Yhteenveto

Kansalliseen lainsäädäntöömme perustuva toimeentuloedellytys perustuu suhteellisen kaavamaisin perustein määriteltyihin toimeentulorajoihin, joista voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa vain, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. Oikeuskäytäntömme perusteella lapsen edun vaatimus ei voi täyttyä sellaisissa olosuhteissa, joissa lapsella ei ole minkäänlaista suhdetta hakijaan, eikä lapsi ole erityisesti hakijan hoidon ja avun tarpeessa. Lapsen henkilökohtaiset olosuhteet voivat kuitenkin vaikuttaa myös toimeentuloedellytyksestä poikkeamiseen poikkeuksellisen painavan syyn perusteella. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun lapsen terveydentila ja hänen tarvitsemansa hoito Suomessa käytännössä estää perheen asumisen toisessa valtiossa.

Perheenyhdistämisdirektiivin myötä ulkomaalaislakiin lisättiin uusi 66 a §, joka perustuu direktiivin 17 artiklaan. Oleskeluluvan myöntäminen ulkomaalaislain 66 a §:n perusteella on kuitenkin käytännössä hyvin poikkeuksellista. Poikkeaminen toimeentuloedellytyksestä lapsen henkilökohtaisista olosuhteista johtuvan poikkeuksellisen painavan syyn perusteella on hyvin harvinaista. Myös ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitetulle lapsen etuun perustuvalle poikkeamiselle toimeentuloedellytyksestä on oikeuskäytännössä asetettu verrattain korkeat edellytykset varsinkin sellaisessa tilanteessa, jossa puolisot ovat perustaneet perheen Suomessa tietoisina siitä, että heidän tai ainakin toisen heistä oleskelun jatkaminen maassa on epävarmaa. Tällaisessa tilanteessa yksinomaan yhteiselämän katkeamisen mahdollisuus hakijana olevan toisen vanhemman kanssa ei lähtökohtaisesti edellytä toimeentuloedellytyksestä poikkeamista lapsen edun vuoksi, kunhan lapsi voi jatkaa yhteiselämää toisen vanhempansa kanssa Suomessa. Uusiin olosuhteisiin sopeutuvassa iässä olevien ja toisen valtion kielen taitavien lasten, joiden integraatio Suomeen ei ole edennyt kovin pitkälle, voidaan edellyttää viettävän yhteistä perhe-elämää huoltajansa kanssa toisessa valtiossa. Lapsen ja hänen huoltajansa muutto toiseen valtioon voidaan katsoa mahdolliseksi myös sellaisessa tilanteessa, jossa lapsen toinen biologinen vanhempi jää Suomeen, kunhan lapsella on mahdollisuus pitää yhteyttä Suomeen jäävään toiseen vanhempaansa tapaamisin tai muilla keinoin. Toimeentuloedellytyksestä poikkeamiseen oikeuttava yksilöllinen lapsen etuun konkreettisesti vaikuttava seikka tai olosuhde voi olla käsillä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa lapsi jäisi oleskeluluvan epäämisen vuoksi kokonaan ilman huoltajaa, lapsen etu erityisestä syystä vaatii asumista molempien vanhempiensa kanssa tai jossa lapsen tarvitsemaa hoitoa voidaan saada vain Suomessa.

Perhesideperusteiseen oleskeluoikeuteen liittyvässä toimeentuloedellytyksessä on kuitenkin aste-eroja riippuen siitä, tuleeko asiassa sovellettavaksi pelkästään kansalliseen lainsäädäntöömme perustuva toimeentuloedellytys vai onko toimeentuloedellytystä arvioitava perheenyhdistämisdirektiivin tai vapaan liikkuvuuden direktiivin säännöksiin perustuen. Perheenyhdistämisdirektiivin johdanto-osan toisen perustelukappaleen mukaan direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Unionin tuomioistuimen mukaan perheenyhdistämisen salliminen on perheenyhdistämisdirektiivin pääsääntö. Näin ollen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädettyä mahdollisuutta on tulkittava suppeasti. Jäsenvaltiot eivät myöskään saa käyttää niille tunnustettua harkintavaltaa tavalla, joka olisi vastoin direktiivin tavoitetta ja tehokasta vaikutusta. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on perheenyhdistämisdirektiivin täytäntöönpanossa ja perheenyhdistämistä koskevien hakemusten tutkimisessa arvioitava tasapainoisesti ja järkevästi kaikkia käsillä olevia etuja ja otettava erityisesti huomioon asianomaisten lasten etu. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään myös viitannut suhteellisuusperiaatteeseen ja todennut, että niillä keinoilla, joilla jäsenvaltiot toteuttavat toimeentuloedellytystä koskevan säännöksen tavoitteita, ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Näillä seikoilla on hyvin vahva vaikutus tulkittaessa ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettua poikkeuksellisen painavaa syytä tai lapsen etua direktiivin tavoitteiden mukaisesti.

Oleskelulupasäännöksistä poiketen vapaan liikkuvuuden direktiivissä tai ulkomaalaislain 10 luvussa ei säädetä toimeentuloedellytyksestä poikkeamisesta poikkeuksellisen painavan syyn tai lapsen edun perusteella. Direktiivin johdanto-osan 31 perustelukappaleen mukaan direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja -vapauksia, ja siinä otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Mikäli vapaata liikkuvuutta hyödyntänyt unionin kansalainen on työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja, oletuksena on, että hänellä on aktiivisen toimintansa johdosta riittävät varat sekä itseään että mahdollisia perheenjäseniään varten. Unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä toimeentulosta ei tällöin edellytetä erikseen selvitystä. Vapaan liikkuvuuden direktiivi kieltää muissakin oleskeluoikeustilanteissa jäsenvaltioita vahvistamasta joko suoraan tai epäsuorasti mitään tiettyä määrää, joka katsottaisiin riittäviksi varoiksi. Myöskään sitä ei saa ehdottomasti määrätä, kuinka kauan varojen tulisi vähintään riittää. Jäsenvaltion on otettava huomioon henkilön yksilöllinen tilanne ja lapsen etu. Hakijan selvitysvelvollisuutta määritettäessä on otettava huomioon suhteellisuusperiaate. Suuntaa antavana kriteerinä voidaan pitää sitä, että unionin kansalaisen varojen tai tulojen on katsottava riittävän, kun ne ylittävät perustoimeentulotuen myöntämisen rajan. Yksittäistä turvautumista toimeentulotukeen ei voida pitää sosiaalihuoltojärjestelmän rasittamisena. Pysyvää oleskeluoikeutta koskevan todistuksen antamisen ja pysyvän oleskelukortin myöntämisen yhteydessä ei vaadita selvitystä riittävistä varoista asian ratkaisuhetkellä tai tulevaisuudessa. Vapaan liikkuvuuden direktiivin säännökset itsessään tarjoavat joustavimman lähtökohdan sille, että toimeentuloedellytys ja lapsen etu voidaan tasapainottaa kohtuullisella tavalla.

Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten ja EU-oikeuden joustavampi suhtautuminen toimeentuloedellytyksen täyttymiseen tulee ottaa huomioon kansallista lainsäädäntöämme ihmis- ja perusoikeusmyönteisesti tulkittaessa. Lapsen etu toimeentuloedellytyksen täyttymiseen vaikuttavana seikkana on huolellisesti arvioitava kulloistenkin perheen yksilöllisten olosuhteiden mukaan. YK:n lapsen oikeuksien komitea on 5.2.2021 antamassaan, Suomea koskevassa langettavassa päätöksessään A.B. v. Suomi (CRC/C/86/D/51/2018) todennut, että lapsen edun ensisijaisuus tulee yksityiskohtaisesti arvioida ja perustella lasta koskevissa päätöksissä. Lasta koskevat tosiasialliset olosuhteet on tuotava arvioinnissa esiin, kuten myös se, minkä elementtien on katsottu olevan olennaisia lapsen etua koskevassa arviossa ja kuinka näitä elementtejä on keskenään punnittu lapsen etua arvioitaessa. Yleinen viittaus lapsen etuun turvapaikka-asian ratkaisussa ilman, että valittajan näkemyksiä on huomioitu osoittaa, että tapauksessa on laiminlyöty valittajan tilanteeseen liittyvien erityispiirteiden huomiointi sekä lapsen oikeuksien yleissopimuksen vastaisen vakavan loukkauksen riskin arviointi. Kyseinen YK:n lapsen oikeuksien komitean päätös koskee turvapaikka-asiaa, mutta komitean edellyttämä lapsen edun tosiasiallinen arviointi ja yksityiskohtainen perusteleminen koskevat yhtä lailla kaikkia päätöksiä, joissa arvioidaan lapsen etua ja joissa on kyse lapsen oikeuksien yleissopimuksessa turvattujen oikeuksien toteutumisesta.

Kun arvioidaan lapsen etua oleskeluoikeutta koskevassa asiassa sekä sitä, onko valtio tasapainottanut asianmukaisesti hakijoiden intressit ja valtion taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät intressit, merkittäviä päätösperusteluissa huomioitavia seikkoja ovat huoltajuus- ja elatussuhde, lapsen riippuvuuden aste vanhemmistaan, lapsen tai vanhemman haavoittuva asema, siteet vastaanottajavaltioon, lapsen ja huoltajan mahdollisuus viettää yhteistä perhe-elämää toisessa valtiossa, asianosaisen tosiasiallinen aikaisempi osallistuminen lapsen elatukseen ja elämään sekä vanhemman mahdollisuus pitää yhteyttä ja ylläpitää suhdetta lapseen ulkomailta käsin. Huomioon on otettava lapsen ikä ja kehitystaso sekä vakava sairaus tai vamma sekä vanhemman ja lapsen mahdollisesti olemassa olevan suhteen kiinteys ja kesto. Pelkkä biologinen side lapseen ilman huoltajuutta ei lähtökohtaisesti ole este oleskeluoikeuden epäämiselle. Lapsen etua koskevat määräykset eivät takaa ulkomaalaiselle vanhemmalle ja lapselle ehdotonta oikeutta saada oleskelulupaa samasta maasta, mutta etenkin hakijan kannalta kielteinen päätös on edellä mainittuihin seikkoihin tukeutuen huolellisesti perusteltava. Päätösharkinnassa on myös kiinnitettävä huomiota siihen, onko edellä mainituissa olosuhteissa tapahtunut muutoksia sen jälkeen, kun hakemus on laitettu vireille.

Artikkeli Lakikirjastossa

Haapaniemi, Matti: Toimeentuloedellytys lapsen ja vanhemman välistä oikeutta perhe-elämään rajoittavana tekijänä perhesideperusteisissa oleskelulupa-asioissa ja unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröintiasioissa

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
  Lue lisää...