko luottosopimuksen korkoja kuluehtojen pätemättömyys sekä suoritusten hyvitystai palautusvelvollisuus ja perintäkuluvaatimusten hylkääminen.

Vastaus

Blue Finance Suomi Oy (jäljempänä Blue Finance tai yhtiö) on vastustanut A:n muutosvaatimuksia ja vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 480 eurolla korkoineen lisättynä arvonlisäverolla.

Blue Financella on A:lta vaaditun mukainen erääntynyt ja maksamatta oleva saatava. A:n tekemät luoton nostot ja maksut on huomioitu saatavan määrässä. Luoton vuotuinen luottokorko, nostopalkkio, laskutuspalkkio sekä viivästyneelle erälle perittävä viivästyskorko on ilmoitettu selkeästi, ymmärrettävästi ja johdonmukaisesti kaikissa luottoasiakirjoissa. Asella on ollut mahdollisuus perehtyä luottokustannuksiin sekä ennen että jälkeen luottosopimuksen syntymisen. Näin ollen luottokustannuksia ei voida pitää kohtuuttomina. Luottosopimuksessa on ilmoitettu esimerkkilaskelma luoton kustannuksista ja maksettavasta kokonaismäärästä. Kokonaismäärä riippuu kuitenkin luoton käytöstä, koosta ja luottosopimuksen voimassaolosta. Todellinen vuosikorko 255,40 prosenttia on ilmoitettu ja laskettu kuluttajaluoton todellisesta vuosikorosta annetun oikeusministeriön asetuksen (1123/2016) liitteen 1 mukaisesti 2.000 euron lainasummalle ja 12 kuukauden takaisinmaksuajalle. Vaikkei vuosikoron laskemisessa olisi käytetty liitteen II mukaisia lisäoletuksia, Blue Finance ei ole laiminlyönyt todellisen vuosikoron ilmoittamista. Kyseessä on ollut jatkuva luotto, eikä luotonantajan tiedossa ole etukäteen ollut, milloin ja minkälaisissa erissä luotonsaaja nostaa luottoa ja maksaa sitä takaisin. Laskutuslisä on otettu huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa, eikä sen puuttuminen esimerkkilaskelmasta ole vaikuttanut A:n kykyyn ymmärtää luoton ehtoja ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Todellinen vuosikorko on ilmoitettu riittävän selkeästi.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Sopimusehtojen selkeys ja ymmärrettävyys

Sopimuksentekohetkellä 21.6.2019 voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin (746/2010) mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää. Säännöksen 3 momentin mukaan todellisella vuosikorolla tarkoitetaan korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen. Todellisen vuosikoron laskentatavasta ja laskennassa käytettävistä oletuksista säädetään oikeusministeriön asetuksella.

Oikeusministeriön asetuksen (1123/2016) 3 §:n 3 momentin mukaan todellista vuosikorkoa laskettaessa käytetään tarvittaessa asetuksen liitteen II mukaisia lisäoletuksia. Liitteen II lisäoletuksen 1 mukaan, jos kuluttaja saa luottosopimuksen perusteella päättää luoton nostoista, luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi. Jos kysymys on nyt kysymyksessä olevan kaltaisesta toistaiseksi voimassa olevasta luotosta, lisäoletuksen 6 b) kohdan mukaan luotto myönnetään vuodeksi ensimmäisestä nostosta ja jäljellä oleva luoton pääoma ja luottokustannukset tulevat kuluttajan viimeisellä maksuerällä kokonaan maksetuiksi. Edelleen lisäoletuksen 6 c) kohdan mukaan oletetaan, että kuluttaja maksaa luoton pääoman takaisin saman määräisinä kuukausierinä, joista ensimmäinen maksetaan kuukauden kuluttua ensimmäisen noston päivämäärästä, tai jos pääoma on maksettava takaisin kerralla kokonaisuudessaan kunkin laskutusjakson aikana, kuluttajan myöhemmin tekemien nostojen ja koko pääoman takaisinmaksun oletetaan tapahtuvan yhden vuoden kuluessa, ja luottokustannukset huomioidaan kyseisten nostojen ja pääoman takaisinmaksujen mukaisesti ja luottosopimuksessa sovitulla tavalla.

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (jäljempänä sopimusehtodirektiivi) 5 artiklan mukaan, jos on kyse sopimuksesta, jonka kaikki tai tietyt kuluttajalle esitetyt ehdot on laadittu kirjallisesti, ehdot on aina laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi. Jos ehdon merkityksestä syntyy epäilystä, kuluttajalle suotuisin tulkinta on etusijalla.

Asianosaisten välisen luottosopimuksen mukaan luottosopimuksen muodostavat sähköisesti tehty luottohakemus, Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot, tämä sopimus ja yleiset sopimusehdot.

Vakiomuotoisista eurooppalaisista kuluttajaluottotiedoista ilmenee, että luottosopimus on voimassa toistaiseksi. Luoton määrä on 5.000 euroa, ja luotonhakijalla on tosiasiallinen mahdollisuus nostaa luotoltaan vähintään 2.001 euroa. Luotonantaja voi rajoittaa nostorajaa 2.001–5.000 euron välillä.

Vakiomuotoisissa eurooppalaisissa kuluttajaluottotiedoissa todellinen vuosikorko on ilmoitettu 255,40 prosentin suuruisena. Todellinen vuosikorko on saman kohdan mukaan ilmoitettu ja laskettu kuluttajaluoton todellisesta vuosikorosta säädetyn oikeusministeriön asetuksen 1123/2016 sekä asetuksen liitteessä I olevien säädösten mukaisesti 2.000 euron lainasummalle ja 12 kuukauden takaisinmaksuajalle.

Vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen mukaan luoton maksettava kokonaismäärä riippuu luoton käytöstä, sen koosta ja luottosopimuksen voimassaolosta. Asiakirjasta ilmenee esimerkki todellisen vuosikoron laskemisesta 2.000 euron lainasummalla ja 12 kuukauden takaisinmaksuajalla. Esimerkistä ilmenee myös takaisinmaksettava määrä sekä nostopalkkio, nimelliskorko, todellinen vuosikorko sekä maksuohjelman suurin erääntyvä erä 496,80 euroa. Esimerkissä ei ole eritelty asiakirjasta myöhemmin Muut kustannukset osiosta ilmenevää, jokaisen maksuerän yhteydessä veloitettavaa, 5 euron laskutuspalkkiota, joka riidattomasti tulisi huomioida todellisessa vuosikorossa.

Vakiomuotoisissa eurooppalaisissa kuluttajaluottotiedoissa taikka niistä ilmenevässä edellä selostetussa esimerkissä ei ole eritelty sitä, kohdistuuko nimelliskorko ainoastaan pääomaan vai luottokustannukset kattavaan avoinna olevaan saldoon. Yleisistä ehdoista kuitenkin ilmenee, että kuukausikorkoa lasketaan päivittäin avoinna olevalle avoimelle saldolle, joka sisältää nostetun luoton, nostoprovision ja kertyneen kuukausikoron. Yleiset ehdot ovat edellä todetuin tavoin osa asianosaisten välistä sopimusta, eikä sopimusehtojen kokoaminen useampaan asiakirjaan vielä tee ehdoista epäselviä. Hovioikeus katsoo sopimuksen ehtojen olevan nimelliskorkoa koskevalta osalta selkeät ja ymmärrettävät.

Asiassa on kysymys toistaiseksi voimassa olevasta luotosta, jossa A on voinut päättää luottosopimuksen nostoista ja takaisinmaksusta. Tämän vuoksi luottosopimuksen todellista vuosikorkoa ei voida laskea pelkästään asetuksen 3 §:ssä tarkoitetun perusoletuksen mukaisesti, vaan todellisen vuosikoron laskemisessa tulee soveltaa myös liitteen II osassa mainittuja lisäoletuksia. Asiassa ei ole väitettykään, että A:n luoton nostorajaa olisi luottosopimuksesta ilmenevin tavoin rajoitettu luotonantajan toimesta. Siten tässä yhteydessä käsiteltävän luottosopimuksen todellinen vuosikorko tulisi ilmoittaa sellaisin oletuksin, että A nostaa koko 5.000 euron luoton kerralla ja välittömästi ja maksaa luoton kokonaisuudessaan takaisin vuoden kuluessa tästä nostosta saman määräisinä kuukausierinä.

Asiassa on myös kysymys siitä, sisältyykö laskutuslisä ilmoitettuun todelliseen vuosikorkoon. Vakiomuotoisissa eurooppalaisissa kuluttajaluottotiedoissa esitetyn esimerkkilaskelman erittely puoltaisi sitä, ettei laskutuslisää ole huomioitu todellisen vuosikoron laskemisessa. Yhtiön esittämistä selvityksistä ei ilmene, että laskutuslisä olisi otettu todellisen vuosikoron laskemisessa huomioon. Ottaen lisäksi huomioon, ettei luottosopimuksen todellista vuosikorkoa ole laskettu asetuksen liitteen II lisäoletusten edellyttämällä tavalla, hovioikeus katsoo johtopäätöksenään, ettei korkoa ole tältä osin ilmoitettu luottosopimuksessa selkeästi ja ymmärrettävästi.

Luottokustannusten kohtuuttomuusarviointi

Luottokustannukset, etenkin luoton vuotuinen korko ja todellinen vuosikorko, ovat kuluttajaluottosopimuksen ja sitä edeltävän harkinnan keskeisimpiä tietoja. Ehdossa sovittua suurta luottokorkoa, yhdistettynä suurehkoon luottomäärään ja mahdollisesti pitkäaikaiseksi muodostuvaan velkasuhteeseen, on oikeuskäytännössä pidetty kuluttajan kannalta kohtuuttomana. Sopimusehtojen epäselvyys lisää osaltaan sopimusehtojen kohtuuttomuutta kuluttajan kannalta. (KKO 2015:60, kohdat 60 ja 63)

Sopimuksentekohetkellä voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (207/2013) pakottavan säännöksen mukaan alle 2.000 euron suuruisissa luotoissa luottosopimuksen mukainen luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Tässä tapauksessa luottosopimuksessa ilmoitettu todellinen vuosikorko on ollut moninkertainen säännöksessä mainittuun enimmäiskorkoon nähden. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessään KKO 2015:60 (kohta 62) katsomin tavoin myös hovioikeus katsoo, että kyseisellä pakottavalla säännöksellä on merkitystä arvioitaessa koron kohtuuttomuutta mainitun euromäärän ylittävissä kuluttajaluotoissa. Hovioikeus ottaa arvioinnissa huomioon myös sen, että voimassa olevan kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n 1 momentin mukaan kuluttajan nostamalle luotolle perittävää luoton korkoa ei saa sopia 20 prosenttia suuremmaksi.

Luoton tapahtumista ilmenee, että A on nostanut luottoja 22.6.2019– 8.2.2020 yhteensä 8.000 euroa ja suorittanut maksuja 2.9.2019–16.9.2020 yhteensä 7.796,11 euroa. Luoton saldo on 16.10.2020 mennessä ollut 6.993,61 euroa.

Hovioikeus katsoo, että ehdossa sovittu suuri todellinen vuosikorko, yhdistettynä suurehkoon luottomäärään ja mahdollisesti pitkäaikaiseksi muodostuvaan velkasuhteeseen, on kuluttajan kannalta kohtuuton. Sopimusehtojen epäselvyys lisää osaltaan sopimusehtojen kohtuuttomuutta kuluttajan kannalta. Ottaen vielä huomioon luoton tapahtumista ilmenevät A:n tekemät nostot, suoritetut maksut sekä jäljellä olevan velkasaldon hovioikeus katsoo, että luottosopimuksen mukaista todellista vuosikorkoa siihen sisältyvine kuluineen on pidettävä kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:ssä (1072/2000) tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana ehtona.

Kohtuuttomuuden seuraus

Sopimusehtodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja. Myös Euroopan Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että sopimusta tulee tällöin soveltaa siten kuin kohtuuttomaksi todettua sopimusehtoa ei ole koskaan ollut olemassa ja sopimus säilyy pääsääntöisesti muuttumattomana lukuun ottamatta kohtuuttomien ehtojen poistamista (KKO 2015:60, kohta 50 ja siinä viitatut ratkaisut sekä kohdat 54 ja 55).

Hovioikeus on edellä katsonut A:n luottosopimusta koskevan todellisen vuosikoron olevan kuluttajan kannalta kohtuuton. Hovioikeus on myös todennut, etteivät luottosopimuksen ehdot koron määräytymisestä ole selkeät ja ymmärrettävät. Todellisen vuosikoron kohtuuttomuudesta seuraa siten, että kaikki erät, joista todellinen vuosikorko muodostuu, jätetään huomioon ottamatta. Luottosopimusta tulee näin ollen soveltaa siten kuin luottokorkoehtoa ei olisi koskaan ollut olemassa.

Hovioikeus toteaa, että siinäkin tapauksessa, että luottosopimuksen ehtojen katsottaisiin olevan selkeitä ja ymmärrettäviä, todellista vuosikorkoa on pidettävä edellä mainitut muut koron kohtuuttomuusarviointiin liittyvät seikat huomioon ottaen kohtuuttomana. Tällöin kohtuuttomuuden seuraukset tulisivat arvioitavaksi sopimuksentekohetkellä voimassa olleen kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n (1072/2000) ja 2 §:n (1259/1994) perusteella. Säännökset mahdollistavat sopimuksen kohtuuttoman ehdon sovittelun. Sopimusehtodirektiivin mukaisen ankaran seuraamuksen tarkoituksena on kuitenkin estää elinkeinoharjoittajia käyttämästä vakiosopimuksissa kuluttajien kannalta kohtuuttomia ehtoja. Tämä tavoite huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että kohtuuton vakioehto on syytä jättää kuluttajansuojalain perusteella huomioon ottamatta myös silloin, kun sopimusehto on selkeästi ja ymmärrettävästi laadittu.

Koska A:n suoritukset olisi edellä selostetuista syistä tullut kohdistaa pääomaan, hän on velvollinen suorittamaan ainoastaan nostojen ja maksujen välisen erotuksen 203,89 euroa. Muilta osin pääomaa, korkoja ja luottokustannuksia koskevat vaatimukset hylätään.

Perintäkulut

Saatavien perinnästä annetun lain 2 §:n mukaan mainitun lain säännöksistä ei saa poiketa velallisen vahingoksi.

Mainitun lain 10 a §:n (31/2013) 1 momentin 1 kohdan mukaan kuluttajasaatavaa perittäessä velalliselta saa tässä momentissa mainituista perintätoimista vaatia kirjallisesta maksumuistutuksesta enintään 5 euroa. Saman momentin 2 kohdan mukaan 5 §:ssä tarkoitetusta maksuvaatimuksesta saa vaatia b) 24 euroa, jos saatavan pääoma on yli 100 euroa, mutta enintään 1 000 euroa ja c) 50 euroa, jos saatavan pääoma on yli 1 000 euroa. Saman momentin 4 kohdan mukaan samaa saatavaa koskevasta uudesta maksuvaatimuksesta saa vaatia puolet 2 kohdassa mainitusta määrästä.

Hovioikeus on edellä katsonut Blue Financen korkovaatimuksen kohtuuttomaksi, minkä vuoksi maksamatta on vain velan pääomaa 203,89 euroa, jota Blue Financella on ollut oikeus periä. Näin ollen hovioikeus ei pidä Blue Financen perintäkuluja kohdissa 5 ja 6 perusteettomina.

Hovioikeuden tulee kuitenkin viran puolesta arvioida, ettei saatavien perinnästä annetun lain säännöksistä poiketa velallisen vahingoksi myöskään velan määrän osalta. Blue Financen kanteessa ilmoittamien perusteiden mukaan kohdan 5 kulujen perusteena on Blue Financen 17.11.2020 lähettämä 50 euron suuruinen maksuvaatimus sekä 3.2.2021 lähettämä 25 euron suuruinen maksuvaatimus. Edellä selostetuin perustein A:n jäljellä olevan velan määrä ei ole ollut yli 1.000 euroa. Blue Financella on siten oikeus saada korvausta perintäkuluilleen ensimmäisen maksuvaatimuksen osalta 24 euroa ja myöhemmän maksuvaatimuksen osalta 12 euroa. Kohdassa 6 vaadittu muistutuskulujen määrä 5 euroa on saatavien perinnästä annetun lain mukainen. Vaatimukset on tätä ylittäviltä osin hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Hovioikeus toteaa, että Blue Finance on hävinnyt asian hovioikeudessa.

Blue Finance on 13.12.2021 esittänyt asian sovinnollista ratkaisemista ja katsonut, että sovintoehdotuksen sisältö on oikeudenkäyntikuluja lukuun ottamatta vastannut A:n valituksessa esitettyjä vaatimuksia. Blue Finance on tämän vuoksi katsonut, että yhtiön velvoittaminen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja olisi kaikissa tapauksissa kohtuutonta.

A on todennut Blue Financen vedonneen sovintoneuvotteluihin vasta hovioikeudessa. A on lisäksi todennut vastaavansa itse kuluistaan, eikä hänelle ole prosessiekonomista vaihtaa lainavelvoitteet oikeudenkäyntikuluvelvoitteisiin. Perusteita jättää oikeudenkäyntikulut kummankin osapuolen omaksi vahingoksi ei ole.

Hovioikeus katsoo, ettei Blue Financen velvoittaminen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuutonta ottaen huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys yhtäältä A:lle ja toisaalta Blue Financelle. Sillä, minkä A on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa. Näin ollen hovioikeus katsoo oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n, 3 §:n ja 16 §:n nojalla, että Blue Finance on velvoitettava korvaamaan A:n kohtuulliseksi katsottavat oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudessa täysimääräisesti.

Blue Finance on paljoksunut A:n oikeudenkäyntikululaskua hovioikeudessa sekä käytetyn tuntiveloituksen 300 euroa osalta että asian hoitamiseen käytetyn ajan, yhteensä 8,5 tuntia, osalta. Blue Finance on katsonut kohtuulliseksi verottomaksi tuntiveloitukseksi 250 euroa ja kohtuulliseksi ajankäytöksi 6 tuntia.

Hovioikeus arvioi kohtuulliseksi tuntiveloituksen määräksi tässä asiassa asian laatu ja laajuus sekä Itä-Suomen hovioikeuden toimialueella yleisesti hyväksytyt tuntiveloitusten määrät huomioon ottaen Blue Financen myöntämän 250 euroa lisättynä arvonlisäverolla.

A:n oikeudenkäyntikululaskusta ilmenevät toimenpiteet ovat sinänsä olleet tarpeelliset ja hyväksyttävät asian hoitamiseksi. Sen sijaan asian laatuun ja laajuuteen nähden asian hoitamiseen hovioikeudessa käytetty aika 8,5 tuntia ei ole taloudellisesti tehokkaan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta hyväksyttävä. Hovioikeudessa on ollut käsiteltävänä samat kysymykset kuin käräjäoikeudessakin. Tämä seikka sekä asian laatu ja laajuus huomioon ottaen hovioikeus pitää Blue Financen myöntämää määrää riittävänä asian hoitamiseen käytettävänä aikana. Kohtuulliseksi katsottava A:n oikeudenkäyntikulujen määrä hovioikeudessa on siten 1.860 euroa lisättynä oikeudenkäyntimaksulla 530 euroa.

Blue Finance on paljoksunut A:n oikeudenkäyntikulujen määrää myös käräjäoikeudessa. Asian oikeudenkäyntikulut ovat painottuneet erityisesti käräjäoikeuskäsittelyyn, minkä vuoksi hovioikeus hyväksyy A:n käräjäoikeudessa esittämän 11 tunnin ajankäytön. Ottaen huomioon edellä kohtuullisesta tuntiveloituksesta lausuttu, hovioikeus katsoo A:n oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi käräjäoikeudessa 3.410 euroa.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

A velvoitetaan suorittamaan Blue Finance Suomi Oy:lle käräjäoikeuden kohdissa 2, 5 ja 6 tuomitsemien määrien asemesta 

2. Pääoma 203,89 euroa

Viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä. Korkoa on maksettava kuukauden kuluttua käräjäoikeuden ratkaisupäivästä 19.1.2022 alkaen.

Koron määräytymistapa: Korkolain 4 § 1 mom. mukaan

5. Perintäkulut 36 euroa

Viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä. Korkoa on maksettava tiedoksiantopäivästä 8.4.2021 lukien. Koron määräytymistapa: Korkolain 4 § 1 mom. mukaan

6. Muistutuskulut 5 euroa

Viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä. Korkoa on maksettava kuukauden kuluttua käräjäoikeuden ratkaisupäivästä 19.1.2022 alkaen.

Koron määräytymistapa: Korkolain 4 § 1 mom. mukaan Muilta osin kanne hylätään.

Blue Finance Suomi Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 3.410 euroa ja hovioikeudessa 2.390 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamisesta.

• Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 27.12.2022.

---

Tule kirjailijaksi tai kouluttajaksi Edita Lakitietoon

• Lue lisää