Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

18.3.2022 14.23 Työryhmä ehdottaa lainmuutoksia rikosasioiden käsittelyn tehostamiseksi – ehdotuksista voi lausua 29. huhtikuuta asti

Työryhmä ehdottaa lainmuutoksia rikosasioiden käsittelyn tehostamiseksi – ehdotuksista voi lausua  29. huhtikuuta asti

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia muun muassa esitutkintalakiin rikosprosessin tehostamiseksi ja nopeuttamiseksi. Keskeisimmät ehdotukset koskevat lapsiin kohdistuvien rikosten käsittelyn nopeuttamista, tekniikan hyödyntämistä ja esitutkintayhteistyötä. Työryhmän ehdotuksen mukaan lapsen henkeen, terveyteen, yksityisyyteen, rauhaan, kunniaan, vapauteen tai seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat rikokset on käsiteltävä kiireellisinä. Lisäksi jos esitutkinnassa kohdistetaan lapsiin tutkintatoimenpiteitä, tutkinnan johto olisi annettava tähän tehtävään erityisesti perehtyneille tutkinnanjohtajille. Tutkintatoimenpiteiden ja tutkinnanjohdon keskittämisvaatimus koskisi myös erityisen suojelun tarpeessa olevia asianomistajia. Jatkossa kuulustelun videointiin olisi lähtökohtaisesti suostuttava kuulusteltavan pyynnöstä. Esitutkinnassa tallennetun kuulustelun käyttöä todisteena oikeudenkäynnissä laajennettaisiin ihmiskauppaan ja eräisiin sen lähirikoksiin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.