Julkisen sanan neuvosto itsesääntelyelimenä on ilmoittanut käsittelevänsä joitakin em. tapauksista. Iltalehti on taasen 25.6.2022 nostanut uutiseksi sosiaalisen median keskustelun siitä, saako seksiä äänittää toiselta osapuolelta salaa raiskaussyytösten pelossa. Jatkan keskustelua rikosoikeuden näkökulmasta. Yksityisyyden suojan kannalta moitittava äänen ja kuvan taltiointi kannattaa jakaa rikosoikeudellisesti tekotapojen osalta kolmeen eri kategoriaan (kuvaaminen primaaritekona, tiedon käsitteleminen ja säilyttäminen sekundaaritekona sekä levittäminen tertiaaritekona), koska ryhmittely paljastaa erityisesti salakuvaamissääntelyn aukkokohdat yksityisyyden suojan näkökulmasta. Itse primaarikuvaamisteko ei välttämättä ole lainkaan rikosoikeudellisen moitearvostelun kohteena, vaikka yksityisyyttä kuvaamisella loukattaisiinkin. Onko tämä tyydyttävä tilanne?

Itse kuvaamistekoon voidaan kohdistaa rikosoikeudellinen moite ainoastaan, jos kuvaaminen tapahtuu oikeudettomasti kotirauhan piirissä tai muussa intimiteetin näkökulmasta arkaluonteisessa paikassa (kuten vessassa tai pukuhuoneessa). Moitittavaa on myös, jos kuvaamista suoritetaan oikeudettomasti yleisöltä suljetussa rikoslain 39/1889 (jäljempänä RL) 24:3:ssä tarkoitetussa tilassa kuvattavan yksityisyyttä loukaten. Moitittava salakatselu (RL 24:6) on siten sidottu alueellisiin edellytyksiin, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että on olemassa koko joukko erilaisia julkisia ja vähemmän julkisia tiloja ja paikkoja, jossa kuvaaminen ei voi täyttää salakatselun tunnusmerkistöä, vaikka yksityisyyttä kuvaamisella loukattaisiinkin. Salakatselu ei myöskään nimikkeenä ole kovin informatiivinen, koska kuvaamisteon avoimuudella/salaisuudella ei ole käytännössä kovinkaan usein teon tunnusmerkistönmukaisuuden täyttymiseen mitään merkitystä. Salakatseluun voi syyllistyä täysin avoimesti kuvaamalla ja laillista kuvaamista taasen voi olla myös salassa tapahtuva kuvaaminen. Loogisempaa olisikin puhua luvattomasta tai laittomasta kuvaamisesta. ^[1] Jos kuvaaminen olisi toistuvaa, menettelyä voitaisiin arvioida myös vainoamistekona (RL 25:7a). Seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun uudistamisen myötä tietynlaisiin seksuaalisiin kuvaamistekoihin voitaisiin puuttua mahdollisesti seksuaalisen ahdistelun kautta. ^[2] Salakuuntelusäännös (RL 24:5) niin ikään sallii salaa tapahtuvan kuuntelun ja äänen taltioinnin kotirauhan suojaamassa paikassa myös sellaisissa arkaluonteisissa tilanteissa, joissa keskustelu tai muu yksityiselämän ääni on tarkoitettu eri osapuolten tietoon. Vaikka rikoslaki siten sallii tällaisen salaa tapahtuvan äänen taltioinnin, ei tämä ole yksityisyyden suojan ja itsemääräämisoikeuden näkökulmasta mitenkään ongelmatonta. Näin ollen myös salakuuntelusäännöksen nimike ja soveltamisala kaipaisi uudelleentarkastelua.

Toisen kategorian tekotavat muodostuvat pitkälti siitä, että ääni- ja kuvadataa säilytetään, pidetään hallussa, käsitellään ja muokataan. Jos datassa on kyse henkilötiedosta (esim. kasvokuva, joka on biometrinen tieto), kyse voi olla EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 mukaisesta henkilötietojen käsittelystä, minkä vuoksi tällaista menettelyä ei pidetä rikosoikeudellisesti moitittavana muutoin kuin hyvin rajoitetuissa tapauksissa (ks. esim. RL 38:9 ja RL 17:19). Käytännössä kuvan tai äänen oikeudetonta säilyttämistä, muokkaamista ja muuta käsittelemistä voidaan arvostella ainoastaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 seuraamusjärjestelmän välityksellä, mutta kyse ei ole kuitenkaan rikosoikeudellisesta moitearvostelusta tai seuraamuksesta. ^[3] Jos henkilötietoa muokataan tai siihen lisätään vihjailevaa tekstiä, tämä voisi tulla arvioitavaksi lähinnä kunnianloukkauksena, jos kuva esitetään. Yksityisyyttä loukkaavan salakuvan pelkkä hallussa pitäminen ei nykysääntelyn näkökulmasta ole lähtökohtaisesti rikosoikeudellisesti moitittavaa, eikä tällaisen kuvan poistamiseen ole välttämättä mitään tehokkaita oikeussuojakeinoja. Esimerkiksi 12-17 vuotiaiden lasten ja nuorten keskuudessa kuviin liittyvä kiusaaminen ja meemien tekeminen on tavattoman yleistä. ^[4] Täysin ongelmaton nykytilanne ei siis ole, joskaan rikosoikeudella ei pidäkään kaikkia ongelmia ratkaistavan.

Kolmannen kategorian muodostavat erilaiset levittämis- ja jakamisteot, joissa ääni- ja kuvamateriaalia levitetään ja jaetaan eteenpäin. Tällaiseen menettelyyn voidaan tapauksen yksityiskohdista riippuen kohdistaa rikosoikeudellista moitearvostelua useiden eri kriminalisointien kautta (esim. RL 24:9 kunnianloukkaus sekä RL 24:8 yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen). Myös seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun uudistamisen myötä levittämistekoihin voidaan mahdollisesti puuttua seksuaalisen kuvan luvattoman levittämisen kautta. Käytännössä julkisella tai puolijulkisella paikalla otettu kuva tai ääniä sisältävä videopätkä, joka jaetaan yleisön keskuuteen, voi kertoa kuvattavasta tai tämän yksityisyydestä jotain. Jää tapauskohtaisesti ratkaistavaksi, voiko tällainen yleisön saataville jaettu kuva itsessään olla yksityiselämää koskeva tietoa, onko siinä jotakin henkilöä halventavaa tai onko asia yleiseltä kannalta kuitenkin niin merkityksellinen, että sananvapausintressit painavat yksityisyyden suojaa enemmän.

Pohdittaessa jonkin menettelyn moitittavuutta olennaista on yhtäältä tunnistaa ensin, minkä kategorian tekotavasta on kyse sekä toisaalta arvioida, mitä oikeushyviä kategorioiden eri kriminalisoinneilla ylipäänsä on tarkoitettu suojeltavan. Yksityisyyttä voidaan loukata itse kuvaamisella, kuvan hallussa pitämisellä sekä kuvan levittämisellä tai näiden tekotapojen yhdistelmällä, mutta rikoslailla yksityisyyttä suojataan vain rajallisesti. Tavoitteellista laintulkintaa rajoittaa muut tulkintaperiaatteet laillisuusperiaatetta unohtamatta.

Tarkempi tarkastelu osoittaa, että kuvaaminen julkisessa, avoimessa tai puolijulkisessa tilassa, joka ei ole yleisöltä suljettu, ei edellytä rikoslain näkökulmasta kuvattavan suostumusta lainkaan, vaikkakin erilaisia kuvauskieltoja ja -rajoitteita toisinaan ilmenee ja suostumusta usein edellytetään tai ainakin toivottaisiin. Rikoslaissa ei tältä osin tehdä erottelua myöskään lasten kuvaamisen suostumuksenvaraisuuteen. Sen sijaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla eräässä Ruotsin tietosuojavaltuutetun tekemässä ratkaisussa on katsottu, että edes oppilaiden antama nimenomainen suostumus kuvaamiseen ja kasvojentunnistukseen lukiossa ei ollut pätevä. Oppilaiden yksityisyyden suojaa loukattiin eikä oppilaita olisi saanut kuvata. ^[5] Tietosuojadoktriinissa kuvaamisen läpinäkyvyyteen, oikeasuhtaisuuteen ja suostumuksenvaraisuuteen suhtaudutaan selkeästi ankarammin kuin rikoslain puolella.

Salakatselu- ja salakuuntelukriminalisoinneilla suojellaan laajasti ymmärrettyä yksityisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja oikeutta omiin tietoihin vain hyvin rajallisesti, jos lainkaan. Salakatselukriminalisoinnilla suojellaan tarkasti ottaen yksityiselämää, jonka tarkempi sisältö on tietoisesti rajattu rikoslailla alueellisten (yksityisyys)kriteerien perusteella. Julkisessa tai puolijulkisessa tilassa ollessaan yksityisyyden suojan taso luonnollisesti laskee suhteessa siihen, mitä yksityisyys on kotirauhan suojaamassa paikassa. Näin on toki myös julkisuuden henkilöiden osalta. On kuitenkin ymmärrettävä, että yksityisyyden suojan tarve – jonka ei tulisi redusoitua käytännössä kotona neljän seinän sisällä nautittavaan yksityisyyteen olitpa sitten julkisuuden henkilö tai et – on olemassa myös puolijulkisissa ja julkisissa tiloissa oleskellessa, esimerkiksi erilaisissa palvelupisteissä, apteekissa, terveyskeskuksissa, sairaalassa, kirkossa, hautausmaalla, sosiaalihuollon toimipaikoissa ja uimarannoilla sekä monissa muissa. Euroopan unionin tuomioistuin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat todenneet useasti ratkaisukäytännössään, että myös julkisilla paikoilla tapahtuva kuvaaminen ja äänen taltiointi voi muodostua yksityisyyden suojan ja identiteetin kehittymisen näkökulmasta yksityisyysperusoikeutta loukkaavaksi. ^[6] Myös kotimaisessa laillisuusvalvonnassa kuvaamista koskevaan problematiikkaan yksityisyyden suojan kannalta on jouduttu usein puuttumaan. ^[7]

Kyse on pitkälti siitä, minkälainen sisältö ja merkitys yksityisyydelle suojelukohteena rikosoikeudessa annetaan. Olisi nähdäkseni syytä vähintäänkin ajantasaistaa ja selkeyttää salakatselua- ja salakuuntelua koskevat säännökset vastaamaan paremmin säännösten todellista soveltamisalaa sekä nykyaikaista toimintaympäristöä, jossa henkilötietojen suoja on EU-tasolla korostunut ja jossa käytännössä jokaisella ihmisellä on mahdollisuus vaivattomasti kuvata ja taltioida ääntä avoimesti tai salaa – unohtamatta valvontakameroita, liikennekameroita, autojen kameroita ja niin edelleen. Yksityisyyden suojaa on nähdäkseni mahdollista parantaa perus- ja ihmisoikeudet sekä kriminalisointiperiaatteet huomioiden ilman, että sananvapaus taikka muu yksityinen tai julkinen intressi kaventuisi yksityisyyden kustannuksella. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi kriminalisoimalla yksityisyyttä vakavasti loukkaava oikeudeton kuvaaminen. Toinen vaihtoehto on, kuten oikeusministeriön selvityksessä OM 2022:6 on ehdotettu, laajentaa alueellista edellytystä kattamaan yksityisyyden suojan kannalta potentiaalisesti ongelmallisia tiloja tunnusmerkistön piiriin, kuten sairaanhoidon odotustilat sekä sosiaalihuollon tilat. ^[8] Vaihtoehtoja kyllä löytyy, mutta onko tahtoa.

Konsta Kauppi
OTM, Helsinki