Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

10.6.2022 11.39 Vierashuoneessa käräjätuomarit Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen: Sovittelija – sovittelumenettelyn, oikeudenalan vai molempien asiantuntija?

Vierashuoneessa käräjätuomarit Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen: Sovittelija – sovittelumenettelyn, oikeudenalan vai molempien asiantuntija?

OTL, Helsingin käräjäoikeuden siviiliosaston tuomari Camilla Rauma-Sehm ja OTM, LL.M., käräjäoikeuden riita-asioiden sovittelun vastuutuomari ja siviiliosaston tuomari Mari Vanhanen pohtivat Edilexin Vierashuoneessa sovittelijan, erityisesti tuomioistuinsovittelijan erikoistumista eri oikeudenaloihin. He pohtivat erikoistumiseen liittyen myös sovittelijan evaluatiivista, eli arvioivaa otetta.

Aihetta pohdittaessa on ensin sisäistettävä sovittelumenettelyn ydin. Mitä sovittelu sitten on? Tässä yhteydessä voi olla hyödyllistä palata Leonard L. Riskinin nelikenttään vuodelta 1996. Nelikenttä on eräänlainen yksinkertaistus sovittelusta ja siinä on kaksi akselia: sovittelun ongelmanasettelu ja sovittelijan rooli. Yhtäältä voidaan kysyä, hahmotetaanko sovittelun kohteena oleva kysymyksenasettelu suppeasti vai laajasti? Suppeimmillaan sovittelu voidaan hahmottaa oikeudenkäynnin kohteen ja oikeudenkäynnissä esiin nousevien asioiden kautta. Tällöin sovittelu saattaa keskittyä jutun heikkouksien ja vahvuuksien läpikäymiseen. Tästä laajentaen sovittelussa voidaan ottaa huomioon liiketoiminnallisia ja henkilökohtaisia intressejä, laajimmillaan konfliktin ulkopuolisten yhteisöjen intressejä. Toisaalta voidaan pohtia sovittelijan roolia akselilla fasilitatiivinen-evaluatiivinen, toisin ilmaistuna herättelevä (elicitive) – määräävä (directive).

Tuomioistuinsovittelu on strukturoitu, viisivaiheinen menetelmä, jossa pyritään löytämään osapuolten tarpeita tyydyttävä ratkaisu ja parhaimmassa tapauksessa ratkaisemaan konflikti. Menettelyä säätelee laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011, tuomioistuinsovittelulaki). Laissa ei kuitenkaan säädellä sovittelun varsinaista kulkua eikä sovittelijan käyttämiä menetelmiä, osapuolten ja muiden henkilöiden kuulemista, erillisneuvotteluita ja sovintoehdotusta lukuun ottamatta (6–7 §).

Tuomioistuinsovittelu perustuu Suomessa fasilitatiivisen intressipohjaisen sovittelun malliin. Intressipohjaisen mallin myötä ratkaisu perustuu siihen, mikä osapuolten tilanteessa on tarkoituksenmukaista. Mallin mukaan sovittelija parantaa osapuolten välistä kommunikaatiota ja auttaa heitä havaitsemaan todelliset tarpeensa ja miettimään tulevaisuuttaan. Sovittelija johtaa prosessia, jonka tavoitteena on sovinto. Sisällölliset ratkaisut sovittelija jättää osapuolille. Tehtävässään sovittelija käyttää eri tekniikoita, kuten aktiivista kuuntelua, erilaisia kyselytekniikoita, toistamista, peilaamista, kyseenalaistamista, esimerkiksi realiteettien testaamista, ja aivoriihiä.

Myös erilaiset luovat ratkaisut ovat mahdollisia. Onnistuneessa sovittelussa voidaan ennakkoluulottomasti ajatella niin sanotusti laatikon ulkopuolella sitä, voidaanko löytää ratkaisu, joka tyydyttäisi kaikkia riidan osapuolia. Sovittelussa onkin usein päästy niin sanottuihin win-win -tilanteisiin, joissa molemmat tai kaikki osapuolet ovat hyötyneet sovinnosta. Sovittelussa osapuolet voivat oikeudenkäynnistä poiketen sopia myös asioista, jotka eivät ole olleet kanteen kohteena. Tämä edellyttää, että sovittelijatuomarin on osattava irtaantua käräjätuomarin tai hovioikeudenneuvoksen perinteisestä roolista.

Sovittelu eroaa merkittävästi sovinnon edistämisestä, jota tuomarit tekevät esimerkiksi riita-asian valmisteluistunnossa. Oikeudenkäynnissä ei koskaan voida keskustella asioista samalla tavalla kuin sovittelussa. Sovinnon edistämisessä ei esimerkiksi mennä yhtä syvälle konfliktin taustoihin eivätkä asianosaiset edes voi kertoa tuomarille kaikista asiaan liittyvistä huolista ja tarpeista. Sovitteluun varataan tarvittaessa koko päivä, eli siihen käytetään myös paljon enemmän aikaa kuin sovinnon edistämiseen.

Tuomarin perinteiseen rooliin on kuulunut prosessioikeuden ja aineellisen oikeuden osaaminen. Siten tuomareita on perinteisesti opetettu evaluatiivisiksi arvioijiksi, joiden tulee osata määrätä, mikä on kussakin tilanteessa oikein. Sovittelijan sen sijaan tulee olla hyvä ja ymmärtävä kuuntelija, joka hallitsee vuorovaikutustaitoja. Positiivinen, kannustava ja luova suhtautuminen on avuksi.

Kaikesta edellä mainitusta seuraa, ettei osapuolten riitakysymystä ratkaista lain säännöksiä soveltamalla niin kuin oikeudenkäynnissä, vaan intressipohjaisesti. Sovittelun perusajatuksia on, että osapuolet omistavat konfliktinsa, tuntevat itse tarpeensa ja aktiivisesti osallistuvat lopputuloksen muotoilemiseen. Käytännössä sovittelun osapuolet kuitenkin usein pyytävät sovittelijalta kannanottoa siihen, miten asia päättyisi oikeudenkäynnissä. Sovittelun osapuolet myös silloin tällöin pyytävät sovittelijaa suoraan kertomaan toiselle osapuolelle, ettei heidän oikeudenkäyntivaatimuksensa ole lain ja oikeuskäytännön valossa realistinen.

Vaikka sovinto harvoin löytyy jutun juridiikasta, oikeudellinen viitekehys ei ole tuomioistuinsovittelussa merkityksetön. Osapuolet neuvottelevat oikeuden varjossa. Pöydällä olevia sovintoratkaisuja vääjäämättä verrataan ja tuleekin verrata siihen, täyttäisikö sovitteluhuoneen ulkopuolella odottava oikeudenkäynti osapuolen tarpeet paremmin kuin ehdotettu sovinto ja millä todennäköisyydellä näin kävisi. Asiaosaaminen ja erikoistuminen korostuvat oikeudenkäyntiriskin hahmottamisessa. Oikeudenkäyntiin liittyy osapuolten kannalta riskejä ja realistisen riskiarvion tekeminen on osa kokonaisvaltaista konfliktidiagnoosia. Sovittelijan tehtäviin kuuluu realiteettien testaaminen, joka tapahtuu sovittelijan ja osapuolen erillisneuvotteluissa. Mutta missä määrin oikeudenkäyntiriskin kartoittaminen substanssitasolla on sovittelijan tehtävä?

Oikeudellinen viitekehys voi toisaalta tuoda neuvottelupöytään sovinnollisen ratkaisun elementtejä, toisaalta rajata niitä. Esimerkiksi työoikeudellisissa riidoissa työntekijän on mahdollista saada verovapaasti yhteistoimintamenettelyn laiminlyönnistä maksettu hyvitys ja tasa-arvolain tai yhdenvertaisuuslain mukaisia hyvityksiä, jos tähän on edellytykset. Työsopimuslain 12 luvun 3 § puolestaan sääntelee työttömyyspäivärahan vaikutusta vahingonkorvauksen ja korvauksen maksamiseen. Yhteensovittamisessa aineettoman ja aineellisen vahingon välinen rajanveto on syytä tuntea. Tuomioistuinsovittelija vastaa myös siitä, että lain edellyttämiä tahoja – kuten työttömyysvakuutusrahastoa ja etuuden maksanutta työttömyyskassaa – kuullaan asianmukaisesti myös sovittelumenettelyssä. Voidaan kuitenkin kysyä, missä määrin oikeudenalaspesifien ratkaisuvaihtojen esiin tuominen on sovittelijan tehtävä?

Kysymys sovittelijan asiaosaamisen ja erikoistumisen merkityksestä kytkeytyy laajemmin eri toimijoiden rooleihin ja rooliodotuksiin sovittelussa. Edellä on kuvattu sovittelijan roolia fasilitatiivisessa, intressipohjaisessa sovittelussa. Useimmiten tuomioistuinsovitteluun osallistuvat sovittelun osapuolten ja sovittelijan lisäksi osapuolten oikeudelliset avustajat. Sovittelun osapuolet ovat päätöksentekijöitä ja oman tilanteensa ja kokemuksensa asiantuntijoita. Oikeudelliset avustajat tuntevat jutun ja sen juridiikan ja valvovat päämiehensä etua sovittelussa ja sovintosopimusta laadittaessa. He auttavat päämiestä tuomaan esiin sovittelun kannalta olennaiset intressit sekä tukevat ja kannustavat päämiestään neuvottelussa ja ratkaisujen löytämisessä.

Tilanteet, joissa kummallakaan osapuolella ei ole oikeudellista avustajaa tai joissa vain toisella osapuolella on avustaja, rajautuvat tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Tyydymme tässä yhteydessä toteamaan, että avustajan puuttuminen vaikuttaa sovittelijan rooliin ja asettaa erinäisiä haasteita sovittelun osapuolten tasapuolisen kohtelun ja sovittelijan puolueettomuuden kannalta. Jos vain toisella osapuolella on oikeudellinen avustaja, sovittelijan keinot tästä johtuvan epätasapainon korjaamisessa ovat rajalliset.

Mitä laajemmin konflikti ja sovittelun kohteena olevat kysymykset hahmotetaan, sitä suurempi on laaja-alaisen sovittelukoulutuksen ja -kokemuksen tuoma hyöty suhteessa (oikeudellisen) erikoistumisen tuomiin hyötyihin. Kääntäen, mitä suppeammin konflikti hahmotetaan ja mitä enemmän se palautuu oikeudenkäynnin riskeihin, sitä keskeisempää asiaosaaminen on sovittelukeskustelussa. On huomattava, että jo sovitteluun tultaessa odotusarvo on, että oikeudelliset avustajat yhdessä päämiestensä kanssa ovat arvioineet realistisesti jutun menestymisen mahdollisuuksia. Sovittelija voi testata tämän analyysin kestävyyttä, mutta sovittelijalla ei ole käytössään osapuolilla olevaa näyttöä ja harvoin asia on sovitteluun tultaessa vielä siinä määrin jalostunut, että sovittelijan olisi mahdollistakaan ottaa kantaa jutun todennäköiseen oikeudelliseen lopputulokseen. Mitä syvemmälle sovittelussa mennään oikeudenkäynnin eli oikeustosiseikkojen ja näytön maailmaan, sitä vähemmän aikaa jää konfliktin alla kulkevien intressien kartoittamiseen, joiden avulla on toisinaan mahdollista löytää hyvinkin luovia ratkaisuja käsillä olevaan asiaan.

Mitä tulee ratkaisuvaihtoehtojen kartoittamiseen, oikeudelliset avustajat lähtökohtaisesti tuntevat oikeudellisen viitekehyksen ja sen asettamat mahdollisuudet ja rajoitteet. Toisaalta myös sovittelijan on tärkeää tuntea nämä mahdollisuudet riittävässä määrin, jotta hän voi parhaiten auttaa osapuolia löytämään ratkaisuja. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa neuvotteluvaiheessa ajaudutaan hetkelliseen umpikujaan. Lisäksi sovittelijan tulee pystyä reagoimaan, mikäli syntymässä oleva sovinto olisi joltain osin lain asettamien rajoitusten vastainen tai muusta syystä ei käytännössä toteuttamiskelpoinen.

Sovittelijan on neutraalisuuden tai puolueettomuuden vuoksi suhtauduttava tasapuolisesti osapuoliin ja heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa (joka ei tarkoita sovittelijan pidättyvyyttä suhteessa osapuoliin). Osapuolten pyynnöstä tai suostumuksella sovittelija voi tehdä ehdotuksen asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Ehdotus voidaan tuomioistuinsovittelulain 7 §:n mukaan perustaa siihen, minkä sovittelija osapuolten sovittelussa esiin tuomien seikkojen perusteella harkitsee tarkoituksenmukaiseksi. Sovittelijan fasilitatiivinen rooli huomioon ottaen on katsottu, että on syytä suhtautua erittäin varauksellisesti sovintoehdotuksen tekemiseen. Sovittelija menettää helposti sovintoehdotuksensa myötä osapuolten luottamuksen, ellei ehdotus johda sovintoon.

Camilla Rauma-Sehm

OTL, Helsingin käräjäoikeuden siviiliosaston tuomari Camilla Rauma-Sehm on kokenut sovittelun ammattilainen, joka on ollut parikymmentä vuotta tuomioistuinlaitoksen palveluksessa. Rauma-Sehm toimii tuomarin tehtävänsä ohessa tuomioistuinsovittelijana sovitellen sekä lasten huoltajuuteen, asumiseen ja tapaamisoikeuteen liittyviä asioita että muita riita-asioita. Hän kouluttaa uusia sovittelijoita Tuomioistuinviraston puitteissa ja on lisäksi kansallisen, oikeusministeriön asettaman huoltoriitasovittelijoiden verkoston puheenjohtaja sekä lontoolaisen CEDR:n Platform to Business P2B -paneelin sovittelija. Viime vuosina hän on vetänyt Länsi-Uudenmaan ja Helsingin käräjäoikeuksien sovittelun kehittämisprojekteja.

Mari Vanhanen

OTM, LL.M. Mari Vanhanen on Helsingin käräjäoikeuden riita-asioiden sovittelun vastuutuomari ja siviiliosaston tuomari vuodesta 2021. Ennen käräjäoikeuteen siirtymistä, Vanhanen erikoistui asianajajana laajoihin yritysten välisiin riita-asioihin oikeudenkäynti- ja välimiesmenettelyssä. Hän on opiskellut vaihtoehtoista riidanratkaisua Yhdysvalloissa, the Ohio State University Moritz College of law’ssa ja käynyt tuomioistuinviraston koulutuksen tuomioistuinsovittelijoille. Vanhanen oli Ohion korkeimman oikeuden sovitteluosastolla keväällä 2020 ja on sovitellut Helsingin käräjäoikeuden lisäksi Ohion pääkaupungin Columbuksen syyttäjänvirastossa ja paikallisessa tuomioistuimessa. Vanhanen on lisäksi luennoinut sovittelusta ja välimiesmenettelystä Helsingin yliopistossa.


 

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.


Kirjoita Edilexiin

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.