Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

28.3.2022 8.00 EUT:n ennakkoratkaisu maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen tulkinnasta

EUT:n ennakkoratkaisu maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen tulkinnasta

Maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EU) 2015/848 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuimella, jolle on jätetty hakemus maksukyvyttömyyttä koskevan päämenettelyn aloittamisesta, on edelleen yksinomainen toimivalta aloittaa tällainen menettely, kun velallisen pääintressien keskus siirretään toiseen jäsenvaltioon kyseisen hakemuksen jättämisen jälkeen mutta ennen kuin kyseinen tuomioistuin on ratkaissut sen. Siltä osin kuin kyseistä asetusta sovelletaan edelleen mainittuun hakemukseen, toisen jäsenvaltion tuomioistuin, jolle on myöhemmin jätetty hakemus samaa tarkoitusta varten, ei täten lähtökohtaisesti voi todeta olevansa toimivaltainen aloittamaan maksukyvyttömyyttä koskevaa päämenettelyä niin kauan kuin ensimmäinen tuomioistuin ei ole ratkaissut hakemusta ja todennut, ettei sillä ole toimivaltaa asiassa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.