Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

8.4.2022 11.50 Hovioikeus: Työntekijän sairautta ja sairauslomaa käytettiin perusteena valittaessa työntekijän tehtävä lakkautettavaksi ja työntekijä irtisanottavaksi

Hovioikeus: Työntekijän sairautta ja sairauslomaa käytettiin perusteena valittaessa
työntekijän tehtävä lakkautettavaksi ja työntekijä irtisanottavaksi

Vaikka yhtiöllä olikin ollut peruste työntekijöiden määrän vähentämiseen, työntekijän työsopimuksen irtisanomiselle ei ollut ollut TSL 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä. Yhtiö oli velvoitettu suorittamaan kantajalle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 8 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (45.862,64 euroa), yhdenvertaisuuslain mukaisena hyvityksenä 5.000 euroa ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 7.000 euroa. HO:lla ei ollut aihetta arvioida asiassa esitettyä näyttöä ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä toisin kuin KO oli tehnyt. Aihetta KO:n ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 8.4.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.