Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

18.3.2022 15.30 Pahoinpitelystä pysyvä aivovamma - käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ansionmenetyksestä ei muutettu

Pahoinpitelystä pysyvä aivovamma - käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ansionmenetyksestä ei muutettu

Asiassa lausutun perusteella HO katsoi KO:n tavoin, että A:n (s. 1986) opintojen viivästyminen oli ollut seurausta pahoinpitelystä (12.10.2013) ja sen seurauksena hänelle aiheutuneesta aivovammasta. Hän oli myös pyrkinyt työllistymään ja tekemään muutenkin sen, mitä häneltä oli voitu edellyttää tilansa kohentamiseksi, mutta se ei ollut onnistunut hänestä riippumattomista syistä. HO päätyi KO:n tavoin siihen, ettei vaatimusta ansionmenetyksen korvaamisesta ollut pidettävä ennenaikaisena. Lisäksi HO katsoi jääneen selvittämättä, että A olisi laiminlyönyt velvollisuuttaan rajoittaa hänelle aiheutunutta vahinkoa. Vastaaja (s. 1972) oli aiheuttanut A:lle vahingon tahallisella pahoinpitelyrikoksella, eikä aiheutunutta vahinkoa ollut pidettävä laadultaan poikkeuksellisena tai muutenkaan vaikeasti ennakoitavana. Tähän nähden vastaajan taloudellista asemaa ja hänen jäljellä olevan työuransa pituutta ei ollut pidettävä erityisinä syinä alentaa korvausta. Näin ollen aihetta sovitella korvausta ei ollut. (Vailla lainvoimaa 18.3.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.