Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus, Rikos- ja prosessioikeus

19.4.2022 13.30 Hovioikeus tuomitsi kaupanvahvistajan tehtävästä saamiaan palkkioita ilmoittamatta jättäneen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä veropetoksesta

Hovioikeus tuomitsi kaupanvahvistajan tehtävästä saamiaan palkkioita ilmoittamatta jättäneen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä veropetoksesta

KO oli päätynyt KKO:n tahallisuusvaatimusta koskevien oikeusohjeiden perusteella siihen, että asiassa oli jäänyt näyttämättä vastaajan toimineen tahallisesti verojen välttämistarkoituksessa taikka että hän myöskään olisi pitänyt verojen määräämättä jäämistä toimintansa varmana tai varsin todennäköisenä seurauksena. Syyte törkeästä veropetoksesta oli hylätty KO:ssa. Toisin kuin käräjäoikeus HO katsoi, että vastaajan oli täytynyt esitäytetyt veroilmoitukset palauttaessaan ja verotuspäätökset saadessaan tietää, ettei palkkioita ollut huomioitu verotuksessa ja ettei Verohallinto ollut näitä tietoja voinut saada muulla tavalla kuin vastaajan itsensä ilmoittamana. HO katsoi, että vastaaja oli jättänyt ilmoittamatta kaupanvahvistajan palkkioitaan 128 kappaletta eli yhteensä 15.360 euroa vuonna 2016, 153 kappaletta eli yhteensä 18.360 euroa vuonna 2017 ja 179 kappaletta eli yhteensä 21.480 euroa vuonna 2018. Määräämättä jääneen veron määrä oli näiltä 3 vuodelta ainakin 27.000 euroa. Tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä 27.000 euroa oli ollut törkeän veropetoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla huomattava. Vastaaja oli salannut palkkionsa useiden vuosien ajan, joten teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. (Vailla lainvoimaa 19.4.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.