Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

31.8.2022 15.30 (päivitetty 31.3.2023 7.03) Pakottaminen seksuaaliseen tekoon - 4 kk:n ehdollinen vankeus ja 1 600 euron kärsimyskorvaus

Pakottaminen seksuaaliseen tekoon - 4 kk:n ehdollinen vankeus ja 1 600 euron kärsimyskorvaus

KO:n syyksilukemisen mukaan asianomistaja oli ollut vastaajan (s. 1998) luona yötä. Illan aikana vastaaja oli kolme kertaa laittanut käden asianomistajan housuihin ja asianomistaja oli joka kerralla kieltänyt vastaajaa toimimasta näin, jolloin tämä oli lopettanut. Viimeisen kerran jälkeen asianomistaja oli nukahtanut ja herännyt siihen, että vastaaja oli ollut hänen päällään ja tämän käsi oli ollut asianomistajan housuissa. Asianomistaja oli työntänyt vastaajan pois päältään, noussut ylös sängystä ja lopulta poistunut asunnosta. Vastaaja vaati HO:ssa, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. Toissijaisesti vastaaja vaati, että hänen katsotaan syyllistyneen kohdassa 1 pakottamisesta seksuaaliseen tekoon asemasta seksuaaliseen ahdisteluun ja että joka tapauksessa rangaistus lievennetään sakoksi ja korvausvelvollisuutta kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista alennetaan. HO ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 1.9.2022. Valituslupa myönnetty.)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.