Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

7.10.2022 14.30 Hovioikeus: Käräjätuomari ei ollut menetellyt lainvastaisesti - kanne oli haastetta antamatta heti hylättävä tuomiolla

Hovioikeus: Käräjätuomari ei ollut menetellyt lainvastaisesti - kanne oli haastetta antamatta heti hylättävä tuomiolla

Lainkäyttötoimintaan kuuluu kaikissa oikeusasteissa tietty harkintavalta. Asiassa ei ollut tullut KO:n päätöksen ja kantajan kanteen perusteella ilmi mitään sellaisia seikkoja, joiden vuoksi käräjätuomarin olisi voitu katsoa asiaa KO:ssa käsitellessään ylittäneen hänelle lainkäyttötehtävissään kuuluvan harkintavallan rajat taikka menetelleen muutoinkaan kantajan väittämällä tavalla lainvastaisesti. Siten kantajan käräjätuomariin kohdistamat törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä ja virkavelvollisuuden rikkomista koskevat rangaistusvaatimukset samoin kuin niihin perustuvat korvausvaatimukset olivat HO:n arvion mukaan ROL 7 luvun 5 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla selvästi perusteettomia. (Vailla lainvoimaa 7.10.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.