Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

3.10.2022 10.10 Euroopan komissio: Tuotteita ja tekoälyä koskevat uudet vastuusäännöt kuluttajien suojelemiseksi ja innovoinnin edistämiseksi

Komissio on hyväksynyt kaksi ehdotusta vastuusääntöjen mukauttamiseksi digiajan, kiertotalouden ja globaalien arvoketjujen vaikutuksiin. Ensinnäkin komissio ehdottaa niiden sääntöjen päivittämistä, jotka koskevat valmistajan ankaraa vastuuta viallisista tuotteista (säännöt koskisivat myös älykästä teknologiaa ja lääkkeitä). Tarkistetut säännöt antavat yrityksille oikeusvarmuuden, jotta ne voivat investoida uusiin ja innovatiivisiin tuotteisiin. Niillä myös varmistetaan, että uhrit voivat saada oikeudenmukaisen korvauksen, jos vialliset tuotteet, myös digitaaliset tai kunnostetut tuotteet, ovat aiheuttaneet heille vahinkoa. Toiseksi komissio ehdottaa ensimmäistä kertaa tekoälyä koskevien kansallisten vastuusääntöjen kohdennettua yhdenmukaistamista, jotta tekoälyyn liittyvien vahinkojen uhrien on helpompi saada korvausta. Tekoälyä koskevan valkoisen kirjan tavoitteiden ja komission vuonna 2021 esittämän tekoälysäädöstä koskevan ehdotuksen mukaisesti uusilla säännöillä varmistetaan, että tekoälytuotteiden tai -palvelujen aiheuttamista vahingoista kärsivät uhrit voivat saada samantasoisen suojan kuin jos vahinko olisi aiheutunut jossakin muussa tilanteessa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.