Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

24.3.2022 13.41 Apulaisoikeusasiamies: Sukuselvitysten ja virkatodistusten pitkät toimitusajat Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Apulaisoikeusasiamies: Sukuselvitysten ja virkatodistusten pitkät toimitusajat Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Apulaisoikeusasiamies totesi muun muassa, että oikeuskirjallisuudessa ja ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että viranomaisen on järjestettävä menettelytapansa niin, että asian sujuva ja ripeä käsittely on mahdollista. Käsittelyn viivytyksettömyys tarkoittaa ennen muuta käsittelyn kohtuullista joutuisuutta. Käsittelyaika ei saa olla pidempi kuin riittävän huolellinen ja asianmukainen käsittely kohtuudella edellyttää asian erityispiirteet huomioon ottaen. Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei vetoaminen ruuhkautuneeseen työtilanteeseen, töiden organisointiin liittyviin ongelmiin tai henkilöstö- tai muiden resurssien niukkuuteen tahi tietojärjestelmien käyttöönottoon liittyviin syihin oikeuta poikkeamaan laissa säädetystä viivytyksetöntä käsittelyä koskevasta vaatimuksesta, eikä niillä voi perustella viranomaistoiminnassa tapahtuvia oikeudenloukkauksia.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.