Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

15.3.2022 9.09 KKO:n ratkaisu avustajan palkkiosta

Vastaajaa oli syytetty murhasta. Hän oli tunnustanut menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kerrotulla tavalla mutta katsonut syyllistyneensä murhan sijasta tappoon. Vastaajalle oli määrätty puolustaja. Korkeimmassa oikeudessa oli ratkaistavana, pitääkö puolustajan palkkiota korottaa puolustajan tehtävään liittyneen vastuun suuruuden perusteella.
Korkein oikeus katsoi, ettei puolustajan vastuuta voitu pitää tavallista tuntuvasti suurempana yksinomaan sillä perusteella, että asialla oli vastaajalle erityinen merkitys. Arvioinnissa oli otettava huomioon myös muut seikat, jotka tosiasiassa vaikuttavat puolustajan tehtävän vastuullisuuteen. Korkein oikeus ei korottanut palkkiota.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.