Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Ympäristö, Julkisoikeus

4.10.2022 12.19 Selvitys: Tuulivoimahankkeiden toteutumattomuudelle monia syitä – elinkeinot ja olemassa oleva infra selittävät eri alueiden tilannetta

Selvitys: Tuulivoimahankkeiden toteutumattomuudelle monia syitä – elinkeinot ja olemassa oleva infra selittävät eri alueiden tilannetta

Tuulivoimalla voi olla merkittävä rooli siirtymässä kohti fossiilivapaata energiatuotantoa. Monet tuulivoimahankkeet eivät Suomessa kuitenkaan etene toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön ja puolustusministeriön tilaama selvitys tarkastelee tuulivoimahankkeiden esteitä Suomessa. Puolustusvoimat on antanut koko Suomen alueella syyskuun 2022 loppuun mennessä noin 18.500 myönteistä tuulivoimalausuntoa aluevalvonnan näkökulmasta. Tuotannossa on noin 1.100 voimalaa. Työ- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt yhdessä puolustusministeriön kanssa, miksi huomattava osa Suomen manneralueille sijoittuvista tuulivoimahankkeista ei etene rakentamis- ja tuotantovaiheeseen, vaikka hanke olisi saanut Puolustusvoimilta myönteisen lausunnon aluevalvontavaikutuksista. 

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.