Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

9.3.2022 15.00 Hovioikeus: Asianajajalle oli voitu antaa varoitus

Hovioikeus: Asianajajalle oli voitu antaa varoitus

Asiassa oli asianajajan valituksen johdosta kysymys siitä, oliko hän menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti antamalla valvontalautakunnalle totuudenvastaista tietoa tietoisuudestaan kantelijayhtiön selvitystilan alkamisesta ennen 26.7.2017 ja esiintymällä selvitystilaan asetetun kantelijayhtiön asiamiehenä 28.6. ja 25.7.2017 lähetetyissä viesteissä. HO katsoi, että vaikka asiassa selostetussa aineistossa oli myös asianajajan esittämää tulkintaa puoltavia seikkoja, valvontalautakunta oli kuitenkin voinut päätyä esittämillään perusteilla nyt tehtyyn johtopäätökseen. Ratkaisua koskien asianajajan tietoisuutta kantelijayhtiön selvitystilan alkamisesta ei siten voitu pitää selvästi virheellisenä. Valvontalautakunta oli harkintavaltansa puitteissa voinut katsoa asianajajan menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti toimiessaan ratkaisussa selostetulla tavalla. Asianajajalle kurinpidollisena seuraamuksena määrättyä varoitusta ei voitu pitää kohtuuttomana. (Vailla lainvoimaa 9.3.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.