Johtopäätöksiä

Artikkelissa on pyritty täsmentämään niitä toimintamuotoja, jotka tyypillisesti voisivat merkitä avunantona pidettävää osallisuutta huumausainerikoksen tekemiseen. Koska huumausainerikoksen tekotapoja on paljon, myös avunanto huumausainerikokseen voi toteutua monella eri tavalla. Kuten muissakin rikoksissa, avunantona pidettävä myötävaikutus on huumausainerikoksissa tyypillisesti rikoksen onnistumistodennäköisyyttä jollakin tavalla lisäävää tai kiinnijäämisriskiä pienentävää toimintaa, joka ei kuitenkaan merkitse osallistumista huumausainerikoksen täytäntöönpanotoimeen.

Mahdollisten avunantotoimien lukuisuudesta huolimatta avunanto ei ole käytännössä huumausainerikoksessa yleinen osallisuusmuoto. Tämä johtuu huumausainerikoksen tekotapojen runsaudesta ja huumausaineen hallussapidon tunnusmerkistötekijälle annetusta sisällöstä. Näistä syistä huumausainerikokseen jollakin tavalla osallisen menettely täyttää tunnusmerkistön varsin helposti. Merkitystä vailla ei ole sekään, että laajamittaisessa ja järjestäytyneessä huumausainerikollisuudessa rikoksen edellyttämät toimet jaetaan toisinaan pieniin osiin, joita voidaan usein silti pitää tunnusmerkistön täyttymisen kannalta olennaisina.

Oikeustila on muodostunut edellä kuvatuksi ennen muuta lainsäätäjän toimien seurauksena. Niiden taas voidaan nähdä heijastavan huumausaineiden täyskiellon periaatetta ja pyrkimystä kriminalisoida kaikenkattavasti huumausaineisiin liittyvä laiton toiminta, etenkin niiden kauppa ja muu levittäminen. Osaltaan rikostunnusmerkistöt pohjautuvat kansainvälisiin velvoitteisiin, etupäässä Wienin huumausaineyleissopimukseen, jonka rangaistavan menettelyn alalle asettamat vaatimukset olivat taustalla huumausainerikoksia koskevien rikoslain säännösten uudistamisessa 1990-luvun alussa. Yksityiskohdissaan kysymys on kuitenkin kansallisista tulkinnoista ja ratkaisuista.

Arvioitaessa avunannon alaa huumausainerikoksessa voidaan erityistapauksena pitää menettelyä, jossa osallinen pitää samalla huumausainetta hetkellisesti hallussaan. Huumausaineen hallussapito on yksi huumausainerikoksen tekotavoista, joten huumausainetta hallussaan pitävä syyllistyy periaatteessa huumausainerikokseen tekijänä eikä avunantajana. Lain esitöiden mukaan hyvinkin lyhytaikainen huumausaineen hallussapito riittäisi menettelyn lukemiseen syyksi huumausainerikoksena. Tätä voidaan pitää ongelmallisena, koska sen vuoksi tunnusmerkistö voi periaatteessa täyttyä, vaikka osallisen osuus rikokseen olisi todellisuudessa pikemminkin avunannon luonteista.

Rikoksentekijän muita vähäisempi osallisuus voidaan joka tapauksessa ottaa huomioon seuraamusharkinnassa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa kysymys on usein sellaisesta osallisen epäitsenäisestä ja muita osallisia rajoitetummasta asemasta, jota koskevat ratkaisut KKO 2017:9, KKO 2017:23 ja KKO 2018:45. Lisäksi tekijät, joiden osallisuus rikokseen on muiden osallisuutta selvästi vähäisempi, on rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa rinnastettu avunantajiin, joten heille voidaan määrätä rangaistus noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Erot osallisen toiminnan intensiteetissä on lainkohdan esitöidenkin mukaan lupa ottaa huomioon paitsi mittaamisessa asteikon puitteissa, myös perusteena, joka oikeuttaa asteikon alittamiseen.

Avunannon alan kapeuden vuoksi huumausainerikoksia voidaan pitää rikostyyppinä, jossa ollaan tosiasiassa lähellä yhtenäisvastuujärjestelmää. Yhtenäisvastuujärjestelmässä osallisuus ei ole oma kategoriansa, vaan se vaikuttaa ainoastaan rangaistuksen mittaamisessa. Rikokseen eri tavalla myötävaikuttaneita ei siis luokitella tekijöihin, avunantajiin ja yllyttäjiin, vaan kaikki tuomitaan tekijöinä ja heidän osallisuutensa erot otetaan huomioon tuomittavassa rangaistuksessa.

Yhtenäisvastuujärjestelmässä lopputulos voi olla tekijän näkökulmasta sama kuin osallisuuserot huomioon ottavassa erillisvastuujärjestelmässä. Osallisuus ja rangaistuksen mittaaminen ovat kuitenkin rikoslain mukaan toisistaan erillisiä oikeudellisia kategorioita ja tulisi sellaisina käsitellä. Moite ei kohdistu täsmällisesti eikä lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla, jos osallisuus otetaan huomioon lähinnä rangaistuksen mittaamisessa. Sitä voidaan pitää ongelmallisena ennakoitavuuden, yhdenvertaisuuden ja laillisuusperiaatteenkin kannalta. Osallisuuskysymys ei siten saisi myöskään huumausainerikoksessa typistyä rangaistuksen mittaamiskysymykseksi.

Rikosoikeudessa on käyty keskustelua yleisten oppien eriytymisestä. Yleisten oppien eriytymisellä tai fragmentaatiolla tarkoitetaan tiettyjen yleisiä oppeja koskevien näkemysten muotoutumista vain tiettyä rikosoikeuden alaa koskien; kehityksen on nähty koskevan erityisesti talousrikoksia. Huumausainerikosten kohdalla kysymys ei niinkään ole näille rikoksille yksinomaisten tai erityisten yleisten oppien kehittymisestä, vaan ennemmin siitä, että rikoksen tunnusmerkistötekijöitä on tulkittu niin, että seurauksena on avunannon tosiasiallisen alan kaventuminen. Lopputulos on kuitenkin sikäli samankaltainen, että avunanto on jäänyt huumausainerikoksissa muita rikoslajeja harvinaisemmaksi vastuumuodoksi.

Referee-artikkeli Lakikirjastossa

Jukka Siro – Elisa Savolainen: Avunanto huumausainerikokseen

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
  Lue lisää...